Avainsana-arkisto: maaginen realismi

Emilia Hart: Taipumattomat

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Emilia Hartin Taipumattomat osui sattumalta kuunneltavaksi loppukesästä. Teos yllätti myönteisesti, sillä ensinnäkin kirjailija kuljettaa niin varmaotteisesti kolmen eri vuosisadoilla elävän naisen tarinaa rinnakkain, ettei romaania ole uskoa esikoiseksi. Toiseksi teoksen eetos, naisten voimaantuminen ja emansipaatio, vetoaa varmasti jo itsessään ainakin naislukijoihin. Kolmanneksi kasvien, hyönteisten ja lintujen kuvaus on sidottu tarinaan, sillä niin Althalla, Violetilla kuin Katella on vahva yhteys luontoon, mitä he oppivat hyödyntämään monin tavoin.

Emilia Hartin romaanin Taipumattomat kansikuva.

On vuosi 1619 ja Altha on ollut kymmenen vuorokautta tyrmässä ilman ruokaa. Häntä syytetään lapsuudenystävänsä Gracen puolison surmaamisesta noituudella. Ystävysten välit olivat rikkoutuneet vuosia aiemmin, kun Althan äiti Jennet ei ollut kyennyt parantamaan Gracen äitiä. Violetin tarina alkaa vuodesta 1942. Violet elää veljensä ja isänsä kanssa Crows Beckin kylässä kartanossa, jonka ulkopuolelle isä ei häntä päästä. Miksi Graham-veli saa opiskella luonnontieteitä, mutta Violetille on palkattu kotiopettaja? Entä miksi Violetin kysymyksiin äidistä vastataan välttelevästi? Salaa kuultu keskustelu paljastaa Violetille, että hän muistuttaa äitiään paitsi ulkonäöltään myös luonteeltaan, sillä äidissäkin oli ollut ”toismaailmallista” (24–25). Kate asuu miehensä Simonin kanssa kauniissa kerrostaloasunnossa Lontoossa. Kun äärimmäisen kontrolloiva ja väkivaltainen Simon kertoo haluavansa lapsen, ei Katella enää ole vaihtoehtoja.

”Et sinä tuosta nuoremmaksi muutu”, Simon oli sanonut ja hymähtänyt ivallisesti perään: ”Eikä sinulla ole mitään parempaakaan tekemistä.”
Simonin sanat olivat hyytäneet Katen selkäpiitä. Oli asia erikseen, että hän joutui kestämään tätä – kestämään Simonia, kasvoilleen lentävää sylkeä, Simonin käden poltetta ihollaan, loputtomia raakoja öitä.
Mutta että lapsi?
Sitä Kate ei voisi ottaa omalletunnolleen – siihen hän ei suostuisi. (34)

Kate onnistuu pakenemaan isotädiltään eli Violetilta perimäänsä Weyward Cottageen Pohjois-Englantiin. Isä on kuollut liikenneonnettomuudessa Katen ollessa yhdeksän. Kate syyttää tapahtuneesta itseään, sillä hän oli kääntynyt takaisin suojatiellä nähtyään variksen. Tämän seurauksena Kate kieltää kiinnostuksensa luontoon, mutta isotädin talossa yhteys palaa, ja myös Kate löytää oman maagisen voimansa. Altha ja Violet joutuvat kamppailemaan aikansa naisia alistavia käytänteitä vastaan, ja kaikki kolme törmäävät miesten julmuuteen. Vapauden tuo lopulta kunnioitus luontoa kohtaan ja kyky pyytää siltä apua. Mutta voimia voi käyttää myös vahingon tuottamiseen, ja sekä Altha että Violet tekevät virheitä, joita saavat katua syvästi.

Romaanissa usein esiintyvä nimi Weyward on myös romaanin alkukielinen nimi. Teos alkaa Shakespearen Macbethista poimitulla sitaatilla, jossa puhutaan velhosiskoista – englanniksi ”The Weyward Sisters”. Alaviitteessä kerrotaan, että sana weyward (taipumaton, kesytön) korvattiin myöhemmissä versioissa sanalla weird (outo). Tässä osin historiallisessa romaanissa viehätti myös maaginen realismi, josta lopuksi vielä näyte:

Jokin hipaisee hänen jalkaansa, ja hän näkee hämähäkkien kipittävän mustana aaltona lattian poikki. Ikkunasta virtaa sisään lisää lintuja. Ja hyönteisiä: sinihohtoisina sujahtelevia neidonkorentoja, perhosia, joiden siivissä on oranssit silmät. Pikkuruisia, hentoisia päivänkorentoja. Mehiläisiä hurjana, surisevana, kultaisena parvena.
Kate tuntee olallaan jotakin terävää, kynnet pureutuvat hänen lihaansa. Hän nostaa katseensa ja näkee valkojuovaiset sinimustat sulat. Varis. Sama varis, joka on tarkkaillut häntä siitä asti, kun hän saapui. Katen silmät täyttyvät kyynelistä, sillä nyt hän tietää, ettei ole talossa yksin. Altha on siellä hänen kanssaan lattian poikki tanssivissa hämähäkeissä. Violet on siellä päivänkorennoissa, joiden kimalteleva parvi aaltoilee ja kiemurtelee kuin valtava hopeinen käärme. Kaikki muutkin Weywardin naiset aivan ensimmäisestä alkaen ovat siellä. (371–372)

Emilia Hart: Taipumattomat (alkuteos Weyward), suom. Viia Viitanen. WSOY, 2024. 405 s. Äänikirjassa lukijana Karoliina Kudjoi.

Wsoy:n sivuilla on lukunäyte teoksen alusta. Lukujen alkua koristavat kullekin naiselle ominainen laji: Althan lukuja varis, Violetin päivänkorento ja Katen mehiläinen.

Teoksesta myös blogeissa Nostetaan teksti pöydälle ja Kirjakasta

Annette Bjergfeldt: Palermotien taivaallinen laulu

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Tanskalaisen Annette Bjergfeldtin Palermotien taivaallinen laulu on uskomaton runsaudensarvi, joka saa lukijan pään pyörälle. Tarinassa seurataan tanskalais-ruotsalais-venäläisen suvun vaiheita ja liikutaan eri puolilla Eurooppaa, tavataan sirkustaiteilijoita, lauletaan oopperoissa ja hurmaannutaan väreistä. Teoksessa ylevä ja groteski yhdistyvät kokonaisuudeksi, jota voi kutsua elämäksi.

Tanskalaisen yrityksen perijä Hannibal Severin Møller rakastuu Venäjällä Sirkus Sowalskajassa esiintyvään pieneen, mustasilmäiseen Varinkaan, jonka taikuri sahaa ilta toisensa jälkeen kahtia. Varinka on menettänyt rakastettunsa Vadimin, kun tämä epäonnistuneen trampoliinihypyn seurauksena katoaa virtahevon kitaan. Varinka saapuu Kööpenhaminaan mukanaan sarkakangassäkki ja venäjänkielinen Anna Karenina, jota kertoo äitinsä lukeneen hänelle. Hannibal on riemuissaan: ”Aivan mahtavaa! Vaimoni rakastaa venäläistä kirjallisuutta. Hän tulee vielä yllättämään minut.” (35) Yllättää Varinka todella osaa, sillä hän kiroilee jatkuvasti ja on kiinnostuneempi vinttikoirakilpailuista ja vedonlyönnistä kuin musiikista tai kirjallisuudesta.

Varinkan ja Hannibalin ainoa tytär Eva menee naimisiin ruotsalaisen kyyhkystenkasvattajan kanssa. Eva ja Jan Gustav saavat kolme tytärtä. Kaksoset Esther ja Olga syntyvät uudenvuodenyönä: ”Olga syntyi nupit kaakossa eikä häntä sen koommin saatu hiljaiseksi” (52). Olga löytää isoisänsä gramofonin ja päättää oppia laulamaan levyltä kuulemansa napolilaisen diivan tavoin. Esther puolestaan näkee kaiken väreissä ja etsii tunnustusta taidemaalarina. Isosisko Filippa on syntynyt vammaisena, mutta se ei estä häntä perehtymästä tieteisiin. Kun Esther kertoo ensimmäisestä seksikokemuksestaan, Filippa valistaa häntä ja muita kuulijoita – joukossa naapurin Johan, tämän kehitysvammainen Vibeke-sisar ja kaikkea mahdollista ”farkuttava” vinttikoira Igor – sneaky fucker -teesistä, joka elää Darwinin vahvimman eloonjäämisteorian rinnalla: alfauroksen kerätessä haaremia beetauros onnistuu levittämään kehnompia perintötekijöitään osalle naaraista.

