Avainsana-arkisto: Ruotsi

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo. Suom. Outi Menna. Tammi 2021. 294 s.

Hurja, raastava ja mieleenpainuva. Karin Smirnoffin esikoisteos on kaikkea tätä. Lähdin veljen luo (Jag for ner till bror, 2018) aloittaa päähenkilönsä mukaan nimetyn Jana Kippo -trilogian. Teos oli ilmestymisvuotenaan August-palkintoehdokas, ja nyt kriitikoiden ja lukijoiden ylistämistä romaaneista on tekeillä tv-sarja. Uumajassa syntynyt Smirnoff asuu nykyään Piitimessä, joka mainitaan teoksessakin. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Smalångerin kylään, jonka esikuva Hertsånger sijaitsee suunnilleen Uumajan ja Piitimen puolivälissä.

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo, kansikuva

”Olen päivä päivältä kiitollisempi niistä vähistä asioista joita en muista”

Jana Kippo palaa kotikyläänsä alkoholisoituneen kaksosveljensä luo ja päättää jäädä huolehtimaan asioista. Hän ottaa pestin kodinhoitajana, ja tutustuu muihin hoitajiin ja vanhuksiin, joiden luona käy ja joista monet muistavat hänet ja hänen perheensä. Janan ja Brorin lapsuus on ollut ankea. Taatoksi kutsuttu isä joi joka viikonloppu ja purki kiukkunsa niin vaimoonsa kuin lapsiinsa. Kirjailija kuvaa seudun ihmisiä niin hyvässä kuin pahassa. Kaikki tietävät toistensa asiat, mikä voi olla lohduttavaa, mutta toisaalta kyläyhteisö sulkee silmänsä väärinkäytöksiltä eikä puutu tapahtumiin vaikka aihetta olisi. Jana tuntee itsensä ulkopuoliseksi huolimatta yrityksistään sulautua joukkoon. Heti saavuttuaan Jana tutustuu Johniin, jolla on huulihalkio ja jonka toinen puoli kasvoja on palanut. Sekä John että Jana ilmaisevat itseään taiteen kautta, ja tarinaa viedään myös heidän töidensä avulla eteenpäin. Johnin valokuvantarkat maalaukset paljastavat Janan jo unohtamia asioita. Jana ei kuitenkaan halua muistaa kaikkea, hän tyytyy ”mielihyvin puolitotuuksiin”. Tukholmassa taidetta opiskellut Jana muovailee savihahmoja, ”juoppoarmeijan”, joka kuvaa hänen elämässään olleita väkivaltaisia, alkoholisoituneita miehiä.

Kuvaus kylän ihmissuhteista on raadollinen. Janan äiti ja isänäiti ovat eri tavoin uskovaisia. Äiti rukoilee ja kirjoo raamatunlauseita liinoihin eikä koskaan sano miehelleen vastaan tai asetu puolustamaan lapsiaan. Isoäiti Signe, jonka luona Johnkin lapsena asui vähän aikaa, on ”oikeauskoinen”, hänelle ”syntien hakkaaminen ulos lapsista oli kai ainoa kasvatustapa – –” (216). Väkivalta näyttää jatkuvan sukupolvesta toiseen, mutta ehkä Johnilla ja Brorilla on kuitenkin toivoa ja mahdollisuus katkaista kierre. Yksi arvoituksellinen hahmo on Maria, Johnin entinen vaimo, jonka kuolema on yhä selvittämättä. Hänen kerrotaan maanneen lähes jokaisen kylässä asuvan miehen kanssa, ja hänen valtansa muihin näyttää jatkuvan kuoleman jälkeenkin.

