Avainsana-arkisto: sarjakuvat

Leena Virtanen, Aino Sutinen: Sörnäisten tyttö. Sylvi-Kyllikki Kilven päiväkirja 1915–18 sarjakuvana

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Sylvi-Kyllikki Sinervo (myöh. Kilpi; 1899–1987) alkoi pitää päiväkirjaa 1915 täytettyään juuri kuusitoista vuotta. Myöhemmin hän työskenteli toimittajana ja oli pitkään ensin SDP:n ja sitten SKDL:n kansanedustaja. Päiväkirja ja sen pohjalta muokattu sarjakuva Sörnäisten tyttö kuvaa sisällissotaa ja sitä edeltäneitä vuosia. Pohjois-Helsingin Sörnäisten ja Vallilan työläiskaupunginosat, Suruttomain huvilat ja Itäinen viertotie (eli nykyinen Hämeentie) olivat hänen kotikulmiaan.

Leena Virtasen ja Aino Sutisen sarjakuvateoksen Sörnäisten tyttö kansikuva.

Perheen lapsista tunnetuin on kirjailija ja kääntäjä Elvi Sinervo, jonka jälkisanoissa kerrotaan ehdottaneen päiväkirjojen julkaisemista.

Elvin ehdotuksesta ja avulla hän julkaisi vuonna 1963 teinipäiväkirjoihinsa perustuvan kirjan Sörnäisten tyttö, jota hän muokkaili reippaasti ilmestymisajankohtaan sopivasti. Kirjassa esimerkiksi ylikorostuu nuoren tytön herääminen naisaatteeseen, koska se sopi 1960-luvun henkeen, ja voi myös epäillä, liikkuiko vankileirien nälkäkuolemista tietoa vielä toukokuun alussa 1918. (134)

Minua jäi mietityttämään perheen isä, jonka Kilpi kertoo liittyvän punakaartiin ja palaavan kotiin 21.4. parroittuneena ja luurangoksi laihtuneena oltuaan piilossa valkoisilta. Kuvaus herättää mielikuvan vankileireiltä palaavista, ja ehkä niin on tarkoituskin. Sarjakuvateoksessa kerrotaan vain isän piilotelleen valkoisilta. Pitänee tarttua vielä Jaana Torninoja-Latolan vuonna 2021 julkaistuun elämäkertaan Sylvi-Kyllikki Kilpi: matka valtakunnan vaikuttajaksi.

Sarjakuvan sivuilla esiintyy nuori tyttö, sisarusparven vanhin, joka saa käydä oppikoulua, haaveilee filminäyttelijättären, kirjailijan ja toimittajan urasta, ihastuu miesopettajiinsa, suutelee samalla luokalla olevan Laurin kanssa, joka on ”itserakas, pitkä ja finnejä täynnä” ja joka myöhemmin liittyy valkoisiin. Koulu ei suju niin hyvin, kuin vapaaoppilaalta toivotaan. Tätä ei alkuperäisessä päiväkirjassakaan kaunistella, vaan kerrotaan huonoista arvosanoista ja ehtojen suorittamisesta – toki tätä taustaa vasten pääsy ylioppilaaksi ja myöhemmin opiskelu yliopistossa korostuvat entistä ansiokkaampana suorituksena.

Tekstiä on varmasti muokattu, mutta se ei vähennä ajankuvan kiinnostavuutta: sotaa edeltäviä vuosia leimaavat itsenäisyyshaaveet, porvarillisten ja työväestön kärjistyvät asenteet, venäläissotilaiden läsnäolo ja maailmansodan aiheuttama elintarvikepula. Sarjakuvateoksen yhdellä aukeamalla on kuvattu, miten ruokaa saa aina vain vähemmän, saippuasta ja tulitikuistakin on puutetta ja kahvi on tehty ohrasta, (s. 60–61). Teoksen tyyli karsiutuu näissä kuvissa äärimmäisen pelkistetyksi alleviivaamaan perheen köyhyyttä.

Leena Virtasen ja Aino Sutisen sarjakuvateoksen Sörnäisten tyttö sivu 61.
Kuvauksessa elintarvikepulasta kuvittajan tyyli pelkistyy äärimmilleen korostamaan perheen ahdinkoa.

Sisällissodan sytyttyä Sylvi aloittaa konekirjoittajana vallankumousoikeudessa. Hän käy myös ampumaharjoituksissa Kaartin maneesissa, mutta ei usko voivansa koskaan ampua ihmistä. Sylvi esittäytyy niin sarjakuvateoksessa kuin päiväkirjassa omapäisenä ja rohkeana tyttönä, joka uskalsi vastustaa auktoriteetteja, olivat nämä sitten opettajia tai kotitarkastusta tekeviä valkoisia. Samanlaista rohkeutta hän osoitti myös politiikassa esimerkiksi syksyllä 1938 estäessään viidenkymmenenviiden juutalaisen pakolaisen palautuksen Saksaan (ks. Helsingin Sanomat 17.12.2021)

Luin tosiaan sarjakuvan rinnalla alkuperäistä päiväkirjaa, mikä syvensi lukukokemusta. Ei niin, etteikö sarjakuva toimisi omilla ehdoillaan, mutta Kilven päiväkirjamerkinnät selvensivät joitain kohtia, jotka oli sarjakuvaan pelkistyneet yhdeksi ruuduksi ilman tekstiä. Päiväkirja on sujuvaa luettavaa, minkä ei ehkä olisi pitänyt yllättää, kun ottaa kirjoittajan taustan toimittajana huomioon. Tässä molemmista teoksista kohtaus, jossa Sylvi työtoverinsa kanssa joutuu Oopperakellarista lähtiessään pakenemaan tulitusta.

