Annika Åman: Lumpänglar
Härmi-Alma – niin työtoverit alkavat Alahärmän Hanhilan kylästä tullutta Alma Laaksoa kutsua. Alman veljet ovat jo muuttaneet omilleen, kun hän viimein kaksikymmentäneljävuotiaana jättää isänsä ja seuraa lehti-ilmoitusta Oravaisten tekstiilitehtaalle. Alman vakaa aikomus on tienata riittävästi rahaa Amerikan matkaa varten, mutta toisin käy. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Annika Åmanin näytelmää Lumpänglar ja sen jatko-osaa Lumpänglars väg esitettiin Oravaisten teatterissa kesäkausilla 2013–2014 ja 2017–2018. Esitykset ovat olleet suosittuja, sillä katsojia on ollut lähes 20000. Suositut näytelmät tulevat nyt suuremman yleisön saataville, sillä Lumpänglar ilmestyi romaanina 2022 ja jatko-osasta on myös tulossa kirja. Siinä tarina etenee aina vuoteen 1945 saakka (ks. Vaasa-lehti 15.3.2023).
”Väälkomin ti Masunin – – två spadatag från hälviti”
Sarinelundissa asuvat naiset ottavat suomenkielisen Alman toverillisella huulenheitolla vastaan. Työyhteisö on monikielinen, ja aina joku on valmis tulkkaamaan. Jos ei muu auta, niin otetaan elekieli avuksi, kuten seuraavassa kohtauksessa, jossa yksi naisista keinuttaa mattoa kuin vauvaa sylissään, ja toteaa Almalle, että odotahan vain, kohta istut sinäkin täällä lapsi kummallakin tissillä.
”Vadan kommer hon då? Har vi långväga finfrämmand?” – –
Den sjungande melodin i språket var helt främmande och orden gick inte att urskilja, hur hon än försökte. Alma såg på än den ena, än den andra gapskrattande munnen. – –
”Vänt to bara, Härmi-Alma”, sa den storbystade kvinnan och höll mattan som ett knytte som hon vaggade och närde vid sin barm. ”Snart sitär to å jär me ejn ong vi vaardeira tissin!” (45–46)
Minä olen tullut tekemään töitä enkä lapsia, vastaa Alma leveimmällä murteellaan suomeksi. Teoksessa tämäkin kerrotaan ruotsiksi, ja muutenkin suomenkielisestä päähenkilöstä huolimatta suomen kieltä ei ole muutamaa sanaa enempää, samoin murretta on käytetty yllättävän vähän. Tämä on tietysti valinta, jonka eteen jokainen monikielistä yhteisöä kuvaava joutuu, ja Åman on päättänyt ehkä suurempaa lukijakuntaa ajatellen pysytellä yleiskielessä.
Sisällissodan haavoja ja pirtun salakuljetusta
Teos jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen kuvaa vuotta 1926 ja toinen vuosia 1929–1932. Alma saa paikan kutomosta, jossa pian pystyy hoitamaan kahta konetta samanaikaisesti. Melu on valtava, ilmassa leijuu vaatepölyä ja on varottava, ettei jää vaatteista kiinni koneeseen. Työoloissa olisi parantamisen varaa, mutta työväenyhdistyksen toiminta herättää epäilyksiä sisällissodan voittaneessa puolessa, ja sen toimintaa hankaloitetaan vähän väliä. Parikymppinen Gunnar Birling, joka tuli tehtaalle jo kahdeksanvuotiaana, on innolla mukana toiminnassa ja hänestä tulee yhdistyksen uusi johtaja. Gunnarin vanhemmat on teloitettu sodan aikana, koska he olivat varoittaneet Vähäkyrön venäläisiä tulevasta aseistariisunnasta. Gunnar yrittää ottaa selville, ketkä olivat teloitusten takana. Alman ja Gunnarin välille syntyy rakkaussuhde, mutta sitä häiritsee Gunnarin kiivas luonne ja Alman haaveet Amerikkaan lähdöstä. Kun Gunnar lavastetaan syylliseksi pirtun salakuljetukseen, hän pakenee, eikä Alma enää kuule hänestä.
