Avainsana-arkisto: ihminen-eläinsuhde

Chloe Dalton: Ystävänä jänis

Aloin laskeutua loivaa mäkeä tietä kohti, kun minut yllätti pikkuinen otus, joka nökötti minuun päin polun keskellä kulkevalla ruohokaistaleella. Pysähdyin äkkiä. Jäniksenpoika. [- -] Eläin ei ollut kämmeneni leveyttä pidempi. Se nökötti vatsallaan silmät auki ja lyhyet, silkkiset korvat tiukasti selkää vasten. Sen turkki oli tummanruskea, tuuhea ja pörröinen ja kasvoi selkärangan vieressä hauraina kiharoina. [–] Paljasta maata ja kuivaa ruohoa vasten oli vaikea sanoa, missä turkki päättyi ja maanpinta alkoi. (16–17)

Chloe Daltonin teoksen Ystävänä jänis kannessa on kaunis, korvat pystyssä oleva jänis.

Poliittisena neuvonantajana työskentelevä Chloe Dalton on pandemian vuoksi muuttanut maaseutukotiinsa. Kävelyretkellään hän kohtaa pienen jäniksenpojan, mutta jättää sen ensin emon löydettäväksi paikalleen. Kun poikanen nököttää samassa kohdassa vielä Daltonin palatessa neljän tunnin kuluttua, hän vie sen ruohoon käärittynä kotiinsa. Tästä alkaa ainutlaatuinen ystävyys, joka saa kiireistä elämää viettäneen, kaupunkien sykkeessä viihtyneen Daltonin löytämään hitaamman elämäntavan ja yhteyden luontoon.

Vain sata grammaa painanut poikanen jää ennusteista huolimatta eloon. Aluksi Dalton ruokkii sitä 50 millilitran tuttipullolla kolme kertaa päivässä kissanpennuille tarkoitetulla maitojauheella. Poikanen pysyttelee sille vuoteeksi ruohoilla pehmustetussa kenkälaatikossa tuntikausia hievahtamatta, kuten jäniksenpojat tekevät luonnossakin. Tämän vastapainoksi se venyttelee huolellisesti:

Se käveli etutassuillaan eteenpäin mutta pysyi istuallaan ja ojensi ruumistaan, kunnes vatsa oli lattiaa vasten ja takajalat täysin ojennettuina, ainoastaan takakäpälien kärjet olivat lattiaa vasten. Se ojensi häntänsä suoraksi taakse tai käänsi sen maata kohti. Jäniksenpojan ruumis oli nuolisuora neljä tai viisi sekuntia kerrallaan – ja korvat pystyssä ja valppaina – kun se venytti jokaista lihastaan niskasta nilkkoihin. (33)

Teos on täynnä ihastuttavia ja samalla tarkkoja kuvauksia jäniksen käytöksestä ja ulkonäöstä. Dalton oppii – välillä yrityksen ja erehdyksen kautta – mikä hänen hoidokilleen on parasta. Dalton hakee tietoa jäniksistä netistä ja kirjastoista lainaamistaan opuksista, mutta tuloksena on ”lukemattomia kuvauksia siitä, miten jäniksen voi metsästää, tappaa ja valmistaa ruoaksi” (42). Yllättävästi tieto jänikselle kelpaavasta ruoasta löytyy William Cowperin runoista. Näitä eri lähteistä poimittuja sitaatteja on lukujen alussa. Itse luvuissa Dalton jakaa runsaasti tietoa jäniksen historiasta, elinympäristöstä, tavoista ja uhista, joista yksi on tehomaatalous. Daltonin jäniksenpoika paljastuu rusakoksi.

Chloe Daltonin teoksen Ystävänä jänis sivu 61, jossa pieni jäniksenpoika kuvattu luvun alkuun.
Teoksessa on Denise Nestorin ihastuttava kuvitus. Ystävänä jänis -teoksen sivu 61.