Pari punakaartilaista pakeni meidän kanssamme Söörnäisiä kohti. Aina kun alkoi kuulua kuularuiskun rätinää juoksimme porraskäytäviin suojiin ja sitten taas eteenpäin. Kun nyt ajattelen, miten konttasimme yli Pitkänsillan, aina väliin vetäytyen kiinni kiviaitaan, tuntuu kaikki pahalta unelta. Siltasaarelta tuli vastamme kaksi naispunakaartilaista kiväärit kädessä. He hymyilivät astuessaan kaupunkia kohti. Se oli kummallinen sekä hurmioitunut että ylimielinen hymy. Ajattelin että he menivät kuolemaan aatteensa puolesta. Mutta minulla, raukalla, oli vain yksi ajatus: saada elää hinnalla millä hyvänsä. (158)

Leena Virtasen ja Aino Sutisen sarjakuvateoksen Sörnäisten tyttö sivu 109

Lukuisissa teoksissa on kuvattu, kuinka hirveässä kunnossa punakaartilaisten (ja venäläisten) käyttämät tilat olivat. Sarjakuvateoksen lopussa on kuvia päähenkilöstä, Donin kasakoista ratsuineen Läntisellä Viertotiellä (eli Mannerheimintiellä) ja elintarvikejonossa seisovista kaupunkilaisista. Yksi kuvista esittää sotkuista, punaisten hallussa ollutta Senaatintalon työhuonetta. Olivatko tilat niin siivottomassa kunnossa, kuin annetaan ymmärtää? Kilven näkemys on toinen. Huhtikuun puolivälissä Kilpi kirjoittaa päiväkirjaansa Oopperakellarista, jossa hänellä oli tapana käydä muiden punaisten tavoin syömässä:

Olen lukenut Uutta Suometarta ja Helsingin Sanomia ja itkenyt kiukusta. Kuvattiin esimerkiksi kuinka kurjassa kunnossa Oopperakellari oli ja kuitenkin itse tiedän, että siellä oli aina siistiä ja tupakanpolttokin oli kielletty. (162)

Lopun häämöttäessä punaisten kaikki toiminta tähtäsi ensi sijassa pelastautumiseen valkoisten käsistä. Tästä näkökulmasta voivat molemmat kertomukset pitää paikkansa. Silti yksipuoliset esitykset esimerkiksi juuri punaisten siivottomuudesta tai vaikkapa takavarikkojen yhteydessä tehdyistä julmuuksista leimaavat helposti kansanvaltuuskunnan koko hallintoajan ja kaikki punaiset.

Olen aiemmin esitellyt sisällissotaa käsittelevistä sarjakuvista ja kuvakirjoista Ulla Eton Nuori Priitu. Talvi 1917–1918 Rovaniemellä ja Riina Katajavuoren ja Martin Baltscheitin lapsille suunnatun Oravien sota -kuvakirjan. Upeaa saada samaan ajankohtaan sijoittuva Kilven Sörnäisten tyttö nykylukijoiden, niin nuorten kuin aikuisten, saataville.

Aino Sutinen on sarjakuvapiirtäjä, Sarjainfo-lehden päätoimittaja ja livekuvittaja eli hän tekee visuaalisia muistiinpanoja seminaareissa ym. tilaisuuksissa. Lisätietoja Kuvittajat ry:n sivulla.

Leena Virtanen on toimittaja ja kirjailija, jonka yhdessä Kristiina Markkasen kanssa kirjoittama Wivi & Hanna. Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet oli Tieto-Finlandia-ehdokas 2021.

Sörnäisten tyttö. Sylvi-Kyllikki Kilven päiväkirja 1915–18 sarjakuvana. Teksti: Leena Virtanen (ja Aino Sutinen), kuvat Aino Sutinen. Suuri Kurpitsa 2022. 135 + 8 s.

Sylvi-Kyllikki Kilpi: Sörnäisten tyttö. Päiväkirja. Tammi, 1963. 189 s.

Teoksesta muualla:

Aino Sutisen Neon Tunisia -blogissa kuvia teoksesta ja lisätietoa hänen töistään. Blogissa myös Heikki Jokisen Sarjainfossa 4/22 ilmestynyt arvio teoksesta.

Arvio Kirjavinkit-sivustolla (kirj. Titta Lindström)

Kalevassa 30.10.2022 yhteisarvio Tapani Baggen ja Aapo Kukon Marius-sarjakuvateoksen kanssa (kirj. Sauli Pesonen). Luettavissa kirjastoissa ePressin kautta tai kirjautuneena.

