Avainsana-arkisto: kirjoittaminen

Lukuvinkkejä ja inspiraatiota kirjoittamiseen

Julkaistu Kirjoittaja: 2 kommenttia

Tänä keväänä on ilmestynyt ilahduttavasti teoksia, joissa käsitellään lukemista ja kirjoittamista eri näkökulmista. Kun oma kirjoittaminen takkuaa, etsin inspiraatiota kirjoitusoppaista: miten selättää aloittamisen vaikeus, tyhjän paperin kammo? Miten naulita itsensä koneen ääreen silloinkin, kun kirjoittaminen ei kiinnosta pätkääkään, mutta artikkelin tai luvun deadline lähestyy? Olen usein saanut huomata, miten lukeminen – niin kauno- kuin tietokirjallisuuden – antaa eväitä omaan kirjoittamiseen. Tässä kaksi kirjoittamista eri tavoin lähestyvää teosta.

Johanna Isosävi & Camilla Lindholm: Yhteiskirjoittaminen. Vuorovedoin kirkkaaseen tekstiin. Art House, 2025. 168 s.

Kun kuulin ensimmäistä kertaa tästä kirjasta, yhdistin nimen huolimattomasti luettuani yhteisölliseen kirjoittamiseen, johon sain inspiraation tekijöiden aiemmasta teoksesta Yhteisöllisen kirjoittamisen opas (2023) – suosittelen lämpimästi niin teosta kuin kirjoittamisen tapaa! Mutta nyt ei siis puhuta yhteisöllisestä kirjoittamisesta (social writing) vaan yhteiskirjoittamisesta (co-authoring), jolla tarkoitetaan tekstejä, joilla on kaksi tai useampi kirjoittaja. Isosävi ja Lindholm käsittelevät yhteiskirjoittamisen muotoja (rinnakkaiskirjoittaminen, peräkkäin kirjoittaminen ja vastavuoroinen kirjoittaminen), taustalla olevia syitä, erilaisia kirjoituskumppaneita, tekijänoikeuksia ja tekoälyn tuomia haasteita. Moniäänisyyttä tuovat kahdessa Facebook-ryhmässä kyselyyn vastanneet, jotka kertovat kokemuksistaan yhteiskirjoittamisesta. Jokaisen luvun lopussa on pohdintakysymyksiä, ja tekstin joukossa on typografisesti eroteltuja osioita, kuten ”Ohjeet tekoälyn vastuulliseen käyttöön”, joka tiivistää Euroopan komission antamat ohjeet. Tekijät avaavat myös omaa, ilmeisen hyvin toimivaa yhteistyötään, onhan kyse jo heidän kolmannesta yhteisestä teoksestaan. Viimeisen luvun juniori- ja seniorikirjoittajien vinkit ja ohjeet kirjoitushankkeeseen osallistuvalle summaavat teoksen annin. Humanistisilla aloilla yhteiskirjoittaminen ei ole yhtä tavallista kuin esimerkiksi luonnontieteissä, vaikka yhteiskirjoittamisella saa lisää tuottavuutta, mikä puolestaan voi vaikuttaa myönteisesti urakehitykseen. Isosävin ja Lindholmin teos on erinomainen, tiivis katsaus yhteiskirjoittamisen etuihin ja sudenkuoppiin.

Lue lisää Yhteiskirjoittaminen-teoksesta Johanna Isosävin sivuilta.

Kaksi kirjoitusopasta: Yhteiskirjoittaminen ja Aiheiden kirja.

Jani Saxell: Aiheiden kirja — Uusia näkökulmia, teemoja ja tekniikoita luoville kirjoittajille. Art House, 2025. 286 s.

