Wendy Lower: Rotko: erään perheen teloitus, joka johti Ukrainan juutalaisten joukkotuhon jäljille. Suom. Virpi Vainikainen. Atena 2021. 233 s.

Holokaustista on tullut ehtymätön lähde niin tieto- kuin romaanikirjailijoille, ja etenkin Auschwitziin liittyvää todellisuuspohjaista fiktiota julkaistaan jo liikaakin. Tästä huolimatta tartuin Wendy Lowerin teokseen Rotko, joka lähtee liikkeelle yhdestä valokuvasta, joka esittää naisen ja lapsen teloitusta Ukrainan Myropilissa 13.10.1941. Neuvostoliiton asettaman tutkimuskomission selvityksen mukaan Myropilissa murhattiin 960 juutalaista kahdessa joukkoampumisessa. Lower alkaa selvittää, keitä kuvassa olevat uhrit ja teloittajat ovat, ja mitä tapahtui ennen kuvan ottamista ja sen jälkeen.

Juutalaisten joukkotuhosta on runsaasti kuvallista materiaalia, mutta kuvia, joissa tappajat ovat itse teossa, on vähän. Tšekkoslovakian turvallisuuspalvelun arkistossa ollut kuva päätyi Lowerille 2009. Uhrien lisäksi kuvassa on neljä aseistettua miestä, kaksi saksalaista komentajaa ja kaksi ukrainalaista apuria, sekä yksi siviilihenkilöltä näyttävä mies.

Kuva on ällistyttävä todiste. Siinä näkyy selvästi, kuinka paikallinen miliisi ampuu saksalaisten rinnalla toisen maailmansodan aikaisessa Ukrainassa, missä yli miljoonaa juutalaista tapettiin jokseenkin avoimesti. – – Joukkomurhan uhrit on tuotu rotkon reunalle ja ammuttu perä perää niin nopeassa tahdissa, että edellisten laukausten savua leijuu vielä ilmassa. Ukrainalaisen kivääristä on vain muutama kymmenen senttiä naisen päähän, joka peittyy savuun. (11–12)

Teoksessa siteerataan amerikkalaista syyttäjää Ben Ferencziä, joka kehotti Nürnbergin oikeudenkäynnissä kuulijoita kuvittelemaan mielessään miljoonien ihmisten kuoleman sijaan ”kymmentä ihmistä – miehiä, naisia ja lapsia, ehkä vain yhtä perhettä teloittajan luoteihin kaatumassa” (115). Lower myöntää itsekin tottuneensa puhumaan uhreista isoina lukuina.

Tämä tapa kertoa kuolemasta juontaa yllättäen juurensa natseilta, jotka pelkistivät ihmiset tapettaviksi joukoiksi, tuhoamislaitoksiin kuljetettavaksi rahdiksi, juutalaisista puhdistettaviksi alueiksi. (96)

Lower käy tapahtumapaikalla Myropilissa, penkoo arkistoja eri puolilla maailmaa ja tekee uskomatonta salapoliisityötä pyrkiessään identifioimaan kuvan henkilöt. Valtavasta työstä kertoo myös teoksen lähes viidenkymmenensivun laajuinen viiteluettelo. Valokuvaaja Lubomir Skrovina ikuisti kamerallaan natsien julmuuksia. Kirjeissä vaimolleen Skrovina puhuu materiaalin julkaisemisesta; lopulta hän siirtyy vastarintaliikkeeseen. Saksalaiset teloittajat selvisivät ilman tuomiota – kuten niin usein – mutta ukrainalaisista kaksi tuomittiin kuolemaan ja kolmas neuvostoliittolaiseen vankilaan, tosin vasta 1987.

Ovatko kuvan nainen ja lapsi samat kuin eräässä perhekuvassa, joka on otettu kesällä 1941, jää epävarmaksi. Valokuva antoi kuitenkin sysäyksen tutkimustyölle, joka valottaa jälleen yhtä osaa natsien kansanmurhasta. Teoksessa on paljon sellaista tietoa, jota ei ole tullut ajatelleeksi. Kuten se, että natsien omia dokumentteja on pidetty tärkeämpinä kuin ei-saksalaisten antamia todistuslausuntoja. Näin tutkijat ovat tahtomattaan vaientaneet uhrit ja pakkotyöhön otetut siviilit, esimerkkinä tekijä mainitsee hautoja kaivamaan ja peittämään pakotetut naiset. Lower pohtii myös valokuvaajia moraalisina toimijoina ja valokuvaa todisteena. Hänen mielestään joillakin kuvilla on voimaa muuttaa maailmaa – tällaisia ovat muun muassa napalmihyökkäystä pakeneva alaston tyttö tai punapaitainen kolmivuotias poika, joka ajautui hukkuneena rantaan Turkin Bodrumissa. Hän päättää teoksensa näihin sanoihin:

Julmuuksien kuvat, varsinkin ne harvat, jotka todistavat kansanmurhaa, rikoksista suurinta, järkyttävät ja herättävät häpeää. Katseen kääntäminen palvelee tietämättömyyttä. Kun panemme kuvat näytteille museoihin ilman kuvatekstejä ja lataamme niitä netistä ilman historiallista kontekstiaan, me ylenkatsomme uhreja. Jos lakkaamme tutkimasta kuvaa, lakkaamme välittämästä historian oikeudenmukaisuudesta, kansanmurhan uhasta ja murhatuista kadonneista. (175)

Wendy Lower on historian professori ja tutkija, jolta on aiemmin suomennettu teos Hitlerin raivottaret. Saksalaisnaisia natsien kuoleman kentillä (2014), joka kuvasi naisia, jotka toimivat miestensä rinnalla idässä valloitetuilla alueilla.

Teoksesta muualla:

”Valokuva, joka ikuisti murhan. Kuva perheen teloituksesta johti Ukrainan juutalaisten joukkotuhon jäljille.” Ilta-Sanomien artikkeli, jossa kuvia teoksesta (kirj. Seppo Varjus).

Kirja-arvio: Erään perheen teloitus. MTV:n sivut, kirj. Pertti Nyberg.

Lubomir Skrovinan pojan haastattelu vuodelta 2017 löytyy United States Holocaust Memorial Museumin sivuilta. Haastattelijoina Wendy Lower ja János Dési.