Kirjallisuutta ja tutkimusta

Olen käyttänyt nyt puoli vuotta kuntien yhteistä E-kirjastoa luovuttuani maksullisesta lukuaikapalvelusta, mistä kerroin viime syksynä jutussani Lukuaikapalvelu vai E-kirjasto? Kokemus on ollut pääasiassa myönteinen. Valikoima on rajatumpi, ja jonkin verran olenkin ostanut äänikirjoja. Aineistoa joutuu myös usein jonottamaan kuten fyysisiä kappaleita kirjastosta. Varaaminen on kuitenkin toiminut hyvin, ja varausta odotellessa olen löytänyt aina jotain muuta kuunneltavaa – pääasiassa käytänkin E-kirjastoa kuuntelemiseen, luettavaa on tullut lainattua vain puolikymmentä kertaa. Uutta on Suosikit eli käyttäjä voi lisätä kirjan suosikkeihin, jos sitä ei halua heti lainata tai varata. Uniajastimen ongelmat on ratkaistu, mutta toivoisin vielä sellaista parannusta, että lisäaikaa voisi asettaa ilman, että kirja on suljettava ja avattava uudestaan.

E-kirjastoyksikön palvelupäällikkö Annastiina Louhisalmi summaa Kirjastolehdessä (17.6.2025) E-kirjaston ensimmäistä vuotta: noin 200000 rekisteröitynyttä käyttäjää, yli 7000 nimekettä ja 50000 lukuoikeutta. Ensimmäiset aineistolisenssit ovat vanhenemassa, ja nyt päätetään lainaus- ja varauslukujen perusteella, mitkä lisenssit uusitaan. Alkuvaikeuksien jälkeen kokoelmaan on saatu aineistoa myös isoilta kustantamoilta. Lisäksi tarjolla on yhä enemmän aineistoa muilla kielillä; ruotsin kielen harrastajana minua on ilahduttanut ruotsinkielisen aineiston karttuminen. E-kirjastoa kehitetään koko ajan, ja viimeistään ensi vuoden alussa saadaan mobiilisovelluksen rinnalle selainversio – uskoisin uudistuksen lisäävään e-kirjojen käyttöä. Tulevaisuudessa on myös mahdollista löytää aineisto Finna-tietokannasta, mikä olisi erinomainen parannus.

Louhisalmi sanoo olevansa tyytyväinen nimekemäärään, sillä kokoelma on ollut aktiivisessa käytössä. Lukuaikapalvelujen etuna pidetään usein aineiston suurta määrää, josta luulisi jokaisen löytävän helposti itselle mieluisen kirjan. Mutta asialla on myös kääntöpuolensa. ”Tutkimusten perusteella tiedetään, että pelkkä iso nimekemäärä ei ole hyvä tavoite. Tietyn rajan jälkeen käy helposti niin, että osaa aineistosta ei välttämättä lainata ollenkaan tai sitä lainataan hyvin vähän”, toteaa Louhisalmi. Olen itse huomannut saman E-kirjastoa käyttäessäni, ja kevään aikana on tullut kuunneltua useampi kirja, johon en ehkä muuten olisi tarttunut. Seuraavaksi esittelenkin kaksi romaania, jotka sopivat erinomaisesti kuunneltavaksi – molemmissa on vieläpä loistavat lukijat: Markus Järvenpää ja Jukka Pitkänen.

Sami Oskari Lahtisen esikoisromaani Dinosaureeni on kertakaikkisen hurmaava tuttavuus. Teos toimii yllättävän hyvin äänikirjana monitasoisesta rakenteestaan huolimatta. Lukija kohtaa päähenkilön sekä poikana että miehenä, jolla on jo itsellä pieni tytär. Jussi pohtii suhdettaan vastikään kuolleeseen isäänsä Ondeen ja yrittää olla toistamatta tämän virheitä. Isä keksi jatkuvasti uusia keinoja hankkia rahaa, joskaan nuo keinot eivät aina kestäneet päivänvaloa. Pontikkaa ja lääkkeitä myymällä isä yritti saada kasaan riittävästi rahaa siivousfirman perustamiseen: ”Se on duunia, jonka mikä hyvänsä apina osaa. Ja siinä liikkuu ihan älyttömät massit.” (115) Jussi muistaa isän kodin sekasotkun, ”jossa ei voinut kävellä ilman kenkiä eikä vessassa ollut kuin sanomalehtipaperia.” (114)

Tarinoita Jussista lomittavat pohdinnat kirjoittamisesta, autofiktiosta ja kertomusten totuudellisuudesta – yrittäessään vastata viimeksi mainittua koskeviin kysymyksiin tekijä tuntee uppoavansa suohon.