Toisen osan alku heittää lukijan kolme vuotta eteenpäin vuoteen 1929. Anna on muuttanut tehdasaluetta jakavan joen toiselle puolelle Ruotsista tulleen kutomomestari Nestor Walleniuksen luo. Almalla on kaksi lasta, kolmivuotias Saga ja vuoden ikäinen Edvin. Teoksen kahden osan välissä on sivunmittainen luettelo ammateista, jotka ilmeisesti kaikki ovat olleet tarpeellisia ison tekstiilitehtaan pyörittämisessä. Viimeinen rivi on paljon puhuva: ”Tjänstemannafru, mor, herrskapshora.” (194) Häät on aiottu viettää Ruotsissa, kunhan Walleniuksen äiti paranee tuberkuloosista, mutta esteitä tulee toinen toisensa jälkeen. Alkuun huomaavainen mies näyttää itsestään myös toisen, ailahtelevan ja kärsimättömän puolen. Alma haluaisi palata takaisin töihin, joko kutomosaliin tai konttorille, jossa hän työskenteli viimeiseksi, mutta Wallenius ei päästä aiemmista lupauksistaan huolimatta. Alma suree etäisyyttä, joka on noussut hänen ja entisten ystävien välille.
Taitavaa henkilökuvausta
Enempää juonesta ei kannata kertoa, mutta sanottakoon, että teos tarjosi useampia yllätyksiä. Åman kuvaa lämmöllä naisia, jotka raatavat tehtaalla ja yrittävät samalla huolehtia lapsistaan. Naisten yhteisö on tiivis, ja niin ilot kuin surut jaetaan, esimerkiksi miehensä menettäneen Jepo-Finan Maja-vauvaa hoidetaan yhdessä, jotta äiti saa levätä. Henkilökuvaus on taitavaa: Raamatun sanaan tukeutuva Jepo-Fina, räväkkä Kajs ja Skäri-Hilma, joka aikoinaan otti huolehtiakseen Gunnarista, kasvavat kokonaisiksi, aidoiksi henkilöiksi. Samoin Alman ja Walleniuksen monella tapaa kompleksinen suhde vakuuttaa – juuri noin voisivat keskustelut mennä ja suhde kehittyä, kun molemmilla on salattavaa. Teoksen loppu (josta niin haluaisin nostaa sitaatin mutta kun ei voi ilman paljastuksia!) on jollain tapaa lohdullinen: Alma haaveineen, valintoineen ja virheineen on juuri niin moniulotteinen ja inhimillinen kuin ihminen olla voi.
Teos tuo etsimättä mieleen toisen teatterijohtajan ja kirjailijan Pohjanmaalta, nimittäin Ann-Luise Bertellin, jonka teokset sijoittuvat samalle seudulle, ks. Oma maa 2021 (alkuteos Heiman 2020) ja Ikävän jälkeen (2022, alkuteos Vänd om min längtan 2016). Tehdastyötä kuvaa niin ikään Susanna Alakoski, jonka Pumpulienkeli (2021, alkuteos Bomullsängeln 2019) kertoo työstä Vaasan puuvillatehtaalla. Mielestäni Åman onnistuu paremmin sekä henkilökuvauksessa että historiallisen taustan sitomisessa tarinaan. Toivottavasti Lumpänglar suomennetaan, sillä se varmasti löytäisi lukijoita myös suomenkielisten joukosta.
Annika Åman: Lumpänglar. Schildts & Söderströms, 2022. 339 s.
Teoksesta muualla:
Åbo Underrättelser, kirj. Freja Rudels
Svenska Yle, kirj. Marit Lindqvist, 4.10.2022
Janne Wass asettaa Ny Tidin arviossa teoksen muiden pohjalaisten historiallisten (työläis)romaanien joukkoon: ”Det är ändå mindre heiman och Dollar-Hanna, och mer Anna Bondestam över Åmans bok, som kanske mer än någon av föregångarna är en uttalad arbetarroman.”
Kiiltomato / Lysmasken, kirj. Robin Valtiala 13.1.2023
Lumpänglar-näytelmän traileri on katsottavissa Oravaisten teatterin Youtube-sivulla
Svenska Ylen artikkelissa ”Röda kvinnor höjer sina röster” (27.07.2017, kirj. Ylva Perera) on kuvia Lumpänglars väg -näytelmästä.