Katson Igoria, joka kieriskelee selällään ja päästää mojovan pierun. Sitten katseeni siirtyy vinoselkäiseen Filippaan ja Vibekeen, jonka silmät ovat kuin taivaankappaleet. – – Ilman sneaky fuckeria ketään meille tärkeää ei olisi kelpuutettu lajimme edustajiksi. (139)

Tarinan kaikkitietävänä kertojana esiintyy Esther, joka tosin joutuu myöntämään, ettei hänen tiedoissaan ole kehumista. Tämän hän tunnustaa, kun Eva kertoo Varinkan äidin joutumisesta tsaarin vankityrmään, josta tämä ei enää palannut. Kun saksalaiset toisen maailmansodan aikana ulottavat vainonsa Tanskan juutalaisiin, kieltäytyy Varinka pakenemasta. Perhe valehtelee etsimään tulleille saksalaisille hänen olevan kaukainen sukulainen, joka on karannut sirkuksen mukana. Tapaus saa isoisän ja Varinkan jälleen lähentymään.

Olga ja Esther tavoittelevat taiteellisia unelmiaan, rakastuvat, tulevat jätetyiksi, parantelevat särkyneitä sydämiään, kunnes ovat valmiita rakastumaan uudelleen. Kun Olgalle selviää aviomiehen uskottomuus, hän maustaa keiton Varinkan salaisella kielonkukkaliemellä, joka takaa sen, että ”ne paskiaiset saavat istua koko yön vessassa pää pöntössä” (286). Raamatun Korkeasta veisusta, joka kielellään hurmasi teini-ikäiset tytöt, puuttuu Olgan mielestä yksi säkeistö:

Se, jossa kerrotaan miten voimakasta rakkaus on silloin, kun toinen on rumimmillaan ja vihaisimmillaan! Ei mitään liljoista ja kyyhkyläisistä vaan siitä, millaista on rakastaa kuin VIRTAHEPO! (288)

Mikään muu eläin kuin teoksen kannessakin esiintyvä virtahepo tuskin havainnollistaisi yhtä hyvin tarinan rosoisuutta, lämpöä ja kauneutta – puhumattakaan yllätyksellisyydestä, olihan virtahepo alkuaan vahinko, sillä Varinkan isä oli tilannut norsun.

Bjergfeldt on kirjailija ja laulaja-lauluntekijä, joka työpajoissaan opettaa muun muassa kehitysvammaisia lapsia. Riemastuttavan kielellisen ilottelun keskellä Bjergfeldt välittää sanomaa jokaisen yksilön ihmisarvon kunnioittamisesta ja elämän hyväksymisestä sen kaikessa monimuotoisuudessaan.

Annette Bjergfeldt: Palermotien taivaallinen laulu. Suom. Outi Menna. Into, 2022. 367 s.

Teoksesta ja kirjailijasta Into-kustannuksen sivuilla.

Annette Bjergfeldtin sivut.

Anne Leinonen: Metsän äiti

Julkaistu Kirjoittaja:

Todellisuuden tuolla puolen

Anne Leinonen: Metsän äiti. Atena, 2017. 208 s.

Anne Leinonen: Metsän äitiSyvän vihreä metsä, kaukana polulla hahmo. Jostain tunkeutuva valo luo syvyysvaikutelman, joka houkuttelee astumaan sisään kuvaan. Kestää hetken, ennen kuin huomaa, että otsikossa Metsän äiti on jotain outoa: yksi kirjain on vinksahtanut nurin. Anne Leinosen uusi romaani täyttää kansikuvan antaman lupauksen, sillä tarina kylästä, jonka ”historia oli mustempaa mustempi” kietoo lukijan verkkoonsa kuin huomaamatta.

Kolmekymppinen Riina palaa vuosien jälkeen kotiinsa Kevätlahden Vihainperälle, kylään jossa kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat. Riinan tarkoitus on tallentaa vanhaa perinnettä kotiseutuyhdistykselle valokuvaamalla kellareita ja pihapiirejä. Kuvausmatkallaan naapurissa Riina löytää kuolleen miehen. Miksi talon omistaja ei lupauksistaan huolimatta ilmoita tapahtuneesta poliisille? Asia muuttuu vielä oudommaksi, kun sama mies ilmestyy elävänä kylän juhannusjuhlille. Vihainperällä on tapahtunut selvittämättömiä kuolemia aiemminkin. Vuonna 1990 nuori nainen löydettiin suolta kuristettuna. Kyläläiset epäilevät oikean murhaajan olevan edelleen vapaana.