Otin Jani Saxellin teoksen luettavaksi, sillä luovan kirjoittamisen oppaista saa usein hyviä niksejä myös tieteelliseen kirjoittamiseen. Nyt sain lisäksi roppakaupalla lukuvinkkejä – teosta ei turhaan takakannessa mainosteta runsaudensarveksi kirjallisuudesta kiinnostuneille. Teos on suunnattu kirjoittamisessa jo pidemmälle ehtineille ja tarkoitettu jatko-osaksi Saxellin Tanssii kirjainten kanssa -oppaalle (2020). Kirjallisuuden ohella Saxell käsittelee myös elokuvia ja tv-sarjoja, joiden rytmityksen, näkökulmavaihdosten ja kerronnan tarkasteleminen hyödyttää myös proosaa kirjoittavaa.

Teos jakautuu seitsemään lukuun, joissa käsitellään esimerkiksi surutyötä, maagisrealistisia kasvukertomuksia ja antisankareita. Jokaisen luvun lopussa on esiteltyihin teoksiin pohjautuiva harjoituksia, esimerkiksi ensimmäisen luvun lopuksi harjoitellaan synopsiksen kirjoittamista. Saxell viittaa johdannossa niin kulttuuriin kohdistuviin leikkauksiin kuin äänikirjojen vaikutukseen:

Äänikirjaformaatti suosii lähinnä juonivetoista kirjallisuutta. Monet Aiheiden kirjassa esitellyt ratkaisut, kuten tajunnanvirta, metafiktiivisyys ja epäluotettava kerronta voivat olla vaikeita hahmottaa yhdeltä kuulemalta. Sama pätee aikatasojen kerroksellisuuteen ja vaihteleviin kertojanääniin. (16)

Seitsemäs luku käsittelee rajoja ja jakolinjoja sisällissodasta dystopioihin; esittelyssä on muun muassa Maritta Lintusen, Anna Soudakovan ja Sergei Dovlatovin teoksia. Viimeksi mainitun veijaritarinoiden kerrotaan kolkuttelevan ”absurdismin ja surrealismin rajoja” (251); esimerkiksi Saxell nostaa Kompromissi-teoksesta tarinan siitä, miten Tallinnan 400000. asukkaaksi kelpaa vain oikeanlaisen proletaarisen taustan omaava vauva. Sisällissodan kuvauksista mainitaan tuore Civil War -elokuva ja Ilona Tomin ”vaikuttava, suotta liian vähälle huomiolle jäänyt dystopia” Muuria ei ole (teoksessa nimi virheellisesti Rajaa ei ole), joka on kuvaus Suomen toisesta sisällissodasta – tämähän meni heti varaukseen! Saxellin Aiheiden kirja toimii juuri niin kuin kirjailija on tarkoittanut: luovan kirjoittamisen oppaana mutta myös pohdiskelevana esseekokoelmana.

Lisää teoksesta Jani Saxellin kotisivuilla

Ville Hänninen: Miten kirjani ovat syntyneet 6

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Miten kirjani ovat syntyneet -sarjan osa kuusi esittelee 18 kirjailijaa. Aiemmat osat ovat perustuneet Helsingin yliopistossa pidettyihin yleisöluentosarjoihin. Näissä teoksissa kirjailijan esitystä edeltää toimittajan esittely kirjailijasta ja hänen teoksistaan. Sen sijaan uusin teos pohjautuu kulttuuritoimittaja, tietokirjailija Ville Hännisen tekemiin haastatteluihin.

Ville Hänninen: Miten kirjani ovat syntyneet 6

Ensimmäisenä vuorossa oleva Sirpa Kähkönen esitellään seuraavasti:

Pikku Pietarin pihamaalta suureen Pietariin

Sirpa Kähkönen kuvaa romaaneissaan historian maahan poljettuja ja ojaan heitettyjä. Kansallisarkiston kantapeikko ajattelee kirjojaan kuin suurena keskiaikaisena kuvakudoksena.

