Kirjallisuutta ja tutkimusta

Jarl Hemmer: Onni Kokko (1920, suom. Onni Kalpa, 1921)
Jarl Hemmer: En man och hans samvete (1931, suom. Mies ja hänen omatuntonsa)

Tutustuin Jarl Hemmerin romaaneihin ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa kirjallisuuden opintojen yhteydessä. Niin Onni Kalpa kuin Mies ja hänen omatuntonsa tekivät suuren vaikutuksen. Teoksia on tullut silmäiltyä senkin jälkeen ja viime vuonna luin molemmat jälleen kerran. Pelko siitä, että Hemmerin romaanit eivät enää koskettaisi yhtä syvästi, oli turha.

Onni Kalpa kertoo nuoren 14-vuotiaan pojan sotatiestä valkoisen armeijan mukana. Onni syyttää isänsä kuolemasta venäläistä sotilasta ja lähtee pohjoiseen liittyäkseen suojeluskuntajoukkoihin ja taistellakseen venäläisiä vastaan. Hemmerin kuvaus tästä ”sotilaspojasta” on pysäyttävä, ja hän tuo toistuvasti esiin, että Onni on vielä lapsi, joka kaipaa huolenpitoa.

Onni Kokon tarinaan viittaa myös Anneli Kanto romaanissaan Lahtarit (2017). Hän asettaa rinnakkain Onnin stadin slangilla kertoman tarinan kokemuksistaan ja Ilmari Kiannon Suomen Kuvalehdessä keväällä 1918 julkaistun tekstin – edellinen on fiktiota, jälkimmäinen faktaa. Onni on haavoittunut Tampereen Messukylän taistelussa ja on nyt sairaalassa. ”Klabbit ei just nyt futaa ja nuppi on paketissa” (176), toteaa poika, mutta on innokkaasti lähdössä takaisin sotimaan. Kianto muistelee pojan puhuneen ”kaunista kirjakieltä”, jossa ”d:t oikein helähtelivät” (181). Kontrasti näiden kahden tekstin välillä on häkellyttävä.

Suomenruotsalainen Jarl Hemmer syntyi 1893 Vaasassa, hän teki itsemurhan joulukuussa 1944. Hän oli arvostettu runoilija, mutta jälkipolvi muistaa hänet erityisesti teoksesta Mies ja hänen omatuntonsa, josta Toivo Särkkä ohjasi elokuvan 1918. Romaanin päähenkilöä pappi Samuel Brota esitti Åke Lindman. Teos sijoittuu osittain vankileirille ja tarkastelee syyllisyyden ja sovituksen teemoja tavalla, joka koskettaa vielä kaksituhattaluvulla. Bro hairahtuu kerta toisensa jälkeen etsiessään merkitystä elämälleen. Bro löytää sen vasta Suomenlinnan vankileiriltä, jonne hän lähtee ystävänsä Hastigin pyynnöstä. Hemmerin kuvaus vankileirin raadollisista oloista lienee ensimmäisiä (Elmer Diktoniuksen Janne Kubik (suom. Janne Kuutio, 1946) jossa myös kuvataan vankileirin karua todellisuutta, ilmestyi seuraavana vuonna). Mitä Kristus tekisi tässä ajassa, on kysymys, josta tulee Bron ohjenuora. Kristus menisi ”kurjimpien pariin” (237), ja niinpä Bro soluttautuu leirin lääkärin avulla vankien joukkoon.

Molemmista romaaneista on otettu uusintapainokset viime vuosina – Hemmerin teokset, jos mitkä, ovat sen ansainneet. Olisin kuitenkin toivonut, että teokset olisi suomennettu uudelleen tai että suomennokset olisi tarkistettu. Suomennokset eivät ole huonoja, mutta kieli muuttuu ja ehkä uudistus olisi tuonut lisää lukijoita teoksille, jotka vuosikymmenien jälkeenkin onnistuvat kertomaan jotain olennaista ihmisyydestä sodan keskellä.

Sankaripoika Onni Kokko -artikkelissa käsittelen Hemmerin teosta sekä muita Onni Kokosta kirjoitettuja tarinoita. Teosta on vaikea analysoida riittävän etäältä, vai pitäisikö sanoa läheltä, sillä tapahtumia ja henkilöitä tulee arvotettua kaksituhattaluvun näkökulmasta. Muisto sisällissodan sankaripojasta elää yhä, 2000-luvun alussa hänestä kirjoitti muun muassa Jussi Niinistö eri yhteyksissä.

Tekstissä Valonsäteitä vankileirihelvetistä – Jarl Hemmer: Mies ja hänen omatuntonsa lisää pappi Samuel Bron tiestä sekä tulkinnoista, joita teoksen loppu on saanut.

Hemmerin romaanin Onni Kokosta voi lukea suomeksi Project Gutenbergin ja ruotsiksi Project Runebergin sivuilta .

Tässä vielä linkki muutamaan uudehkoon opinnäytetyöhön, joissa on käsitelty Hemmerin teoksia.

• Kaisa Hacklin: Isänmaa kutsui ja kunniantunto. Sisällissota lasten- ja nuortenkirjallisuudessa 1918−1937 (2016)
• Kimmo Enckell: Kuormaniko kevyt? Pappiskuvat Jarl Hemmerin teoksessa Mies ja hänen omatuntonsa (2016)