Avainsana-arkisto: Norlanti

Karin Smirnoff: Jana Kippo -sarja, osa II

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogiasta on julkaistu suomeksi ensimmäinen osa Lähdin veljen luo. Kuuntelin jatko-osat äänikirjoina, joissa lukijana on näyttelijä Lo Kauppi. Svenska Ylen artikkelissa Smirnoff kertoo ääntämisvirheiden ärsyttäneen joitakin pohjoisruotsalaisia kuulijoita. Hän ei ollut ehtinyt tarkistaa ensimmäisen osan ääntämystä mutta oli ollut tarkempi toisen ja kolmannen osan kanssa. Tämä on päivitys arviooni sarjan ensimmäisestä osasta (21.3.2021), ja keskityn seuraavassa lähinnä teosten kieleen.

Karin Smirnoffin Vi for upp med mor äänkirjaversion kansikuva
Karin Smirnoffin romaanin Sen for jag hem äänikirjaversion kansikuva

Kyse lienee lähinnä suomenkielisistä sanoista, ei niinkään Västerbottenin murteesta, jota sitäkin esiintyy. Toinen osa Vi for upp med mor (ilmestyy 2022 Tammen kustantamana suomeksi nimellä Viedään äiti pohjoiseen) kertoo Janan ja Brorin matkasta pohjoiseen äidin kotikylään Kukkojärvelle, jonne tämä haluaa tulla haudatuksi. Veli löytää lohtua tiukan uskonnollisesta yhteisöstä, jota Jana puolestaan kammoaa. Jana yrittää löytää työtä, koska ei voi vain lähteä ja jättää Broria. Jussi Rahanni, Janan ja Brorin serkku, kertoo useimpien vanhusten puhuvan joko suomea tai meänkieltä, joten kotipalvelu ei käy. Lopulta Jana saa töitä hotellista, jossa joutuu tekemään kaikkea siivouksesta turistien ajeluttamiseen koiravaljakolla.

Tekstiä ryydittävät useat suomenkieliset erisnimet – sirkkaliisa, kimmorantatalo, koira, jonka nimi on tyttö – ja muut yksittäiset suomenkieliset sanat. Koiravaljakon koiratkin puhuvat vain suomea: ”Vasemmalle. Oikealle. Seis. Eskas hundar pratade bara finska.” (Luku 57)

Jussi ja Jana ottavat huolehtiaakseen alkoholistivanhempien laiminlyödystä vauvasta, jonka nimi on Satu (Kaupin ääntämänä nimi kuulostaa suunnilleen kuin se olisi kirjoitettu Satty):

”Vadå jag. Jag vet inte hur man tar hand om ett barn. Har hon ett namn vad du vet.
Satu sa han.
Det låter japanskt sa jag.
Satu är finskt. Samma som saga.
Satusatu sa jag för att smaka på ordet. Sagasaga. Satusaga. Sagasatu. Förstår hon svenska.
Han tittade förvånat på mig.
Det är klart hon gör. Hon är ju svensk. (Luku 38)

Äidin jälkeensä jättämät kirjeet paljastavat, että hän tuli raskaaksi nuorena ja että lapsi annettiin adoptoivavaksi. Potilaskertomus, jota hän siteeraa kirjeissään, kertoo hänen huutaneen niin, että hänet sidottiin kiinni ja vaiennettiin lääkkein: ”Intagna skrek om dagen och om natten. Tystades av bälten, insulinkoma, isolering, sömnmedel och hibernal. Valveilla ollessaan hän huutaa apua suomeksi – suomen kielen diftongit voivat olla haasteellisia niihin tottumattomalle:

”Hjälp mig, sa hon igen. Auta minua.
Auta minua auta minua auta minua auta minua. (Luku 40)

John seurustelee suomalaisen galleristin (”housuhameen”) kanssa. Jana ei voi olla piruilematta ja kehottaa Johnia opettelemaan suomea todeten, että suomen kielessä on yhtä paljon sanoja rakkaudelle kuin maassa on järviä: ”Du kanske borde lära dig finska. Jussi säger att det finns lika många finska ord för kärlek som de har sjöar. Sinä saatanan kusipää till exempel. Är det inte vackert så säg. (Luku 61)

Jana ja Jussi auttavat kotisynnytyksessä. Lapsi on perätilassa. Jussi toteaa, että osaisi toimia, jos kyse olisi vasikasta mutta ei kun kyse on ihmisestä:

Bra ylade magda. Låt ungen slippa det här skitlivet på en gång.
Turpa kiinni magda sa jag och jussi log. Din finska blir bättre och bättre. Ring yksiyksikaksi och fråga vad vi ska göra. (Luku 43)

Äiti ja lapsi viedään sairaalaan. Jana vierailee heidän luonaan ja kysyy lapsen nimeä: ”Han ska heta perkele sa hon. Efter sin far.” (Luku 45)

Kolmannessa osassa Sen for jag hem liikutaan Smalångerissa ja Tukholmassa eikä suomenkielisiä sanoja ole erisnimiä lukuun ottamatta yhtä paljon kuin toisessa osassa. Joidenkin sanojen hiukan oudosta ääntämisestä huolimatta oli nautinnollista kuunnella romaanit Lo Kaupin lukemana.

