Avainsana-arkisto: sota-aika

Silja-Elisa Laitonen: Valinta

Silja-Elisa Laitosen esikoisromaani Valinta kertoo naisista sodassa. On kevät 1941. Raakel pukeutuu ylioppilasjuhlissaan tädiltään Elisabethilta saamaansa lottapukuun, mikä järkyttää Greta-äitiä niin, että tämä saa migreenin ja tokaisee poistuessaan, että ”[e]tsi sieltä sitten edes itsellesi mies” (10). Sodan odotetaan puhkeavan milloin tahansa, mutta Raakel ei suinkaan pääse itärintamalle, siitä Greta pitää huolen, vaan määränpäänä on viestintälotan tehtävät Hangossa.

Silja-Elisa Laitosen romaanin Valinta kansikuva.

Raakel on alussa lapsellinen ja intomielinen. Hän näkee itsensä milloin keksimässä uutta salakirjoitusta, milloin välittämässä ratkaisevan tärkeää viestiä tai pelastamassa ihmisiä Helsingin pommitusten keskellä. Raakelin naiiviutta korostetaan jopa ärsyttävyyteen asti, mutta toisaalta se toimii tehokkaana vastakohtana tulevalle, sille mitä hän joutuu kokemaan rintamalla ja miten nämä kokemukset vähitellen muuttavat häntä. Laitonen on kirjoittanut Raakelin samaistuttavaksi hahmoksi, joka tekee virheitä niin työssään kuin ihmissuhteissaan. Viestilottana hän muun muassa sortuu inhimilliseen uteliaisuuteen ja jää kuuntelemaan puheluita kuin pahinkin ”sentraalisantra”.

Laitonen kirjoittaa naisten sotahistoriaa ja kuvaa laajasti lottien tehtäviä. Jouduttuaan pois viestijaostosta Raakel lähtee ilman komennusta rintamalle ja pääsee muonituslotaksi, minkä jälkeen hänet siirretään varusjaostoon ja lopulta hän päätyy vainajien pesijäksi. Naisten tekemää työtä ei aina arvosteta, mikä tuodaan esiin yksittäisten sotilaiden huuteluna (”Ei täällä naisia tarvita!”) ja Kotilieden toimittajan kommentteina siitä, että kotirintamalla tehty työ on arvokkaampana kuin niiden lottien, jotka ovat ”karanneet” rintamalle. Pesulassa työskenteleviä naisia haastattelemaan tullut toimittaja Kurvinen paheksuu Raakelin aikomusta aloittaa sodan jälkeen opiskelu Teknillisessä korkeakoulussa, sen sijaan että tämä kiirehtisi naimisiin ja tuottaisi valtiolle sodassa uhrattujen tilalle uusia taimia: ”Lapsia, lapsia tämä maa kaipaa, koulutus on täysin toissijaista” (248).

Toimittajan tietämättömyys ja teennäisyys ärsyttävät Raakelia.

Muonittajan työssä Kurvista näytti kiinnostavan vain se, miten ihmeessä naiset saivat nukuttua teltassa, talvella. Hämmästely tuntui niin teennäiseltä, että Raakelin olisi tehnyt mieli repiä hienotunteisuuden verho alas kertomalla miten käydään riukupaskalla, mutta hän sai hillittyä itsensä. (246)

Naisten kokemukset tuodaan esiin niinkin proosallisessa asiassa kuin henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimisessa. Raakel miettii, miten toimia rintamalla kuukautisten kanssa ja missä pestä ”toptyykit”, jotka ”piti pestä salaa ja laittaa kuivumaan jonnekin katseen ulottumattomille” (66). Historiallisia sotaromaaneja on tullut luettua melkoisesti, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen, jossa kuukautiset ja pohdinta siitä, miten toimia rintamaoloissa tuodaan esiin täysin luonnollisena asiana. Näin siitäkin huolimatta, että etenkin nuoret naiset ovat 2000-luvulla tarttuneet teoksissaan sota-aiheisiin.

Raakel joutuu tottumaan kylmään ja nälkään, pesemättömiin vaatteisiin ja pitkiksi venyviin työpäiviin. Sodan edetessä suureelliset kuvitelmat urotöistä vaihtuvat ymmärrykseen sodan todellisuudesta. Kotilomalla hän näkee rampautuneita sotilaita ja nälkiintyneitä lapsia ja häpeää, sitä että oli joskus ”suorastaan toivonut että sota syttyisi”.