Sirpa Kähkönen yritti ravistella kaikkitietävää kertojaa henkiin, ”mutta sepä vain makasi kuolleena maassa eikä suostunut mihinkään yhteistyöhön”. Tässä muita poimintoja esittelyistä: Harry Salmenniemen ”työ kuulostaa hieman hullun professorin viralta”. Jukka Viikilän hahmoja verrataan tohtori Frankensteinin hirviöön. Aki Ollikainen vartoo ”virkettään kiireettä kuin kalastaja tilaisuuttaan”. Petri Tamminen kirjoittaa anekdootteja ja juuttuu yksityiskohtiin, mutta on siitä huolimatta lyhytproosan mestari. Mikko Rimmisen kieli ”jahkaa ja jaanaa, kieppuu ja konstailee”. Jaakko Yli-Juonikas kirjoittaa ”kummia kirjoja ja kahjoa kieltä”. Miki Liukkosen mielestä juoni on ”elämän siistimistä”, sillä ”tosiasiassa kaikki on sotkuista, ja harva asia selviää”.

Petri Tammisen esittely alkaa ylistyksellä kirjastoille, jotka olivat hänelle turvapaikka lapsena. ”Ihan sama tunne kuin lapsuuden seikkailukirjoissa: eksoottista ja silti kotoista. En edelleenkään tiedä toista yhteistä tilaa, jossa olisin yhtä täydesti oma itseni.” (25) Tammisen mielestä kirjasto yhteiskunnallisena tilana kertoo välittämisestä ja uskosta ihmiseen. Irakista Suomeen 2004 paenneen Hassan Blasimin tarina kertoo pakolaisuudesta ja siitä, mitä on elää maassa, jossa sananvapautta on rajoitettu. Blasim pyrkii teoksissaan ylittämään paikan rajoitukset, minkä hän arvelee auttaneen niiden leviämistä maailmalle – hänen kirjojaan on käännetty yli 20 kielelle. Hän viittaa niin Bagdadin tuhoon kuin nyt käynnissä olevaan Ukrainan sotaan:

Mutta jos on elänyt tämän länsimaisen kuplan ulkopuolella, tilanne ei ole muuttunut oikeastaan mihinkään. Sotia, köyhyyttä ja kurjuutta on jatkuvasti joka puolella. Senkin takia tavoittelen jutuissani emotionaalista totuutta, joka opettaisi meille empatiaa (256)

Ville Hännisen teos antaa uusia näkökulmia jo luettuihin teoksiin ja houkuttelee tutustumaan uusiin. Muutamissa arvioissa (esim. Kyösti Niemelä Helsingin Sanomissa) on kaivattu aiempien teosten rakennetta, jossa kirjailijan ääni kuului enemmän. Olen pitänyt sarjan aiemmista osista, mutta mielestäni kuudennen osan rakenne toimii erinomaisesti. Hänninen siteeraa laajasti kirjailijoita, kommentoi ja kiteyttää – tätä kirjailijan ja haastattelijan yhteispeliä on nautinto lukea.

Ville Hänninen: Miten kirjani ovat syntyneet [6]. WSOY 2023. 282 s.

WSOY:n kuvapankissa voi lukea näytteen teoksen alusta (Sirpa Kähkösen haastattelu)

Teoksen arvio Helsingin Sanomissa (kirj. Kyösti Niemelä)

Teoksesta myös blogeissa Marjatan kirjat ja Tainan aarrearkku

Karin Erlandsson: Alla orden i mig

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Ihastuin Karin Erlandssonin Taru silmäterästä -sarjaan niin, että kirjoitin siitä tammikuussa 2022 kaksi postausta, joista toinen käsitteli teosten sisältöä ja toinen kieltä ja kääntämistä. Sen jälkeen olen lukenut / kuunnellut muitakin hänen teoksiaan: Missdåd (2016, Kuolonkielot), Hem (2022, Koti). Nyt vuorossa oli 2019 ilmestynyt Alla orden i mig, jossa Erlandsson kertoo kirjoittamisesta. Aihe kiinnostaa ja olen blogissani arvioinut myös muita kirjoittamiseen liittyviä teoksia (Anneli Kanto: Kirjoittamassa / Mirjami Haimelin ja Satu Rämö: Kynä: kaikki tärkeä kirjoittamisesta).

Karin Erlandssonin teoksen kansikuva.

