Avainsana-arkisto: perhesalaisuudet

Emilia Hart: Taipumattomat

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Emilia Hartin Taipumattomat osui sattumalta kuunneltavaksi loppukesästä. Teos yllätti myönteisesti, sillä ensinnäkin kirjailija kuljettaa niin varmaotteisesti kolmen eri vuosisadoilla elävän naisen tarinaa rinnakkain, ettei romaania ole uskoa esikoiseksi. Toiseksi teoksen eetos, naisten voimaantuminen ja emansipaatio, vetoaa varmasti jo itsessään ainakin naislukijoihin. Kolmanneksi kasvien, hyönteisten ja lintujen kuvaus on sidottu tarinaan, sillä niin Althalla, Violetilla kuin Katella on vahva yhteys luontoon, mitä he oppivat hyödyntämään monin tavoin.

Emilia Hartin romaanin Taipumattomat kansikuva.

On vuosi 1619 ja Altha on ollut kymmenen vuorokautta tyrmässä ilman ruokaa. Häntä syytetään lapsuudenystävänsä Gracen puolison surmaamisesta noituudella. Ystävysten välit olivat rikkoutuneet vuosia aiemmin, kun Althan äiti Jennet ei ollut kyennyt parantamaan Gracen äitiä. Violetin tarina alkaa vuodesta 1942. Violet elää veljensä ja isänsä kanssa Crows Beckin kylässä kartanossa, jonka ulkopuolelle isä ei häntä päästä. Miksi Graham-veli saa opiskella luonnontieteitä, mutta Violetille on palkattu kotiopettaja? Entä miksi Violetin kysymyksiin äidistä vastataan välttelevästi? Salaa kuultu keskustelu paljastaa Violetille, että hän muistuttaa äitiään paitsi ulkonäöltään myös luonteeltaan, sillä äidissäkin oli ollut ”toismaailmallista” (24–25). Kate asuu miehensä Simonin kanssa kauniissa kerrostaloasunnossa Lontoossa. Kun äärimmäisen kontrolloiva ja väkivaltainen Simon kertoo haluavansa lapsen, ei Katella enää ole vaihtoehtoja.

”Et sinä tuosta nuoremmaksi muutu”, Simon oli sanonut ja hymähtänyt ivallisesti perään: ”Eikä sinulla ole mitään parempaakaan tekemistä.”
Simonin sanat olivat hyytäneet Katen selkäpiitä. Oli asia erikseen, että hän joutui kestämään tätä – kestämään Simonia, kasvoilleen lentävää sylkeä, Simonin käden poltetta ihollaan, loputtomia raakoja öitä.
Mutta että lapsi?
Sitä Kate ei voisi ottaa omalletunnolleen – siihen hän ei suostuisi. (34)

Kate onnistuu pakenemaan isotädiltään eli Violetilta perimäänsä Weyward Cottageen Pohjois-Englantiin. Isä on kuollut liikenneonnettomuudessa Katen ollessa yhdeksän. Kate syyttää tapahtuneesta itseään, sillä hän oli kääntynyt takaisin suojatiellä nähtyään variksen. Tämän seurauksena Kate kieltää kiinnostuksensa luontoon, mutta isotädin talossa yhteys palaa, ja myös Kate löytää oman maagisen voimansa. Altha ja Violet joutuvat kamppailemaan aikansa naisia alistavia käytänteitä vastaan, ja kaikki kolme törmäävät miesten julmuuteen. Vapauden tuo lopulta kunnioitus luontoa kohtaan ja kyky pyytää siltä apua. Mutta voimia voi käyttää myös vahingon tuottamiseen, ja sekä Altha että Violet tekevät virheitä, joita saavat katua syvästi.

Romaanissa usein esiintyvä nimi Weyward on myös romaanin alkukielinen nimi. Teos alkaa Shakespearen Macbethista poimitulla sitaatilla, jossa puhutaan velhosiskoista – englanniksi ”The Weyward Sisters”. Alaviitteessä kerrotaan, että sana weyward (taipumaton, kesytön) korvattiin myöhemmissä versioissa sanalla weird (outo). Tässä osin historiallisessa romaanissa viehätti myös maaginen realismi, josta lopuksi vielä näyte:

Jokin hipaisee hänen jalkaansa, ja hän näkee hämähäkkien kipittävän mustana aaltona lattian poikki. Ikkunasta virtaa sisään lisää lintuja. Ja hyönteisiä: sinihohtoisina sujahtelevia neidonkorentoja, perhosia, joiden siivissä on oranssit silmät. Pikkuruisia, hentoisia päivänkorentoja. Mehiläisiä hurjana, surisevana, kultaisena parvena.
Kate tuntee olallaan jotakin terävää, kynnet pureutuvat hänen lihaansa. Hän nostaa katseensa ja näkee valkojuovaiset sinimustat sulat. Varis. Sama varis, joka on tarkkaillut häntä siitä asti, kun hän saapui. Katen silmät täyttyvät kyynelistä, sillä nyt hän tietää, ettei ole talossa yksin. Altha on siellä hänen kanssaan lattian poikki tanssivissa hämähäkeissä. Violet on siellä päivänkorennoissa, joiden kimalteleva parvi aaltoilee ja kiemurtelee kuin valtava hopeinen käärme. Kaikki muutkin Weywardin naiset aivan ensimmäisestä alkaen ovat siellä. (371–372)

Emilia Hart: Taipumattomat (alkuteos Weyward), suom. Viia Viitanen. WSOY, 2024. 405 s. Äänikirjassa lukijana Karoliina Kudjoi.

Wsoy:n sivuilla on lukunäyte teoksen alusta. Lukujen alkua koristavat kullekin naiselle ominainen laji: Althan lukuja varis, Violetin päivänkorento ja Katen mehiläinen.

Teoksesta myös blogeissa Nostetaan teksti pöydälle ja Kirjakasta

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Arjen kaaos ja ihanuus

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt. Suom. Tarja Lipponen. Johnny Kniga, 2019. 333 s.

Jonas Hassen Khemiri on Ruotsin tunnetuimpia kirjailijoita. Hänen edellinen teoksensa Kaikki se mitä en muista (2015) sai August-palkinnon, ja tänä syksynä Yle on esittänyt romaaniin perustuvan tv-sarjan. Khemiri on kirjoittanut myös näytelmiä, ja hän on herättänyt huomiota kirjoituksillaan Yhdysvaltoja myöten. Khemiri on syntynyt Tukholmassa, hänen äitinsä on ruotsalainen ja isä tunisialainen. Teoksissaan hän ottaa usein kantaa ongelmiin, joita syntyy eri kulttuurien kohdatessa.

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt

Isän säännöt -romaanin keskiössä on isän ja pojan kipeä suhde. Isoisä tulee ulkomailta pari kertaa vuodessa ja viettää poikansa toimistossa kymmenen päivää jättäen jälkeensä pinon tyhjiä pizzalaatikoita ja likaisia astioita. ”Isoisällä, joka on isä, on kaksi lasta. Ei kolmea. Yksi poika. Yksi tytär. Hän rakastaa kumpaakin. Erityisesti tytärtä.” (9) Nämä lyhyet toteamukset paljastavat niin perhettä kohdanneen tragedian kuin ongelmallisen isä-poika-suhteen.

Henkilöitä ei nimetä, vaan he ovat poika, joka on isä, naisystävä, joka on äiti, yksivuotias, joka sanoo ”muu” kymmenillä eri tavoilla viestiäkseen kymmeniä eri tarpeitaan, ja nelivuotias tytär. Nimettömyydestään huolimatta henkilöhahmoista tulee eläviä, tunnistettavia hahmoja toiveineen ja ongelmineen.

Tytär, joka on lapsenlapsi, joka on ammattijalkapalloilija, joka on lohikäärmeenkesyttäjä, joka on ninja, jolla on tulivoimia, on nelivuotias mutta miljardien vahva. Ei, ei nelivuotias. Neljä ja puoli. Ei, neljä ja niin monta kuukautta että ihan kohta viisi. Hän on jalkapallossa parempi kuin Zlatan. (225)

Nuoren isän näkökulma hallitsee kerrontaa. Naisystävä on juristi ja mies on jäänyt koti-isäksi hoitamaan lapsia. Hän on kirjanpitäjä, mutta etsii yhä elämänsä uraa niin stand-up-komiikan kuin kirjallisuuden parista. Lapsiperheen arki, joka on välillä yhtä kaaosta, naurattaa ja hirvittää ja on varmasti samaistuttavaa luettavaa kaikille pienten lasten vanhemmille. Erään valvotun yön jälkeen (kun yksivuotias oli herättänyt nelivuotiaan, joka herätti yksivuotiaan jne.), äiti tarjoutuu jäämään kotiin. ”Ei hätää, isä sanoo. Minä hoidan.” Kun äiti saapuu töistä, lapset nukkuvat, ja kaikki on mennyt hyvin.