Ostan usein teokset, joista todella pidän, sekä äänikirjoina ette e-kirjoina. Suosittelen – jätte roligt sätt att lära sig svenska! Nämä romaanit on tullut kuunneltua jo useita kertoja. Yksi ehdottomia suosikkejani viime vuosilta on Jonas Hassan Khemirin Pappaklausulen (2018, suom. Isän säännöt 2019), jossa lukijana on kirjailijan näyttelijäveli Hamidi Khemiri (arvioni teoksesta 22.12.2019).

Hyödynsin lukemaani myös työssäni ja tein Smirnoffin romaaneista kirjavinkkivideon Ylivieskan kaupungin Youtube-kanavalle.

Esikoisteosta suitsutettiin, ja sama ylistys ja suosio jatkui jatko-osien arvioissa. Tässä muutamia poimintoja:

”Hon kan konsten att berätta en historia”. Expressen 23.5.2019. Kirjoittaja Annina Rabe ylistää niin Smirnoffin taitoa kertoa tarinoita kuin teosten kieltä. Rabe viittaa arviossaan toiseen August-palkintoehdokkaaseen, jonka teos sijoittuu pohjoiseen, tarkemmin sanoen Tornionlaaksoon: Nina Wähän romaani Testamente (2019, suom. Testamentti 2020).

Sevendays-blogissa (18.11.2019) Eivor Bäck kirjoittaa sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta.

”Smirnoffs cocktail är stark, hemsk och rolig”. Aftonbladetin Pia Bergströmin arvio romaanista Vi for upp med mor. (6.6.2019):

Kirja-arvosteluja julkaisevalla dagensbok.com-sivustolla Olivia Larsson antaa täydet kymmenen pistettä teossarjan toiselle osalle: ”En fortsättning lika stark som den prisbelönade debuten”.

Kult-verkkolehden arvio romaanista Sen for jag hem. (kirj. Alva Lundin 7.5.2020)

Lottens Bokbloggin arvio trilogian viimeisestä osasta (23.5.2020). Hänen mielipiteeseensä siitä, että sarja on yksi viime vuoden parhaista, on helppo yhtyä.

Karin Smirnoffia on haastateltu useissa ohjelmissa, tässä muutama:

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo. Suom. Outi Menna. Tammi 2021. 294 s.

Hurja, raastava ja mieleenpainuva. Karin Smirnoffin esikoisteos on kaikkea tätä. Lähdin veljen luo (Jag for ner till bror, 2018) aloittaa päähenkilönsä mukaan nimetyn Jana Kippo -trilogian. Teos oli ilmestymisvuotenaan August-palkintoehdokas, ja nyt kriitikoiden ja lukijoiden ylistämistä romaaneista on tekeillä tv-sarja. Uumajassa syntynyt Smirnoff asuu nykyään Piitimessä, joka mainitaan teoksessakin. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Smalångerin kylään, jonka esikuva Hertsånger sijaitsee suunnilleen Uumajan ja Piitimen puolivälissä.

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo, kansikuva

”Olen päivä päivältä kiitollisempi niistä vähistä asioista joita en muista”

Jana Kippo palaa kotikyläänsä alkoholisoituneen kaksosveljensä luo ja päättää jäädä huolehtimaan asioista. Hän ottaa pestin kodinhoitajana, ja tutustuu muihin hoitajiin ja vanhuksiin, joiden luona käy ja joista monet muistavat hänet ja hänen perheensä. Janan ja Brorin lapsuus on ollut ankea. Taatoksi kutsuttu isä joi joka viikonloppu ja purki kiukkunsa niin vaimoonsa kuin lapsiinsa. Kirjailija kuvaa seudun ihmisiä niin hyvässä kuin pahassa. Kaikki tietävät toistensa asiat, mikä voi olla lohduttavaa, mutta toisaalta kyläyhteisö sulkee silmänsä väärinkäytöksiltä eikä puutu tapahtumiin vaikka aihetta olisi. Jana tuntee itsensä ulkopuoliseksi huolimatta yrityksistään sulautua joukkoon. Heti saavuttuaan Jana tutustuu Johniin, jolla on huulihalkio ja jonka toinen puoli kasvoja on palanut. Sekä John että Jana ilmaisevat itseään taiteen kautta, ja tarinaa viedään myös heidän töidensä avulla eteenpäin. Johnin valokuvantarkat maalaukset paljastavat Janan jo unohtamia asioita. Jana ei kuitenkaan halua muistaa kaikkea, hän tyytyy ”mielihyvin puolitotuuksiin”. Tukholmassa taidetta opiskellut Jana muovailee savihahmoja, ”juoppoarmeijan”, joka kuvaa hänen elämässään olleita väkivaltaisia, alkoholisoituneita miehiä.