Teoksen ensimmäinen osa koostuu esseistä ja toinen osa kirjoituspäiväkirjamerkinnöistä. Kyse ei varsinaisesti ole kirjoitusoppaasta, mutta lukija saa kyllä koko joukon hyviä neuvoja. On valittava kirjoittaminen ja torjuttava kaikki (teko)syyt olla kirjoittamatta: ”Har man bestämt sig för att skriva är allt som håller en från skrivandet ursäkter, goda och mindre goda, men icke dess mindre ursäkter.” (17) Karin Erlandsson on valinnut kirjoittamisen, sillä kirjoittaminen tekee hänestä eheämmän: ”Allt det sneda i mig blir rakt då jag skriver.” (120)

Erlandsson kirjoittaa listoja ja suunnittelee kirjoitusaikataulun, johon laskee montako sanaa päivässä on kirjoitettava, jotta raakaversio olisi valmis tiettynä päivänä:

När jag räknat ut hur många ord jag måste skriva per dag för att vara färdig den bestämda tidpunkten gör jag ett schema, och så håller jag mig till det. På dagens schema står det 1000 + 1000 + 500 + essä. Inget är ännu överstruket. Jag älskar att stryka över. (68)

Kirjoitan itse tieteellisiä ja yleistajuisia tekstejä kirjallisuudesta, mutta tunnistan silti niin monissa kohdin itseni: teen listoja ja aikatauluja ja kuinka ihana onkaan merkata tehtävä suoritetuksi. Tosin Erlandssonin kirjoitustahtiin en yllä, sillä hänelle 2000 sanaa päivässä on vähän. Allekirjoitan myös sen, mitä Erlandsson sanoo ensimmäisen version kirjoittamisesta: se on hirveää, on vain vuodatettava tekstiä, vaikka jälki on surkeaa. Sen jälkeen menee aikaa tekstin työstämiseen, mutta työ on helpompaa, koska on jotain mitä muokata.

Päiväkirjamerkinnöissä lukija pääsee lähelle kirjailijan arkea ja rutiineja, joihin siis kuuluu lähes pakonomainen itse asetetun tavoitteen saavuttaminen päivittäin. Teos antaa kaunistelemattoman kuvan kirjailijan arjesta, johon kirjoittamisen ohella kuuluu perhe ja päivätyö sanomalehdessä, silloin kun ei ole apurahaa. Kirjailijantyöhön kuuluu myös julkisuus – kirjamessut, esiintymiset ja muu sellainen – mutta suurimmaksi osaksi työ on yksinäistä puurtamista, ja juuri siitä Erlandsson nauttii eniten –  villapaidassa ja collegehousuissa miehen ja lasten lähdettyä töihin ja kouluun. Oli ilo lukea, miten Pärlfiskaren (Helmenkalastaja) syntyi ja miten hänen poikansa auttoi sen maailman nimeämisessä. Kun teos voitti kirjoituskilpailun, Erlandsson iloitsi 5000 euron palkkiosta mutta eniten siitä, että sai mahdollisuuden palata luomaansa maailmaan. Mielestäni kirjailijan luomisen riemu välittyy lukijalle, sillä teos lumoaa aikuisenkin. Myöhemmin Pärlfiskaren sai Runeberg Junior -palkinnon ja oli myös Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas (kuten myös sarjan neljäs osa Segraren ja 2022 ilmestynyt Hem).

Ja lopuksi kolme ohjetta (s. 112), jotka Erlandsson kirjaa ylös saadakseen itsensä kuntoon pitkän kirjoitusrupeaman jälkeen (ja jotka itse olen usein kirjoittanut lähes samoin sanoin kalenteriini, kun olen tehnyt suunnitelmia alkavalle vuodelle):

  1. stärka kroppen, framför allt axelpartiet
  2. stärka anden genom att gå i kyrkan
  3. stärka intellekt genom att läsa

Eli vähän laajemmin: huolehdi fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista ja lue viisastuaksesi. Voiko parempaa elämänohjetta olla?