Hän jättää kertomatta että yksivuotias oli kylvyssä, kun isän oli käytävä nostamassa kiehuvat perunat pois liedeltä, ja nelivuotias onnistui lukitsemaan itsensä ja pikkuveljen kylpyhuoneeseen. Isä seisoi ulkopuolella, hän kuuli kylpyveden kohinan, hän yritti saada nelivuotiasta avaamaan lukon, mutta nelivuotias vain nauroi ja lopulta isä joutui hakemaan keittiöveitsen ja avaamaan lukon ulkopuolelta. Miksi hän kertoisi mokomasta? Hän on aikuinen. Ei hän ole niin hajalla kuin tuntee olevansa. (242)

Isän säännöt on tragikoominen kuin elämä itse, mistä hyvä esimerkki on teoksen lopussa kerrottu yhä kaoottisemmaksi muuttuva ostosreissu. Nuori isä on jaksamisensa äärirajoilla – toistaako hän oman isänsä virheet? Ärsyttävän, vaivojaan valittelevan isoisänkin menneisyydestä paljastuu asioita, jotka herättävät lukijan myötätunnon. Tämä humoristinen ja koskettava tarina sopii erinomaisesti äänikirjana kuunneltavaksi. Suomeksi teoksen lukee Jukka Pitkänen, mutta jos ruotsin kieli taittuu, niin suosittelen alkukielistä versiota, jossa lukijana on kirjailijan näyttelijäveli Hamidi Khemiri, joka toimii lukijana hänen muissakin teoksissaan.

(Arvio julkaistu lyhyempänä versiona Vieskan viikossa 18.12.2019)

Khemiri vieraili Efter nio -ohjelmassa 14.10. 2019. Jakso katsottavissa Yle Areenassa.

Khemirin teoksesta myös blogeissa Kirjaluotsi (joka myös suosittelee äänikirjaversiota), Kirja hyllyssä ja Tuijata.

Paula Havaste: Kolme käskyä

Julkaistu Kirjoittaja:

 

Kasvua ja jälleenrakennusta

Paula Havaste: Kolme käskyä. Gummerus, 2013. 374 s.

Paula Havaste: Kolme käskyäPaula Havaste jatkaa romaaneista Kaksi rakkautta ja Yhden toivon tie tuttujen sisarusten Annan ja Oilin tarinaa. Edellinen romaani kuvasi Lapin sotaa ja Oilin kohtaloa; tapahtumista on nyt kulunut yli kymmenen vuotta. Kolme käskyä romaanin pääosassa on Annan tytär Raija, kansantieteen opiskelija, joka pääsee tutkimusryhmän mukana kesätöihin Rovaniemelle luetteloimaan tulevan kotiseutumuseon tavaroita. Äiti on joutunut jäämään töistä kotiin auttamaan huonoille teille haksahtanutta nuorempaa sisarta Liinua opinnoissa, eivätkä isän ja äidin välitkään tunnu olevan kunnossa, joten Raija iloitsee tulevasta kesästä kaukana kotiongelmista.

Havasteen teos on kasvutarina. Tutkimusryhmän muut jäsenet nimittävät Raijaa pikkusiskoksi ja suhtautuvat häneen suojelevasti. Horoskooppeja lukevasta ja taikauskoisesta tytöstä kasvaa kuitenkin nuori nainen, joka uskaltaa sanoa ”ei ja minä tahdon”. Mutta sitä ennen hän on tavannut romanimies Rainerin, menettänyt tämän, joutunut vastakkain tätinsä Oilin salaisuuksien kanssa ja saanut selville ottoveljensä Armaan taustan. Heidän tarinansa ovat tuttuja edellisistä teoksista, joten lukija tietää enemmän kuin päähenkilö, mikä hiukan latistaa teoksen jännitettä. Raijan tutustuminen Afrikasta palanneeseen Sirkka-Liisaan ja tämän tarinat Ambomaalta tuntuvat myös irrallisilta.

Raijan ja Rainerin ystävystymisen kautta teos kritisoi ennakkoluuloja mutta tuo myös esiin kulttuurierot. Perinnetapojen esittely, niin romanien kuin valtaväestön, on kiintoisaa, ja hauskuutta teokseen tuovat sananparret, joita väitöskirjaa suunnittelevalla Penalla on joka tilanteeseen. Teoksen parasta antia ovat kuitenkin sodasta selvinneen Rovaniemen ja kokemuksistaan hitaasti toipuvien ihmisten kuvaus. Raijan isän tavoin lukuisat miehet näkevät öisin painajaisia, toiset juovat, jotkut ovat väkivaltaisia, ”ja yhtä lukemattomat olivat vaimot ja tyttäret, jotka eivät koskaan sanoneet siitä sanaakaan”. Ehkä kirjailija palaa vielä Annan ja Oilin tarinaan ja kuvaa lähemmin jälleenrakennuksen vuosia.

(Arvio julkaistu myös: Vieskalainen 2.5.2013)