Avainsana-arkisto: perhesuhteet

Karin Smirnoff: Jana Kippo -sarja, osa II

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogiasta on julkaistu suomeksi ensimmäinen osa Lähdin veljen luo. Kuuntelin jatko-osat äänikirjoina, joissa lukijana on näyttelijä Lo Kauppi. Svenska Ylen artikkelissa Smirnoff kertoo ääntämisvirheiden ärsyttäneen joitakin pohjoisruotsalaisia kuulijoita. Hän ei ollut ehtinyt tarkistaa ensimmäisen osan ääntämystä mutta oli ollut tarkempi toisen ja kolmannen osan kanssa. Tämä on päivitys arviooni sarjan ensimmäisestä osasta (21.3.2021), ja keskityn seuraavassa lähinnä teosten kieleen.

Karin Smirnoffin Vi for upp med mor äänkirjaversion kansikuva
Karin Smirnoffin romaanin Sen for jag hem äänikirjaversion kansikuva

Kyse lienee lähinnä suomenkielisistä sanoista, ei niinkään Västerbottenin murteesta, jota sitäkin esiintyy. Toinen osa Vi for upp med mor (ilmestyy 2022 Tammen kustantamana suomeksi nimellä Viedään äiti pohjoiseen) kertoo Janan ja Brorin matkasta pohjoiseen äidin kotikylään Kukkojärvelle, jonne tämä haluaa tulla haudatuksi. Veli löytää lohtua tiukan uskonnollisesta yhteisöstä, jota Jana puolestaan kammoaa. Jana yrittää löytää työtä, koska ei voi vain lähteä ja jättää Broria. Jussi Rahanni, Janan ja Brorin serkku, kertoo useimpien vanhusten puhuvan joko suomea tai meänkieltä, joten kotipalvelu ei käy. Lopulta Jana saa töitä hotellista, jossa joutuu tekemään kaikkea siivouksesta turistien ajeluttamiseen koiravaljakolla.

Tekstiä ryydittävät useat suomenkieliset erisnimet – sirkkaliisa, kimmorantatalo, koira, jonka nimi on tyttö – ja muut yksittäiset suomenkieliset sanat. Koiravaljakon koiratkin puhuvat vain suomea: ”Vasemmalle. Oikealle. Seis. Eskas hundar pratade bara finska.” (Luku 57)

Jussi ja Jana ottavat huolehtiaakseen alkoholistivanhempien laiminlyödystä vauvasta, jonka nimi on Satu (Kaupin ääntämänä nimi kuulostaa suunnilleen kuin se olisi kirjoitettu Satty):

”Vadå jag. Jag vet inte hur man tar hand om ett barn. Har hon ett namn vad du vet.
Satu sa han.
Det låter japanskt sa jag.
Satu är finskt. Samma som saga.
Satusatu sa jag för att smaka på ordet. Sagasaga. Satusaga. Sagasatu. Förstår hon svenska.
Han tittade förvånat på mig.
Det är klart hon gör. Hon är ju svensk. (Luku 38)

Äidin jälkeensä jättämät kirjeet paljastavat, että hän tuli raskaaksi nuorena ja että lapsi annettiin adoptoivavaksi. Potilaskertomus, jota hän siteeraa kirjeissään, kertoo hänen huutaneen niin, että hänet sidottiin kiinni ja vaiennettiin lääkkein: ”Intagna skrek om dagen och om natten. Tystades av bälten, insulinkoma, isolering, sömnmedel och hibernal. Valveilla ollessaan hän huutaa apua suomeksi – suomen kielen diftongit voivat olla haasteellisia niihin tottumattomalle:

”Hjälp mig, sa hon igen. Auta minua.
Auta minua auta minua auta minua auta minua. (Luku 40)

John seurustelee suomalaisen galleristin (”housuhameen”) kanssa. Jana ei voi olla piruilematta ja kehottaa Johnia opettelemaan suomea todeten, että suomen kielessä on yhtä paljon sanoja rakkaudelle kuin maassa on järviä: ”Du kanske borde lära dig finska. Jussi säger att det finns lika många finska ord för kärlek som de har sjöar. Sinä saatanan kusipää till exempel. Är det inte vackert så säg. (Luku 61)

Jana ja Jussi auttavat kotisynnytyksessä. Lapsi on perätilassa. Jussi toteaa, että osaisi toimia, jos kyse olisi vasikasta mutta ei kun kyse on ihmisestä:

Bra ylade magda. Låt ungen slippa det här skitlivet på en gång.
Turpa kiinni magda sa jag och jussi log. Din finska blir bättre och bättre. Ring yksiyksikaksi och fråga vad vi ska göra. (Luku 43)

Äiti ja lapsi viedään sairaalaan. Jana vierailee heidän luonaan ja kysyy lapsen nimeä: ”Han ska heta perkele sa hon. Efter sin far.” (Luku 45)

Kolmannessa osassa Sen for jag hem liikutaan Smalångerissa ja Tukholmassa eikä suomenkielisiä sanoja ole erisnimiä lukuun ottamatta yhtä paljon kuin toisessa osassa. Joidenkin sanojen hiukan oudosta ääntämisestä huolimatta oli nautinnollista kuunnella romaanit Lo Kaupin lukemana.

Ostan usein teokset, joista todella pidän, sekä äänikirjoina ette e-kirjoina. Suosittelen – jätte roligt sätt att lära sig svenska! Nämä romaanit on tullut kuunneltua jo useita kertoja. Yksi ehdottomia suosikkejani viime vuosilta on Jonas Hassan Khemirin Pappaklausulen (2018, suom. Isän säännöt 2019), jossa lukijana on kirjailijan näyttelijäveli Hamidi Khemiri (arvioni teoksesta 22.12.2019).