”Kertomus kertomusta vastaan ja minä erotuomarina välissä”

Janan ja Brorin lapsuutta kuvataan takaumissa. Raa’at ja vastenmieliset tapahtumat seuraavat toisiaan ja olisivat raskasta luettavaa, jollei kertomuksia olisi lomitettu tarinan nykyhetken kanssa. Kirjailijan omintakeinen ja lakoninen tyyli tuo sekin ilmavuutta kerrontaan: välimerkeistä käytössä on vain piste, luetteloissakaan ei käytetä pilkkua, henkilöiden nimet on kirjoitettu yhteen pienin kirjaimin (göstagrönlund, allanberg), eikä isoa alkukirjainta ole käytetty muissakaan erisnimissä.

Sanat tulivat pakottamatta. Ne ryöppysivät muististani kuin vetinen ripuli. Kerroin navetasta ja taatosta ja hepasta ja koiranpennusta ja veljestä ja äitimuorista ja jeesuksesta ja viinasta ja naapureista ja pikkuhiljaa osasista alkoi hahmottua palapeli, jota saatoin kutsua elämäkseni.
Me pidimme taukoja. Poliisi poistui autosta ulos itkemään. (141)

Kirjoitustyylistä huolimatta teos on yllättävän helppolukuinen – sisältö sen sijaan ei ole yhtä helposti sulatettavissa. Monikerroksinen tarina kiertyy vähitellen auki, kun yhä uusia paljastuksia ja yksityiskohtia ilmaantuu – vielä loppusivuilla lukijaa odottaa uusi juonenkäänne. Aina kaikkien kertomukset eivät käy yksiin, ja Jana tuntee olevansa kuin erotuomari kertomusten välissä. Tapahtumat ja ihmiskohtalot jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Smirnoff on aiemmin työskennellyt toimittajana ja valokuvaajana, ja mielestäni tämä näkyy tekstissä, erityisesti tavassa, jolla tapahtumat etenevät ja siinä, miten osa kohtauksista piirtyy kuvina lukijan mieleen.

Mainittakoon vielä, että trilogian muutkin osat ovat jo ilmestyneet ruotsiksi – ks. esim. Adlibris. Toinen osa Viedään äiti pohjoiseen ilmestyy suomeksi 2022. Jatko-osat onkin tarkoitus kuunnella äänikirjoina. Saa nähdä miten ymmärrettävää on ruotsi, jota on ryyditetty paikallisella murteella. Äänikirjat lukee näyttelijä-ohjaaja Lo Kauppi. Smirnoff kertoo Svenska Ylen artikkelissa olleensa toisen ja kolmannen osan kohdalla tarkempi siitä, että murresanat lausutaan oikein.

Tiedot Smirnoffista on haettu Svenska Ylen kirjailijaa käsittelevästä artikkelista: Författaren Karin Smirnoff: “Jag har utvecklat ett eget språk i mina romaner som jag kallar för kippospråket”

HBL:n uutinen sarjan filmatisoinnista: Smirnoffs romantrilogi blir tv-serie

Kirjailijan haastattelu Vi Läser -lehden verkkosivuilla

Teosta on arvioitu myös seuraavissa blogeissa: LM-Mummin kirjastossa ja Kirjojen keskellä

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt

Arjen kaaos ja ihanuus

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt. Suom. Tarja Lipponen. Johnny Kniga, 2019. 333 s.

Jonas Hassen Khemiri on Ruotsin tunnetuimpia kirjailijoita. Hänen edellinen teoksensa Kaikki se mitä en muista (2015) sai August-palkinnon, ja tänä syksynä Yle on esittänyt romaaniin perustuvan tv-sarjan. Khemiri on kirjoittanut myös näytelmiä, ja hän on herättänyt huomiota kirjoituksillaan Yhdysvaltoja myöten. Khemiri on syntynyt Tukholmassa, hänen äitinsä on ruotsalainen ja isä tunisialainen. Teoksissaan hän ottaa usein kantaa ongelmiin, joita syntyy eri kulttuurien kohdatessa.