Tosiasiassa en edes tiedä, olenko enää kiinnostunut tekemään eroa todellisuuden ja kirjani välillä. Tähänastinen yritykseni pitää novellit ja romaanikerronta jotenkin rinnakkaisina, vuorottelevina ääninä tuntuu nyt väärältä. Ei ole romaania, eikä novelleja sen sisällä, on vain yksi kaiken niellyt Dinosaureeni. (222)

Dinosaureeni on yhtä aikaa koskettava ja hauska ja ansaitsisi ehdottomasti enemmän huomiota. Toivottavasti romaani on mukana kisaamassa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnosta tänä vuonna (teos ilmestyi viime syksynä).

Sami Oskari Lahtinen: Dinosaureeni. Lukija Markus Järvenpää. Aula & Co, 2024. 302 s.

Lahtinen esiintyi Kulttuuricocktail Kirjat -ohjelman jaksossa Kirjoja kirjoittamisen voimasta (11.11.2024)

Teoksesta myös Kirjaluotsi-blogissa

*****

Joel Elstelän Sirkusleijonan mieli oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2021. Ehkä kirjan laajuus (lähes 600 sivua) säikäytti tuolloin, mutta onnekseni bongasin tämän nyt E-kirjastosta. Zircco Fantasticolla menee huonosti, eikä johtaja Egon Heuchler ole voinut maksaa väelleen palkkaa moneen kuukauteen. Eletään vuoden 1940 toukokuuta, kun Egon saa kutsun pahamaineiselle Prinz Albrecht Strasselle, SS:n ja Gestapon päämajaan. Seurauksena on, että sirkus saa uuden johtajan, herra Steinwampen, joka on sirkuksen lihavaa miestäkin paksumpi ja josta huokuu hyväntuulisuuden sijaan ”piilotettua, häilyvää ilkeyttä” (54). Steinwampe on kuvattu lähes liioitellun vastenmieliseksi, ja niinpä hänen groteski loppunsa sekä hirvitti että nauratti.

Sirkus lähtee kiertueelle uusitulla natsi-ideologiaa myötäilevällä ohjelmistolla. Egon masentuu ja päästää itsensä rappiolle, mikä herätti ainakin minussa halun ravistella tyyppiä. Sirkuksesta katoaa ihmisiä, heitä hyväksikäytetään ja nöyryytetään. Viimeinen esiintyminen on Passaussa, jossa yleisön joukossa on myös Heinrich Himmler. Toisin kuin sirkuslaiset luulevat, matkan on tarkoitus jatkua toisella junalla ilman telttoja ja vaunuja Puolaan, kaupunkiin nimeltä Oświęcim, jolle on annettu saksankielinen nimi Auschwitz. Romaanin yksi vahvuus on siinä, että lukija eläytyessään henkilöiden kohtaloihin ja tulevaisuudentoiveisiin, samalla tietää enemmän kuin he ja seuraa sydän syrjällään tapahtumien kehitystä. Onko sirkuslaisilla mitään mahdollisuuksia pelastua?

Lähes kaikissa lukemissani arvioissa moitittiin romaanin pituutta. Tiivistämisen varaa olisi ollut, mutta toisaalta pikkuhiljaa kasvava piinaava tunnelma pitää lukijan otteessaan. Elstelän uusi romaani Izak (2025), joka oli Runeberg-palkintoehdokas, sijoittuu sekin Saksaan mutta 1910-luvulle.

Joel Elstelä: Sirkusleijonan mieli. Lukija Jukka Pitkänen. WSOY, 2021. 582 s.

Lue Jani Saxellin romaania ja kirjailijaa käsittelevä juttu Kansan Uutisista (30.1.2022)