Ja minkä takia?
Vain senkö tähden, että hän halusi osaksi sitä seikkailua, joka viimeistään nyt oli näyttänyt hänelle rumat, likaiset ja luotaantyöntävät kasvonsa? (380)

Nurkkatansseissa Raakel tutustuu Voittoon, jonka hahmossa tuodaan esiin se, miten sotakokemukset muuttavat ihmistä – ei liene sattumaa, että hänet on nimetty Voitoksi. Eri tavoin ruhjoutuneet vainajat, joita Raakel joutuu käsittelemään, karkottavat viimeisetkin harhaluulot sodan ylevyydestä. Raakel miettii, millainen tulevaisuus sodasta palaavia odottaa.

Miten kukaan sodan nähnyt – – saattoi aloittaa opiskelunsa ja tähdätä tulevaan, kun mielessä kummittelivat näyt jostain sellaisesta mitä kukaan ei ollut koskaan toivonut, mutta mihin he kaikki lopulta olivat osallistuneet. Suomi olisi täynnä Voittoja, nuoria miehiä, jotka säpsähtelivät äkillisiä ääniä, naisia, jotka olivat joutuneet liimaamaan hymyn naamalleen vaikka tiesivät mitä oli tapahtumassa, tiesivät että heidän kohtaamansa ihmiset saattoivat seuraavassa hetkessä olla poissa. (414)

Kirjailija tuo tarinan lomassa esiin tutkimuskirjallisuuden esiin nostamia asioita, kuten lottien ja työvelvollisten moraaliin kohdistuneet ennakkoluulot, pappien kotiin kirjoittamien suruviestien kaavamaisuuden, joka saattoi peittää alleen vähemmän sankarillisen toiminnan, sekä turtumisen väkivaltaan, joka ilmeni esimerkiksi vihollissotilaiden ruumiiden häpäisynä.

Laitosen Valinnan kerrotaan aloittavan naisten sotaa kuvaavan romaanisarjan. Raakel palaa kotiin, kun jatkosota on päättynyt ja Lapin sota alkamassa; liikutaanko seuraavassa osassa siis pohjoisen maisemissa? Ehkä, mutta melkein toivoisin, että kirjailija palaisi ajassa taaksepäin ja kertoisi lisää Gretan taustasta ja ennen kaikkea paljastaisi, mitä Elisabeth teki sisällissodan aikana.

Silja-Elisa Laitonen: Valinta. Tammi, 2022. 479 s.

Teoksesta muualla:

Arvio Kulttuuritoimituksen sivuilla (kirj. Leena Reikko)

Arvio Helsingin Sanomissa (kirj. Antti Majander)

Tammen esittely teoksesta ja kirjailijasta

Tiina Lifländer: Hyvä yö

Tiina Lifländer tarttuu teoksessaan Hyvä yö ajankohtaiseen aiheeseen, vanhustenhoidon ongelmiin. Teoksessa kuvataan hoitohenkilöstön vajetta ja vanhusten kaltoinkohtelua. Tapahtumat nähdään niin hoitajan kuin vanhuksen näkökulmasta, ja tuloksena on syvältä riipaiseva ja ajatuksia herättävä romaani.

Marianna, tai Nanna kuten hän tahtoo itseään kutsuttavan, työskentelee lähihoitajana Kultarinteessä. Nanna kärsii unettomuudesta, mutta työterveyslääkäri kieltäytyy uusimasta hänen unilääkereseptiään ja kehottaa miettimään syitä unettomuuteen. Nanna vetoaa turhaan kolmivuorotyöhön.

Tiina Lifländerin romaanin Hyvä yö kansikuva.

Yksi hoidettavista on Tyyne, joka on ”äänekäs ja hankala ja harvoin hiljaa”.

Pesuhuone kaiuttaa kaiken moninkertaiseksi. Kun pesen, en katso kohti vaan pesuhuoneen kaakeloituihin seiniin. Vaikka en näe kulunutta ihoa ja tyhjiä silmiä enkä mitään, ääni ei lopu. Tyyne ammuu. Suihku sihisee. Vesi lätisee. – –
Pesen kainaloista ja roikkuvien rintojen alta. Tyynen toinen käsi heiluu pakkoliikettä. Siitä on vaikea saada otetta, sillä saippuaiset kumihanskat lipsuvat. Pitelen kiinni lujasti. – – Heti kun irrotan, käsi alkaa taas veivauksensa. Suusta aukeaa mölisevä ääni. (15)

Työtoveri Maryam juttelee vanhusten kanssa, vaikka ei ymmärtäisikään näiden puhetta tai äännähdyksiä. Nannan mielestä on toiveajattelua kuvitella Tyynen yrittävän sanoa jotain. Tyyne on kuitenkin se, joka antaa toisen näkökulman tapahtumiin. Tyynen kautta myös lukija näkee ja kokee kaiken: vaikeuden hahmottaa nykyhetkeä, vieraat kasvot ja kädet, muistot, jotka tuovat menneisyyden lähelle.