Karin Erlandsson: Alla orden i mig. Schildts & Söderströms. 2019, 206 s.

Teoksesta on laaja arvio Lysmasken-sivustolla (Kiiltomato), kirj. Åsa Stenvall-Albjerg

Svenska Ylen sivuilla Elin Willows kirjoittaa teoksesta otsikolla Naket och otyglat om skrivande

Helsingin Sanomissa Suvi Ahola esittelee Erlandssonin teoksen ohella muita kirjoittamista käsitteleviä teoksia.

Anneli Kanto: Kirjoittamassa / Mirjami Haimelin ja Satu Rämö: Kynä: kaikki tärkeä kirjoittamisesta

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Anneli Kanto: Kirjoittamassa. Reuna 2020. 199 s.

Kirjoitusoppaita on parin viime vuoden aikana ilmestynyt runsaasti. Ohjeita löytyy niin romaanin, käsikirjoituksen, tietokirjan kuin blogin kirjoittamiseen. Pelkästään vuosilta 2019–2020 omasta Tiekkö-kirjastokimpastani löytyi toistakymmentä jollain tapaa kirjoittamiseen ja sen ohjaamiseen liittyvää teosta. Täydensin suosikkilistaani muutamilla aiempina vuosina ilmestyneillä teoksilla. Listan lopussa on viisi nuorille ja lapsille suunnattua kirjoitusopasta, sen sijaan akateemisen kirjoittamisen oppaat jätin pois.

Hyviä kirjoitusoppaita on useita, mutta valitsin esiteltäväksi kaksi hyvin erilaista mutta omilla tavoillaan erinomaista teosta. Anneli Kannon romaanit Veriruusut (2008) ja Lahtarit (2017) ovat tehneet minuun todella suuren vaikutuksen, ja ne on tullut luettua useampaan kertaan. Kanto kertoo aloittaneensa 2015 blogin, jossa on voinut pohtia kirjoittamista ja keskustella lukijoiden kanssa, ja nämä pohdinnat ja keskustelut ovat Kirjoittamassa-teoksen taustalla.

Anneli Kanto: Kirjoittamassa

Teoksessa keskitytään kirjoittamiseen prosessina, kirjoittamisen vaiheisiin ja solmukohtiin. Heti alkuun Kanto tyrmää myytin, jonka mukaan kirjoittamista ei voi opettaa: ”Jopa Aleksis Kivi tunsi kirjallisuuden klassikot ja sai neuvoja, tukea ja runsaanpuoleisesti apurahoja.” (12) Kanto kertoo aiheen löytämisestä, joka muistuttaa ensirakkauden huumaa, teoksen valmistusprosessista eri versioineen, kirjan markkinointiin liittyvistä esiintymisistä ja haastatteluista sekä siitä, miten elättää itsensä eli apurahojen hausta. Kannon tunnistettava, terävä tyyli ja ironia pääsevät oikeuksiinsa tässäkin teoksessa. Kirjan eri versioita hän valottaa seuraavasti:

Kirjoittamisessa ei ole hissiratkaisuja. Kolmoskerrokseen ei pääse muuten kuin nousemalla ensin kakkoseen. Vaiheet ovat välttämättömiä. Kakkosversiota ei synnyt ilman ykkösversiota. (16)

Hän myös ampuu alas kliseen punaviiniä kittaavasta kirjailijasta:

Miksi taivaan tähden yhä elää se klisee, että kirjailija kirjoittaa öisin, punaviinilasi työpöydällään? Kumoan sen mitä jyrkimmin – siis väitteen, en lasia. Kirjailija nukkuu öisin, jotta jaksaa päivällä. Känninen kirjailija kirjoittaa kännistä sössöä. Punaviini voi sisältää flavonoideja mutta se ei sisällä inspiratsionia. (185)

”Historiallisen romaanin kirjoittaja keskustelee kuolleiden kanssa”