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt

Isän säännöt -romaanin keskiössä on isän ja pojan kipeä suhde. Isoisä tulee ulkomailta pari kertaa vuodessa ja viettää poikansa toimistossa kymmenen päivää jättäen jälkeensä pinon tyhjiä pizzalaatikoita ja likaisia astioita. ”Isoisällä, joka on isä, on kaksi lasta. Ei kolmea. Yksi poika. Yksi tytär. Hän rakastaa kumpaakin. Erityisesti tytärtä.” (9) Nämä lyhyet toteamukset paljastavat niin perhettä kohdanneen tragedian kuin ongelmallisen isä-poika-suhteen.

Henkilöitä ei nimetä, vaan he ovat poika, joka on isä, naisystävä, joka on äiti, yksivuotias, joka sanoo ”muu” kymmenillä eri tavoilla viestiäkseen kymmeniä eri tarpeitaan, ja nelivuotias tytär. Nimettömyydestään huolimatta henkilöhahmoista tulee eläviä, tunnistettavia hahmoja toiveineen ja ongelmineen.

Tytär, joka on lapsenlapsi, joka on ammattijalkapalloilija, joka on lohikäärmeenkesyttäjä, joka on ninja, jolla on tulivoimia, on nelivuotias mutta miljardien vahva. Ei, ei nelivuotias. Neljä ja puoli. Ei, neljä ja niin monta kuukautta että ihan kohta viisi. Hän on jalkapallossa parempi kuin Zlatan. (225)

Nuoren isän näkökulma hallitsee kerrontaa. Naisystävä on juristi ja mies on jäänyt koti-isäksi hoitamaan lapsia. Hän on kirjanpitäjä, mutta etsii yhä elämänsä uraa niin stand-up-komiikan kuin kirjallisuuden parista. Lapsiperheen arki, joka on välillä yhtä kaaosta, naurattaa ja hirvittää ja on varmasti samaistuttavaa luettavaa kaikille pienten lasten vanhemmille. Erään valvotun yön jälkeen (kun yksivuotias oli herättänyt nelivuotiaan, joka herätti yksivuotiaan jne.), äiti tarjoutuu jäämään kotiin. ”Ei hätää, isä sanoo. Minä hoidan.” Kun äiti saapuu töistä, lapset nukkuvat, ja kaikki on mennyt hyvin.

Hän jättää kertomatta että yksivuotias oli kylvyssä, kun isän oli käytävä nostamassa kiehuvat perunat pois liedeltä, ja nelivuotias onnistui lukitsemaan itsensä ja pikkuveljen kylpyhuoneeseen. Isä seisoi ulkopuolella, hän kuuli kylpyveden kohinan, hän yritti saada nelivuotiasta avaamaan lukon, mutta nelivuotias vain nauroi ja lopulta isä joutui hakemaan keittiöveitsen ja avaamaan lukon ulkopuolelta. Miksi hän kertoisi mokomasta? Hän on aikuinen. Ei hän ole niin hajalla kuin tuntee olevansa. (242)

Isän säännöt on tragikoominen kuin elämä itse, mistä hyvä esimerkki on teoksen lopussa kerrottu yhä kaoottisemmaksi muuttuva ostosreissu. Nuori isä on jaksamisensa äärirajoilla – toistaako hän oman isänsä virheet? Ärsyttävän, vaivojaan valittelevan isoisänkin menneisyydestä paljastuu asioita, jotka herättävät lukijan myötätunnon. Tämä humoristinen ja koskettava tarina sopii erinomaisesti äänikirjana kuunneltavaksi. Suomeksi teoksen lukee Jukka Pitkänen, mutta jos ruotsin kieli taittuu, niin suosittelen alkukielistä versiota, jossa lukijana on kirjailijan näyttelijäveli Hamidi Khemiri, joka toimii lukijana hänen muissakin teoksissaan.

(Arvio julkaistu lyhyempänä versiona Vieskan viikossa 18.12.2019)

Khemiri vieraili Efter nio -ohjelmassa 14.10. 2019. Jakso katsottavissa Yle Areenassa.

Khemirin teoksesta myös blogeissa Kirjaluotsi (joka myös suosittelee äänikirjaversiota), Kirja hyllyssä ja Tuijata.