Hyödynsin lukemaani myös työssäni ja tein Smirnoffin romaaneista kirjavinkkivideon Ylivieskan kaupungin Youtube-kanavalle.

Esikoisteosta suitsutettiin, ja sama ylistys ja suosio jatkui jatko-osien arvioissa. Tässä muutamia poimintoja:

”Hon kan konsten att berätta en historia”. Expressen 23.5.2019. Kirjoittaja Annina Rabe ylistää niin Smirnoffin taitoa kertoa tarinoita kuin teosten kieltä. Rabe viittaa arviossaan toiseen August-palkintoehdokkaaseen, jonka teos sijoittuu pohjoiseen, tarkemmin sanoen Tornionlaaksoon: Nina Wähän romaani Testamente (2019, suom. Testamentti 2020).

Sevendays-blogissa (18.11.2019) Eivor Bäck kirjoittaa sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta.

”Smirnoffs cocktail är stark, hemsk och rolig”. Aftonbladetin Pia Bergströmin arvio romaanista Vi for upp med mor. (6.6.2019):

Kirja-arvosteluja julkaisevalla dagensbok.com-sivustolla Olivia Larsson antaa täydet kymmenen pistettä teossarjan toiselle osalle: ”En fortsättning lika stark som den prisbelönade debuten”.

Kult-verkkolehden arvio romaanista Sen for jag hem. (kirj. Alva Lundin 7.5.2020)

Lottens Bokbloggin arvio trilogian viimeisestä osasta (23.5.2020). Hänen mielipiteeseensä siitä, että sarja on yksi viime vuoden parhaista, on helppo yhtyä.

Karin Smirnoffia on haastateltu useissa ohjelmissa, tässä muutama:

Soili Pohjalainen: Valuvika

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Mitalin kaksi puolta

Soili Pohjalainen: Valuvika. Atena, 2019. 176 s.

Eri sukupolvien törmäämisestä on kirjoitettu kirjoja ja tehty elokuvia. Soili Pohjalainen onnistuu kuitenkin sekä naurattamaan että koskettamaan romaanillaan Valuvika, joka kuvaa freelancerina toimivan Marian ja hänen isoisänsä kohtaamista. Maria jää tyhjän päälle, kun hänen kirjoittamansa juttusarja lopetetaan, ja suhde vauvaa kaipaavaan aviomieheen Jarkkoon on kriisissä. Niinpä Maria erään riidan päätteeksi karauttaa autolla Pohjois-Karjalaan katsomaan isoisäänsä Arttua, josta on kuulunut huolestuttavia uutisia.

Soili Pohjalainen: Valuvika

Ulko-ovi ei ole lukossa. Vastaani tunkee tympeä ja kylmä eteisen haju. – – Tummunutta sormipaneelia ja harmaa lattia niin kuin pitikin olla. Isoja miesten saappaita ja paskainen räsymatto. Nurkassa on rikkinäinen linnunkaurasäkki. Lattialla kauranjyvien seassa on hiirenkakkaa. – – Pinttyneen kylmän ja tupakan, tunkan ja hien lisäksi täällä haisee vanha viina. (32–33)

Arttu on huonossa kunnossa, mutta ambulanssia ei saa kutsua, sillä Artun mukaan syynä huonoon oloon on kattilallinen läskisoosia eikä puolen litran pullo koskenkorvaa. Maria siivoaa ja kuljettaa Arttua asioilla. Ajaminen vanhalla tärisevällä Mitsubishi Carismalla vie Marian lapsuuden kesiin, jotka hän vietti Artun ja Anna-mummon luona. Pienen tytön silmissä ukin lättyjen ilmavoltit – vaikka yksi jääkin kattoon kiinni – tekivät hänestä Timo Taikurin veroisen.

Jarkko ilmestyy myös mökille, ja on heti sinut Artun kanssa puhuen tämän kanssa miesten juttuja: ”Ajokeli. Tien routiminen. Moottorisahan ketjun vaihto. Lämmön talteenotto. Koolaus. Villat. Jakajanhihna.” (89) Sopuisa tapaaminen päättyy pian riitaan. Mariaa pelottaa ja ahdistaa äidiksi tuleminen, Jarkko yrittää myötäillä mutta sekin saa Marian pillastumaan. Sanaharkka huipentuu heidän lämmittäessään saunaa – Artun ohjeiden mukaan – märillä kuusenhaloilla, kuivat koivuklapit kun piti säästää pakkasille. ”Sä oot ihan niin ku toi Arttu. Mikä teitä vaivaa? Jarkko kysyy ja lähtee ennen kuin ehdin vastata. – Valuvika saatana, sanon kiukaanpesälle.” (127) Tarkkanäköinen Arttu tiivistää heidän suhteensa omalla tavallaan: ”Manakementti on vähän lapanen, ja sie et ossaa päättää asioista.” (144)

Hauska, raikas, räväkkä – tätä kaikkea on Valuvika. Pohjalainen on kuitenkin kirjoittanut henkilöhahmonsa eläviksi ja tunteviksi ihmisiksi, jollaisiin voi kuvitella törmäävänsä missä tahansa. Artun lukuisat tarinat edesmenneestä ystävästään Martista paljastavat hänen yksinäisyytensä yhtä selvästi kuin rapistunut kotitalo. Ei ”ole semmosta mitalia, jolla ei olis toista puolta” (169), tiesi Anna-mummokin.

Valuvika on saanut paljon huomiota blogeissa. Teoksesta on muun muassa seuraavilla sivuilla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Anun ihmeelliset matkat ja Kirjaluotsi.

Katso myös Ylen Aamun kirja, jossa Pohjalainen esittelee teostaan.