Historiallisia romaaneja lukevana ja tutkivana itseäni kiinnosti eniten luku, jossa Kanto valottaa, millaista taustatyötä historiallisista aiheista kirjoittava joutuu tekemään. Hänen mukaansa mielikuvitukselle jää tilaa vielä taustatutkimuksen jälkeenkin. Kannon historiallisissa romaaneissa on lähdeluettelo tärkeimmistä lähteistä. Tällä tavoin hän haluaa antaa kunnian sille, kenelle se kuuluu eli asiaa tutkineille tahoille, mutta on luettelon lisäämisellä toinenkin tavoite:

Toivon myös tällä tavoin tekeväni historiallisen romaanin kirjoittamisprosessia läpinäkyvämmäksi. Ehkä lähdeluettelo, joka ei siis suinkaan ole niin täydellinen ja täsmällinen kuin tieteellisessä tekstissä, voi neuvoa kiinnostunutta lukijaa syvemmälle aiheeseen. (90)

Olen löytänyt useita kiinnostavia lähteitä niin Kannon kuin muidenkin kirjailijoiden lähdeluetteloista. Jos historiallinen romaani tässä jäljittelee tutkimuksen keinoja, niin se on pelkästään lukijoiden eduksi, toisin kuin joidenkin tietokirjojen tapa jättää teksti viitoittamatta ja luetella lopussa vain osa lähteistä.

Kirjoittamassa on erinomainen opas kaikille fiktiota kirjoittaville mutta erityisesti se kurottaa historiallisista aiheista kiinnostuneiden puoleen.

Teokseen liittyvässä blogissa on myös Kannon esittelyvideo teoksestaan.

Myös moni muu bloggari on kirjoittanut innostuneesti teoksesta, katso esimerkiksi seuraavat blogit: Tuijata, Täällä toisen tähden alla sekä Aina joku kesken. VETUS Et NOVA -sivuston (Jari Olavi Hiltunen) arvio on ilmestynyt alkuaan Virkkeessä 3/2020.

Mirjami Haimelin ja Satu Rämö: Kaikki tärkeä kirjoittamisesta. Tuuma 2020. s. 296.

Mirjami Haimelinin ja Satu Rämön opas herätti kiinnostuksen monipuolisuudellaan ja rakenteellaan. Kaksitoista lukua käsittelevät kirjoittamista motivaatiosta ”raakaan työhön”, kirjoitusblokista palautteen vastaanottamiseen. Nostot, erilaiset listat ja esimerkit tekevät teoksesta käytännöllisen oppaan, jota on helppo selata ja lukea sieltä täältä tai sitten poimia neuvoja juuri sen hetkiseen ongelmaan.

Mirjami Haimelin ja Satu Rämö: Kaikki tärkeä kirjoittamisesta

Jokaisen luvun lopussa on kirjoittajavieraan lyhyt artikkeli, jossa tämä valottaa omaa kirjoittamistaan. Kirjoittajavieraina on kirjailijoita kuten Kjell Westö, Juha Itkonen ja Saara Turunen, viestintäalan ammattilaisia kuten Annukka Oksanen ja Riku Rantala sekä vähän erityyppisen kirjoittamisen edustajina muusikko Mikko ”Pyhimys” Kuoppala ja tubettaja Inari Fernández. Jo tämä vierailijalista kertoo, että kirjoittamista käsitellään hyvin laaja-alaisesti. Mihin tekstejä voi lähettää, kannattaisiko tehdä omakustanne, miten valmistautua haastatteluun – muun muassa näitä kysymyksiä käsitellään Kynässä. Neuvoja löytyy niin kirjoitussuunnitelman tekemiseen, motivaation ylläpitämiseen kuin napakan otsikon keksimiseen.

Teokseen liittyy harjoituskirja Kynä – Tehtäviä oman äänen löytämiseen. Molemmista teoksista pääsee kurkkaamaan näytesivuja kustantaja Tuuman sivuilla.

Satu Rämön sivustolta löytyy esittely teoksesta.

Teoksesta myös seuraavissa blogeissa: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä sekä Kuiske.