Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Ruokaa, rakkautta ja salaisuuksia
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. Teos, 2016. 335 s.
Säädyllinen ainesosa on Leena Parkkisen kolmas aikuisille suunnattu romaani. Viime vuosisadan alkuun sijoittuva siamilaisista kaksosista kertova esikoisromaani Sinun jälkeesi, Max (2009) sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Vuonna 2013 ilmestynyt Galtbystä länteen sai sekin kiittävät arviot, niinpä lukijalla on melkoiset ennakko-odotukset. Teoksen nimi tuo etsimättä mieleen Helvi Hämäläisen 1941 ilmestyneen skandaalin aiheuttaneen avainromaanin Säädyllinen murhenäytelmä. Molemmissa teoksissa säädyllisen julkisivun taakse kätkeytyy salaisuuksia.
Romaanin rakenne on kiehtova. Ensimmäisessä luvussa ”Hummeria kasvihuonemansikoiden kera” emännöitsijä Reetta Murros järjestää Porvoossa kesällä 1941 kustantamo Rosalundin juhlat, joiden kunniavieras on kaksiosaisen poliittisen teoksen julkaissut saksalainen Herr Junger. Illallisen aikana nimekäs seurue, johon kuuluu muun muassa kansainvälisesti arvostettu ”järkälemäisiä historiallisia romaaneja” kirjoittava kirjailija, runoilee menukortille ”Herr Jungerin” teosta ylistävän viestin allekirjoituksineen. Tästä kortista tulee Saksan hävittyä sodan kiusallinen todistuskappale, jonka löytämiseen teoksen vakoojatarina kiertyy. Seuraavassa luvussa ”Munaleivät” kerrotaan, kuinka tarinan päähenkilö Saara muuttaa miehensä Juhanin ja pienen Elias-pojan kanssa kerrostaloon Töölönlahden rannalle. Eletään vuotta 1956, Juhani työskentelee apteekissa ja Saara leikkii kotirouvaa. Samassa rapussa asuu kiehtova Elisabeth, jonka kautta Saara saa uudelleen otteen elämästään. ”Myöhemmin Saara ajatteli, että se oli ääni. Lisin pehmeät ylävokaalit, nousut ja laskut, hyrinä lauseen lopussa, kuin hän olisi purskahtamaisillaan nauruun seuraavassa hetkessä.” Molempien naisten menneisyys kuvataan takaumina, joissa paljastuu, miksi Saara turruttaa itsensä rauhoittavilla pillereillä, miksi hän on suostunut avioliittoon isänsä halveksiman miehen kanssa ja kuka on Izzy, jolle Elisabeth kirjoittaa pitkiä kirjeitä.
Teoksessa esiintyvillä ruokaohjeilla on oma salainen merkityksensä, joka selviää viimeisillä sivuilla. Selitys ei olisi ollut edes tarpeen, sillä niin herkullisesti ruoka kietoutuu tapahtumiin ja ihmissuhteisiin. Leena Parkkinen on jälleen kerran kirjoittanut erinomaisen romaanin, joka kestää useamman lukukerran.