Yhteiselo tuottaa monia oivalluksia ja kumoaa myös monta totena pidettyä käsitystä jäniksistä. Dalton huomaa jäniksenpojan hakeutuvan lähettyvilleen, mitä ei olisi odottanut erakkona pidetyltä eläimeltä. Niinpä työpäivät kuluvat jäniksenpoika vierellä tai sen touhuja puutarhassa seuraten.

Rutiinini ei enää määräytynyt yksinomaan minulle välttämättömien asioiden mukaan vaan minulle ennalta täysin tuntemattoman olennon mielialojen ja liikkeiden perusteella, ja ne eivät vastanneet minkään aiemmin kohtaamani eläimen käyttäytymistä. (38)

Jäniksenpojan elinpiiri laajenee ja eräänä päivänä se loikkaa taloa ympäröivän muurin päältä pellolle. Vaikka Dalton on koko ajan ajatellut jäniksen palaavaan luontoon, riipaisee sen lähtö. Jäniksenpoika palaa kuitenkin takaisin. Eräänä päivänä, kun jänis on reilun vuoden ikäinen, Dalton löytää yllätyksen työhuoneensa verhon takaa: ”Siellä oli toisiinsa painautuneina kaksi jäniksenpoikaa, joilla oli tumman suklaan värinen turkki ja pohjattomat hiilenmustat silmät.” (127) Eikä poikue jää ainoaksi.

Teoksen sisäkansia ja lukujen alkua kuvittavat Denise Nestorin ihastuttavat piirrokset. Alussa on myös Jamie Whyten piirtämä kartta Chloe Daltonin kodista ja sen ympäristöstä; karttaan on merkitty jäniksen reitit muurin yli pellolle ja takaisin taloon. Ystävänä jänis on hurmaava ja lämminhenkinen kertomus, joka avaa lukijankin silmät näkemään tutun luontokappaleen ihmeellisyyden ja toivomaan ”enemmän villejä, häiriöttömiä paikkoja niin villieläimille kuin ihmisille”.

Chloe Dalton: Ystävänä jänis. Suom. Ari Väntänen. Atena, 2025. 198 s.

Arvio Helsingin Sanomissa, kirj. Sanna Kangasniemi

Kirjaluotsin arvio englanninkielisestä alkuteoksesta Raising hare

Lisa Ridzén: Kurjet lentävät etelään

Miten kirjoittaa teoksesta, joka teki niin suuren vaikutuksen, että edes kustantajan luonnehdinnat ”pakahduttavan kaunis” ja ”syvästi koskettava” eivät tunnu riittävän? Lisa Ridzénin Kurjet lentävät etelään kertoo 89-vuotiaan Bon elämästä Pohjois-Ruotsissa. Vaimo Fredrika on joutunut kolme vuotta aiemmin dementian vuoksi hoitokotiin, ja Bo on jäänyt kotitaloonsa yksin seuranaan vain Sixten-koira. Heidän poikansa Hans on järjestänyt kotihoidon, josta käydään neljä kertaa päivässä. Kirjailija on kertonut saaneensa idean romaaniin isoisänsä luona käyneiden kotihoitajien päiväkirjamerkinnöistä. Kerrontaa lomittavatkin hoitajien ja toisinaan myös Hansin merkinnät päivän kulusta ja Bon voinnista.

Lisa Ridzénin romaanin Kurjet lentävät etelään kansikuva.

Teoksen yksi keskeisistä aiheista on isän ja pojan suhde: yhtäältä Bon suhde omaan isäänsä ja toisaalta suhde Hansiin. Bo on ollut ikänsä töissä sahalla, jonne hän lähti tienaamaan isänsä eli äijän mukana jo kaksitoistavuotiaana. Suhde ankaraan äijään on ollut vaikea, ja Bo katuu, kun tajuaa antaneensa sen vaikuttaa myös suhtautumiseensa äitiin.

