Kirjallisuutta ja tutkimusta

Raija Orasen Maan aamu (1995) tarkastelee sisällissodan tapahtumia valkoisten näkökulmasta, kuten aiemmin esittelemäni Pirjo Tuomisen Tulen väri punainen (2017). Pääosa kerronnasta tosin keskittyy sotaan johtaneisiin tapahtumiin: lakot, Venäjän vallankumouksen seuraukset upseerimurhineen ja kaartien perustaminen tulevat kuvatuksi samalla kuin Hästsjögårdin kartanon ylellinen elämä värikkäine henkilöhahmoineen. Sotavuoden tapahtumiin päästään vasta yli kuusisataasivuisen romaanin lopulla.

Neliosaisen sarjan aloittavassa Maan aamussa Oranen kirjoittaa valkoisia tukevista siviileistä ja jääkärikoulutukseen hakeutuvista nuorista miehistä, jotka palaavat Suomeen taistelemaan hallituksen joukoissa. Tapahtumien keskiössä ovat kartanon isäntä Gustav Malm, hänen neljä tytärtään, kasvattipoika Henrik, jota Gustav epäilee omaksi pojakseen ja haluaa kouluttaa insinööriksi, sekä tämän veli Erik – sodassa veljekset taistelevat eri puolilla. Naishahmoista eniten tilaa saavat miehensä Gustavin syrjähyppyjä sietävä Elisabeth, tytär Ada, joka näkyjensä kautta välittää tietoja Henrikistä tämän ollessa jääkärikoulutuksessa Saksassa, ja palvelijana toimiva Ida, josta tulee loppuun asti taisteleva punakaartilainen.

Orasen kerrontakeinoina ovat muun muassa toisto ja luettelot. Valkoisilla osoitetaan olevan laajojen kansankerrosten tuki luettelemalla ensin jääkärikoulutukseen lähteneiden ja myöhemmin valkoiseen armeijaan kuuluvien ammatteja. Mukana on ylioppilaiden, maistereiden ja isäntien lisäksi renkejä, kalastajia ja muita työmiehiä. Vakavasta aiheesta huolimatta teoksessa on paljon huumoria, uhkaavatkin tilanteet taitetaan välillä koomisiksi, ja esimerkiksi Henrikin sotatoimien kuvaus Viipurissa on kuin parhaasta seikkailuromaanista. Täytyy myöntää, että tapahtumien käänteet ja etenkin Gustavin sanailu taloutensa naisten kanssa saivat välillä nauramaan ääneen.

Valkoisia tukeneita naisia ei kuvata, mitä nyt Elisabet salakuljettaa tyttärensä nuotteihin piilotetun sanoman Helsinkiin. Entä millaisen kuvan teos antaa punaisista naisista? Kartanossa sisäkkönä palveleva Ida saa edustaa yksin heitä. Ida kuvataan hiukan yksinkertaiseksi, joskin innokkaaksi sosialismin ja ”ropel… por…” – – proletariaatin diktatuurin kannattajaksi. Hän ”harjoittaa agiteerausta” keittiössä toistellen sulhaseltaan Erikiltä kuulemiaan lauseita (482), huokailee kuulleessaan sanan imperialismi (327) ja kuuntelee ”silmät ympyriäisinä” insinööri Lindénin selostusta magnetismia mittaavasta laitteesta (473) – todellisuudessa mies on Saksasta palannut jääkäri Esko Lehto ja laite radiovastaanotin, jolla pidetään yhteyttä valkoisten joukkoihin. Tyypitellyt henkilöhahmot ovat ominaisia viihdekirjallisuudelle, mutta tässä tapauksessa Idan hahmo hiukan yksinkertaisena punaisena naisena vahvistaa teoksen valkoista näkökulmaa.

Oranen kertoo tavoitteenaan olleen ”romanttinen, jännittävä ja hauska” romaani, jossa yhden perheen ja kartanonväen kautta kuvataan vuosisadan alun mullistavia tapahtumia. ”Jääkäriliike, kaksikymppisten poikien lähtö vihollisen leiriin vapautusarmeijaa muodostamaan ja paluu tilanteeseen, jossa oltiinkin sisällissodassa, on aika nostaa poliittiselta tasolta inhimilliselle”, toteaa Oranen vastineessaan Helsingin Sanomien Suvi Aholan kirpeään kritiikkiin, jossa tämä moitti teosta latteaksi ja naiiviksi kuvaukseksi sisällissodasta ja katsoi sen sopivan paremmin tv-sarjaksi. (Aholan ja Orasen keskustelu, ks. HS 26.10.1995 ja 28.10.1995).

Laajempi analyysi teoksesta pdf-tiedostossa Raija Oranen: Maan aamu

Maan aamusta ovat kirjoittaneet myös Kirsi-Maria blogissaan Illuusioita. Askelia alppipolulla ja Morre blogissaan Morren maailma.