Kuvaus kylän ihmissuhteista on raadollinen. Janan äiti ja isänäiti ovat eri tavoin uskovaisia. Äiti rukoilee ja kirjoo raamatunlauseita liinoihin eikä koskaan sano miehelleen vastaan tai asetu puolustamaan lapsiaan. Isoäiti Signe, jonka luona Johnkin lapsena asui vähän aikaa, on ”oikeauskoinen”, hänelle ”syntien hakkaaminen ulos lapsista oli kai ainoa kasvatustapa – –” (216). Väkivalta näyttää jatkuvan sukupolvesta toiseen, mutta ehkä Johnilla ja Brorilla on kuitenkin toivoa ja mahdollisuus katkaista kierre. Yksi arvoituksellinen hahmo on Maria, Johnin entinen vaimo, jonka kuolema on yhä selvittämättä. Hänen kerrotaan maanneen lähes jokaisen kylässä asuvan miehen kanssa, ja hänen valtansa muihin näyttää jatkuvan kuoleman jälkeenkin.

”Kertomus kertomusta vastaan ja minä erotuomarina välissä”

Janan ja Brorin lapsuutta kuvataan takaumissa. Raa’at ja vastenmieliset tapahtumat seuraavat toisiaan ja olisivat raskasta luettavaa, jollei kertomuksia olisi lomitettu tarinan nykyhetken kanssa. Kirjailijan omintakeinen ja lakoninen tyyli tuo sekin ilmavuutta kerrontaan: välimerkeistä käytössä on vain piste, luetteloissakaan ei käytetä pilkkua, henkilöiden nimet on kirjoitettu yhteen pienin kirjaimin (göstagrönlund, allanberg), eikä isoa alkukirjainta ole käytetty muissakaan erisnimissä.

Sanat tulivat pakottamatta. Ne ryöppysivät muististani kuin vetinen ripuli. Kerroin navetasta ja taatosta ja hepasta ja koiranpennusta ja veljestä ja äitimuorista ja jeesuksesta ja viinasta ja naapureista ja pikkuhiljaa osasista alkoi hahmottua palapeli, jota saatoin kutsua elämäkseni.
Me pidimme taukoja. Poliisi poistui autosta ulos itkemään. (141)

Kirjoitustyylistä huolimatta teos on yllättävän helppolukuinen – sisältö sen sijaan ei ole yhtä helposti sulatettavissa. Monikerroksinen tarina kiertyy vähitellen auki, kun yhä uusia paljastuksia ja yksityiskohtia ilmaantuu – vielä loppusivuilla lukijaa odottaa uusi juonenkäänne. Aina kaikkien kertomukset eivät käy yksiin, ja Jana tuntee olevansa kuin erotuomari kertomusten välissä. Tapahtumat ja ihmiskohtalot jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Smirnoff on aiemmin työskennellyt toimittajana ja valokuvaajana, ja mielestäni tämä näkyy tekstissä, erityisesti tavassa, jolla tapahtumat etenevät ja siinä, miten osa kohtauksista piirtyy kuvina lukijan mieleen.

Mainittakoon vielä, että trilogian muutkin osat ovat jo ilmestyneet ruotsiksi – ks. esim. Adlibris. Toinen osa Viedään äiti pohjoiseen ilmestyy suomeksi 2022. Jatko-osat onkin tarkoitus kuunnella äänikirjoina. Saa nähdä miten ymmärrettävää on ruotsi, jota on ryyditetty paikallisella murteella. Äänikirjat lukee näyttelijä-ohjaaja Lo Kauppi. Smirnoff kertoo Svenska Ylen artikkelissa olleensa toisen ja kolmannen osan kohdalla tarkempi siitä, että murresanat lausutaan oikein.

Tiedot Smirnoffista on haettu Svenska Ylen kirjailijaa käsittelevästä artikkelista: Författaren Karin Smirnoff: “Jag har utvecklat ett eget språk i mina romaner som jag kallar för kippospråket”

HBL:n uutinen sarjan filmatisoinnista: Smirnoffs romantrilogi blir tv-serie

Kirjailijan haastattelu Vi Läser -lehden verkkosivuilla

Teosta on arvioitu myös seuraavissa blogeissa: LM-Mummin kirjastossa ja Kirjojen keskellä