Joku nykäisee. Tyyne avaa silmät. Mustasilmäinen tekee jotakin, ja Tyyne yrittää auttaa, mutta hän auttaa väärin ja nainen ärähtää. Alkaa itkettää. Hän ei ole tottunut rumaan puheeseen.
On ikävä Marttia. (30)

Tyynen muistot aviomiehestään Martista, sota-ajasta, ystävistä ja lapsista muuttavat avuttoman, ymmärtämättömän ja hankalan vanhuksen siksi, mikä hän on eli ihmiseksi, jonka elämällä on merkitys ja joka ansaitsee kunnioituksen. Lifländer kuvaa taitavasti, miten Tyynen dementoituneessa mielessä menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat; ikkunassa on vihreät verhot vaikka niiden pitäisi olla sini-vihreät, lakanoiden kangas tuntuu oudolta ja joku on laittanut sänkyyn kylmää rautaa olevat laidat.

Niin ikään Nannasta piirtyy lihaa ja verta oleva hahmo. Isän itsemurhayritys, ristiriitaiset tunteet avopuoliso Eeroon ja kontrolloiva äiti lisäävät unettomien öiden kasvattamaa väsymystä. Työvuorosta puuttuu usein joku, eikä sijaisia ole. Väsymys ja päivästä toiseen jatkuva kiire kulminoituvat lopulta lyönniksi. Nostan kohtauksen esiin, vaikka se voi tuntua spoilaukselta – teos kestää tästä huolimatta useita lukukertoja. Seuraavassa tapahtuma ensin Nannan näkökulmasta:

Lyönti napsahtaa rajusti kuin kuminauha.
En edes huomaa käteni liikettä, se on niin nopea. Käteen sattuu.
Hiljaisuus.
Näinkö vähän tuntuu missään, kun lyö toista ihmistä. Vain käteen sattuu.
Tähän halkeilevaan ja rohtuneeseen käteen.
Voi luoja. Kasvoille leviää kylmä ja kuuma yhtä aikaa. Sydän hakkaa. Säikähdys notkauttaa jalkoja. Pelkoa se on vasta sitten, kun säikähdys on poissa ja läimäytyksen kaiku imeytyy seiniin ja vuodevaatteisiin.
Katson taakseni, mutta ovi on kiinni.
Tyyne on hiljaa. Sen silmät ovat isot ja hätääntyneet ja suu veltto ja hiljainen.
Mitään ei tapahtunut, koska kukaan ei nähnyt. (123)

Tilanne tuntuu Nannasta epätodelliselta: ”Löin. En lyönyt. En.” Hän ymmärtää lyöneensä oikeasti, vasta kun näkee Tyynen säpsähtävän hänen läheisyyttään. Tyynen mielessä läimäys sekoittuu siihen ainoaan kertaan, kun Martti löi häntä, kun hän palasi sekavana kotiin jouduttuaan keskelle pommituksia.

Martti löi häntä avokämmenellä vasemmalle poskelle. Lujaa.
Pää oli pelkkää hohtavaa kipua korvasta silmään ja koko kadun poikki.

Pää on pelkkää hohtavaa kipua. Hän ei sano mitään, hän kuuntelee. Sillä on mustat silmät. Ehkä se on tullut viemään. Hän ajatteli, että se olisi mies, mutta se ei ole. Se nostaa käden ja hänen lihaksensa värähtävät. Vieläkin sattuu, ei enempää, ei enää (127)

Paikoitellen käytetyt lyhyet ja terävät lauseet nostavat korostetusti esiin yksittäisen tapahtumahetken ja vetävät lukijan mukaan tilanteeseen ja kuin osalliseksi tekoihin. Taitavasti kirjoitettu romaani menee ihon alle ja saa tuntemaan myötätuntoa niin hoidettavia kuin hoitajia kohtaan. Toisinkoinen-sivuston Otto Rikka toteaakin osuvasti, että ”lukija joutuu empatiapainiin”. Lifländerin edellinen teos Kolme syytä elää oli Tiiliskivi-palkintoehdokas. Toivottavasti myös Hyvä yö saa mahdollisimman paljon lukijoita.

Tiina Lifländer: Hyvä yö. Atena 2021. 200 s.

Teoksesta muualla: