Avainsana-arkisto: naisen asema

Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset

Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset. Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille. Suom. Arto Schroderus. Wsoy, 2020. 411 s.

”Miksi naiset eivät voi olla enemmän miesten kaltaisia?”

”Miksi naiset eivät voi olla enemmän miesten kaltaisia?” Tämä Näkymättömät naiset -teoksessa toistuva, musikaalista My Fair Lady lainattu kysymys on tietysti ironinen, mutta se kiteyttää jotain olennaista. Olisi huomattavasti helpompaa kaikille, jos tutkimuksissa ja päätöksenteossa ei tarvitsisi ottaa huomioon kuin yksi keskiverto ihmistyyppi. Itse asiassa näin todellisuudessa usein onkin. Toimiston vakiolämpötila on laskettu noin 40-vuotiaan 70-kiloisen miehen aineenvaihdunnalle sopivaksi, asevoimien univormut ja reput marssiaskeleen pituudesta puhumattakaan on suunniteltu miehille. Toisin sanoen nykytoimistot ovat usein liian kylmiä naisille, univormut niin isoja, että vaarantavat turvallisuuden tai rakennettu niin, että se on vessassa käydessä riisuttava kokonaan. Seitsemänkymmentäkuusi senttiä pitkä marssiaskel aiheuttaa monille naisille lantionmurtumia; kun Australia lyhensi naisten marssiaskeleen 71 senttiin, lantion rasitusmurtumat vähenivät.

Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset. Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille

Caroline Criado Perezin teos auttaa näkemään monien itsestäänselvyyksien taakse. Syy naisten näkymättömyyteen on sukupuoleen perustuvan datan puute: tiedonhakua ohjaavat algoritmit ovat mieskeskeisiä, koska naisia koskevaa dataa ei yksinkertaisesti ole. Kuten tekijä asian ilmaisee: ”Kun syötät tilastoja nielevälle algoritmillesi lukuja, joista puuttuu puolet maailman väestöstä, et oikeastaan luo big dataa vaan big sotkua.” (328) Criado Pereziä ei datan puutteesta voi syyttää, päinvastoin. Palkittu Näkymättömät naiset perustuu laajaan lähdeaineistoon – viiteosio käsittää 59 sivua. Vaikka teos sisältää runsaasti numeerista tietoa, teksti ei ole raskasta, minkä lisäksi Criado Perezin ironiset huomautukset tekevät siitä nautittavaa luettavaa. Käyttöä helpottaa myös lopussa oleva asiasanahakemisto.

Teoksen esimerkit ulottuvat kaupunkisuunnittelusta lääketieteeseen, muotoilusta julkiseen elämään ja katastrofien hoitamiseen. Monet hyvää tarkoittavat hankkeet epäonnistuvat, koska suunnittelijat eivät ota riittävästi huomioon naisten tapaa liikkua ja tehdä töitä. Naiset ketjuttavat matkansa miehiä useammin, toisin sanoen he eivät kulje vain työpaikan ja kodin väliä, vaan kuskaavat siinä sivussa lapsia kouluun ja harrastuksiin tai vanhempia lääkäriin. Tämä tulisi ottaa huomioon niin teiden kunnossapidossa, liikennejärjestelyissä kuin aluerakentamisessa. Katastrofitilanteissa naiset ovat heikoilla. Myrskysuojia suunniteltaessa ei ole huolehdittu siitä, että naisille olisi oma turvallinen tilansa ja lukittavat wc:t. Kotona oleva nainen ei aina saa edes varoitusta uhasta. Pakolaisleirillä pelkästään käymälään meno nostaa riskiä joutua väkivallan uhriksi. Holhoamista, seksismiä, häirintää ja väkivaltaa esiintyy myös kehittyneissä maissa – tämän ovat saaneet kokea niin kunnalliseen päätöksentekoon osallistuvat kuin Hillary Clintonin kaltaiset tunnetut, naistenoikeuksia ajavat poliitikot.

Mitä talouteen tulee, niin ” BKT:llä on naisongelma” (251). Naiset tekevät yhä suuren osan palkattomasta työstä, kuten ruoanlaitto, siivous ja hoivatyö, mutta koska tällaiselle työlle on vaikea laskea arvoa, sen sisältämisestä bruttokansantuotteeseen luovuttiin. Ja kuitenkin palkaton hoivatyö voi muodostaa jopa yli puolet bruttokansantuotteesta. Säästötoimissa leikkaukset kohdistuvat usein sosiaali- ja terveysmenoihin, mikä tosiasiassa on vain ”kustannusten siirtoa julkiselta sektorilta naisille, sillä työ on joka tapauksessa tehtävä” (256).

Teoksen mottona on: Naisille, jotka jatkavat itsepintaisesti – olkaa vastedeskin helvetin hankalia. Näkymättömät naiset on teos, jonka soisi jokaisen päättäjän, suunnittelijan ja tietojenkäsittelijän lukevan.

Lopuksi vielä yksi esimerkki. Tiedemiehet uskoivat pitkään, että on olemassa kahdenlaista avaruutta: euklidista eli tasoja ja palloavaruutta. 1800-luvulla keksittiin hyperbolinen avaruus, mutta meni yli sata vuotta ennen kuin löytyi keino sen kuvaamiseen. Latvialainen matemaatikko Daina Taimina teki sen virkkaamalla. Kyse on siis pinnasta, joka ”kaartaa joka pisteessä poispäin itsestään” (323). Taiminan sivuilla Cornellin yliopistossa on kuvia hänen töistään, jotka inspiroivat niin avaruudesta kuin käsitöistä kiinnostuneita.

Teoksesta ja kirjailijasta Ylen sivuilla.
Elisa Heleniuksen Voima.fi:n sivuilla julkaistu essee, jossa hän käsittelee myös bell hooksin teosta Mies tahtoo muuttua – Miehet, maskuliinisuus ja rakkaus (2020).
Arvio Kirjavinkit-sivustolla (kirjoittanut Mikko)

Lisää Daina Taiminasta esimerkiksi Discoveryn ja The New York Timesin sivuilla.

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkinen, Säädyllinen ainesosas

Ruokaa, rakkautta ja salaisuuksia

Leena Parkkinen, Säädyllinen ainesosasLeena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. Teos, 2016. 335 s.

Säädyllinen ainesosa on Leena Parkkisen kolmas aikuisille suunnattu romaani. Viime vuosisadan alkuun sijoittuva siamilaisista kaksosista kertova esikoisromaani Sinun jälkeesi, Max (2009) sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Vuonna 2013 ilmestynyt Galtbystä länteen sai sekin kiittävät arviot, niinpä lukijalla on melkoiset ennakko-odotukset. Teoksen nimi tuo etsimättä mieleen Helvi Hämäläisen 1941 ilmestyneen skandaalin aiheuttaneen avainromaanin Säädyllinen murhenäytelmä. Molemmissa teoksissa säädyllisen julkisivun taakse kätkeytyy salaisuuksia.

Romaanin rakenne on kiehtova. Ensimmäisessä luvussa ”Hummeria kasvihuonemansikoiden kera” emännöitsijä Reetta Murros järjestää Porvoossa kesällä 1941 kustantamo Rosalundin juhlat, joiden kunniavieras on kaksiosaisen poliittisen teoksen julkaissut saksalainen Herr Junger. Illallisen aikana nimekäs seurue, johon kuuluu muun muassa kansainvälisesti arvostettu ”järkälemäisiä historiallisia romaaneja” kirjoittava kirjailija, runoilee menukortille ”Herr Jungerin” teosta ylistävän viestin allekirjoituksineen. Tästä kortista tulee Saksan hävittyä sodan kiusallinen todistuskappale, jonka löytämiseen teoksen vakoojatarina kiertyy. Seuraavassa luvussa ”Munaleivät” kerrotaan, kuinka tarinan päähenkilö Saara muuttaa miehensä Juhanin ja pienen Elias-pojan kanssa kerrostaloon Töölönlahden rannalle. Eletään vuotta 1956, Juhani työskentelee apteekissa ja Saara leikkii kotirouvaa. Samassa rapussa asuu kiehtova Elisabeth, jonka kautta Saara saa uudelleen otteen elämästään. ”Myöhemmin Saara ajatteli, että se oli ääni. Lisin pehmeät ylävokaalit, nousut ja laskut, hyrinä lauseen lopussa, kuin hän olisi purskahtamaisillaan nauruun seuraavassa hetkessä.”  Molempien naisten menneisyys kuvataan takaumina, joissa paljastuu, miksi Saara turruttaa itsensä rauhoittavilla pillereillä, miksi hän on suostunut avioliittoon isänsä halveksiman miehen kanssa ja kuka on Izzy, jolle Elisabeth kirjoittaa pitkiä kirjeitä.

Teoksessa esiintyvillä ruokaohjeilla on oma salainen merkityksensä, joka selviää viimeisillä sivuilla. Selitys ei olisi ollut edes tarpeen, sillä niin herkullisesti ruoka kietoutuu tapahtumiin ja ihmissuhteisiin. Leena Parkkinen on jälleen kerran kirjoittanut erinomaisen romaanin, joka kestää useamman lukukerran.