Eri aikatasoissa liikkuva kertomus valottaa Riinan sukuhistoriaa, joka tuntuu liittyvän outoihin tapahtumiin. Mielenterveydeltään järkkyneen, nyt jo kuolleen äitinsä Inkerin tavoin Riina alkaa nähdä näkyjä, joista hän ei tiedä ovatko ne valveunia vai enteitä. Vuodeosastolla makaava dementoitunut isoäiti Raisa varoittaa: ”Se pittää estää. – – Niillä on väärä mies.” Viittaako Raisa nuoren Liisan surmaan? Ja mihin katosi Inkerin aviomies, jonka ”silmissä tuikki huvitus – – mutta katseen takana lymysi peto”? Entä kuka tai mikä on salaperäinen Se, johon Raisa viittaa: ”Se kulki onneksi hänen kanssaan – –. Tyttö oli turvassa. Se suojelisi tyttöä ja heitä muita.”

Leinosen romaanissa metsä on yhtä aikaa pelottava ja turvallinen paikka: toisia se suojelee, toiset se nielee harhailemaan syvyyksiinsä. Metsän äiti on onnistunut sekoitus kansanuskomuksia ja jännitystä.

(Arvio julkaistu myös Vieskan Viikossa 19.5.2017)

Jenny Kangasvuo: Sudenveri

Julkaistu Kirjoittaja:

Yksilö ja lauman jäsen

Jenny Kangasvuo: Sudenveri. Teos, 2012. 288 s.

Jenny Kangasvuo: SudenveriOululaisen Jenny Kangasvuon esikoisteosta voisi nimittää sukuromaaniksi, sillä se kuvaa erään suvun vaiheita useamman sukupolven ajalta. Poikkeukselliseksi tarinan tekee se, että jotkut suvun jäsenistä vaeltavat osan elämäänsä susina. Toisinaan laumaan syntyy epämuodostuneita pentuja, jotka eivät hallitse muutosta tai jäävät välimuotoon. Tällainen on nuori Rasmus, joka ilmestyy yllättäen Vargan ovelle.

Aikatasoja on useita ja henkilöitä paljon, mutta kolmen kertojan käyttäminen tuo eri näkökulmien lisäksi ryhtiä teokseen. Martta on laumanjohtaja, matriarkka, joka kertoo lapsuudestaan sota-ajan jälkeisinä vuosina, avioliitostaan ja lapsistaan. Lauman jäseniä on vainottu ja tapettu, ja Martta pelkää Rasmuksen poikkeavan ulkonäön herättävän huomiota ja vaarantavan lauman olemassaolon. Varga eli Hanna on taiteilija, joka yrittää unohtaa menneisyytensä: sutena eläessään hän synnyttää epämuotoisen pennun, jonka Martta lopettaa. Marraskuu eli Siiri on Vargan rakastettu, joka vaistoaa tämän salaavan jotain ja kärsii siitä.

Sudenveri käsittelee monisyisesti identiteettiä, itsensä hyväksymistä ja yksilön suhdetta yhteisöön. Ihmisten käyttäytymistä verrataan susien käyttäytymiseen eikä suinkaan ihmisten eduksi. Susilaumassa hierarkia on selkeä, ja alempiarvoiset hyväksytään joukkoon, kunhan ovat osoittaneet alistuvansa vahvemmilleen. Hannaa koulussa kiusaava Outi sen sijaan on sitä julmempi, mitä enemmän Hanna yrittää miellyttää häntä. Romaanissa on kuitenkin toiveikkuutta. Rasmuksen ilmestyminen pakottaa henkilöt tekemään ratkaisuja, ja Rasmus itse paljastuu vahvaksi persoonaksi, joka pystyy hyväksymään erilaisuutensa: ”Ei minulla ole välimuotohahmoa! Tämä on minun oikea hahmoni. Minä olen minä.”

Arvioissa Kangasvuon teosta on verrattu Aino Kallaksen Sudenmorsiameen ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaaniin, eikä syyttä. Sudenveri on perinteitä kunnioittava mutta omaääninen kokonaisuus – ja syksyn hienoimpia lukukokemuksia.

(Arvio julkaistu myös: Vieskalainen 20.12.2012)