Olen ruvennut pohtimaan miksi kaikki meni niin kuin meni. Mietin äijää ja muoria uudella tavalla. Mutta eniten mietin Hansia, en halua että meille käy samoin kuin minulle ja äijälle.
Mutta sitten alkoi tämä mäkätys Sixtenistä ja nyt minua kismittää niin etten tiedä mitä tehdä. Kun enhän minä saamari soikoon pysty korjaamaan välejä Hansin kanssa jos hän vie minulta Sixtenin. (10)

Hansin mielestä Bo on liian vanha huolehtimaan Sixtenistä ja hän yrittää saada isänsä hyväksymään sen, että Sixten muuttaa uuteen kotiin. Bo nukkuu keittiön sivustavedettävällä sohvalla, ja Sixtenillä on tapana hypätä hänen viereensä ja painautua jalkoja vasten. Sixten on Bolle kaikki kaikessa, ja pelkkä ajatus siitä, että hän joutuisi luopumaan koirasta, kuristaa Bon (ja lukijan!) kurkkua. Muistoissa on vielä, miten isä ampui sairastuneen Buster-koiran Bon ollessa lapsi.

Katson Sixteniä joka makaa vieressäni keittiön sivustavedettävällä sohvalla. Sen kita aukeaa leveään haukotukseen ja se laskee päänsä vatsalleni. Upotan turvonneet sormeni sen karvaan ja pudistan päätäni. Mitä pojanpentele mistään tietää? Hän ei jukolauta tule saamaan tahtoaan läpi. (9)

Bon luona käy ainakin puolikymmentä eri kodinhoitajaa, joista hän pitää eniten ymmärtäväisestä Ingridistä ja ”romuluisesta ja äänekkäästä” Johannasta, joka saa puheillaan hänet nauramaan. Hoitajat ovat kaikki ammattilaisia ja jokaisella on oma tyylinsä tehdä työt, mutta toiset ottavat eri tavalla aikaa olla läsnä.

Nykyisyys ja menneisyys kietoutuvat kokonaisuudeksi, joka tekee Bosta uskomattoman aidon tuntuisen hahmon. Bo on vanhan kansan mies, joka kiusaantuu halailusta ja tunteista puhumisesta, mutta on silti mielissään pojantyttären hellistä sanoista. Hän on jääräpäinen eikä halua käyttää vaippaa, vaan vaihtaa mieluummin housut vahingon satuttua. Toisin kuin paras ystävänsä Ture, joka säälii hoitajia ”joiden on katsottavat tätä vanhaa paskakroppaa” (13), Bo ei välitä, vaikka joutuu istumaan alasti hoitajien pestävänä. Kirjailija onnistuu erinomaisesti välittämään, millaista vanhuksen elämä on, kun kotiin tulee vieraita ihmisiä eikä suihkussa voi käydä yksin saati edes päättää, haluaako pesulle vai ei.

Kurjet lentävät etelään on Ridzénin esikoisteos ja sellaisena upea suoritus. Ridzénin tausta sosiologina ja miehisyyden ja tunteiden merkityksen tutkijana näkyy. Ruotsissa kirja sai vuoden kirja eli Årets bok -palkinnon. Lainasin kirjan kirjastosta, mutta kun olin lukenut ensimmäiset luvut, annoin kirjan miehelleni luettavaksi ja ostin ruotsinkielisen äänikirjan, jossa lukijana on erinomainen Lennart Jähkel. Teos on mieleenpainuva ja koskettava olematta ylitunteellinen. Myönnän saaneeni kyyneleet silmiin useassa kohdassa, liekö se sitten mikään suositus.

Lisa Ridzén: Kurjet lentävät etelään (Tranorna flyger söderut). Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Tammi, 2025. 326 s.

Ruotsalaisen kustantajan Bokförlaget Forumin sivuilla voit lukea otteita arvioista.

Arvio Kulttuuritoimituksen sivuilla, kirj. Marjatta Honkasalo