Arvio Hämeen Sanomissa 6.12.2022 (kirj. Mikko Vuori). Luettavissa kirjastoissa ePressin kautta.

Ulla Etto: Nuori Priitu. Talvi 1917–1918 Rovaniemellä

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Nuori Priitu kuvaa alaotsikkonsa mukaisesti sisällissotaan johtaneita tapahtumia ja sotaa Rovaniemellä. Pääosassa on seitsemäntoistavuotias Priitu ystävineen. Edellisen kerran Priitu esiintyi 2009 ilmestyneessä teoksessa Priitu Rovaniemen markkinoilla. Uusi teos on suunnattu nuorille ja aikuisille.

Ulla Eton sarjakuvateoksen Nuori Priitu kansikuva.

Teoksen kuvituksesta vastaa Ulla Etto, mutta muuten Nuori Priitu on laajan yhteistyön tulos: tekijät ovat enimmäkseen Lapin maakuntamuseosta, mutta valokuvien hankintaan, murreasun kommentointiin ja venäjänkielisiin repliikkeihin on saatu apua muualta. Tarina alkaa vuoden 1917 syksystä ja päättyy toukokuun alkuun 1918. Priitu elää isänsä kanssa kahdestaan äidin jouduttua keuhkoparantolaan Nummelaan. Viljan tuonti Neuvostoliitosta on loppunut ja muistakin elintarvikkeista alkaa olla puute. Priitu joutuu keskeyttämään koulunkäynnin hankkiakseen rahaa perheelle ja pääseekin aputytöksi sairaalaan. Teoksen alussa Priitu kertoo kirjeessään äidille, että hän on käynyt ystävänsä Juhon kanssa eväsretkellä Juhannuskallioilla, jonne oli tullut myös muita. Nuoret on kuvattu alkulehdelle sekä piirrettyinä hahmoina että valokuvin: muille löytyy vastineet todellisuudesta vain Priitu ja Juho ovat kuvitteellisia hahmoja. Teoksen lopussa on yli kaksikymmentäsivuinen Lisätietoja-osio, jossa on valotettu tapahtumia ja henkilöiden taustoja. Siellä kerrotaan muun muassa Priitun ystävästä, Ylivieskasta kotoisin olleesta Senja ”Sessa” Hirvelästä, joka työskenteli sairaalassa ja oli kihloissa Leo Pekkalan kanssa. Alkuaan jääkäriksi halunnut Leo radikalisoitui myöhemmin ja toimi Rovaniemen miliisin päällikkönä. Hänet teloitettiin helmikuun alkupuolella.

Tarkkaa ja yksityiskohtaista kuvausta

Leon kuolemasta kertovassa kuvassa on Priitu suksilla lähellä avantoa, jonne johtavat veriset jäljet; punainen veri erottuu valkean lumen ja sinertävän kaamostaivaan hallitsemasta maisemasta. Kuvaus on tarkkaa ja yksityiskohtaista, ja vaikka monien kuvien taustaa hallitsevat tummat värit, on teksteissä ja hahmoissa käytetty erottuvia värejä. Esimerkiksi marraskuun 1917 suurlakosta kertovan tummanharmaan aukeaman keskellä on kaksi vaaleampisävyistä kuvaa Priitusta sairaalatyössään. Näitä kuvia ympäröivät kuvaukset lakkokomiteasta ottamassa haltuunsa lennätinkonttorin, puhelinkeskuksen ja muut hallinnollisesti tärkeät laitokset, ja heidän repliikkinsä erottuvat punaisissa laatikoissa. Niin ikään fontteja on käytetty kuvastamaan henkilöiden ominaisuuksia ja eri tilanteita: Priitun ja äidin kirjeiden kaunokirjoitus ja papin tuomitsevien sanojen fraktuuraa erottuvat kapitaaleilla kirjoitetusta perustekstistä. Paitsi kuvissa myös teksteissä on pyritty tarkkaan ajankuvaan, esimerkiksi kirjeisiin on poimittu sanoja ja sanontoja ajankohdan todellisista kirjeistä. Kuvien taustana saattaa puolestaan olla esimerkiksi sanomalehden sivu. Myös sisäkannet on käytetty hyödyksi ja niihin on koottu lehtileikkeitä, joissa kerrotaan jäkälän käytöstä ravintona, Espanjasta levinneestä omituisesta taudista ja Ida ja Antti Rädylle syntyneestä tytöstä, jolle annettiin nimeksi Puna-viesti. Tämän uutisen yläpuolella on kuolinilmoitus, jossa isän kerrotaan murhatun Rovaniemellä helmikuussa 1918.

Ulla Eton Nuori Priitu -sarjakuvateoksen kuvituskuva, jossa kaksi tyttöä ajaa rattailla.
Nuori Priitu -teoksen kuvitusta. Aini ja Priitu hevosen vetämän reen kyydissä. Kuva haettu Arktikum – tiedekeskus ja museon tiedotteesta.

”Nyt se alakaa! Niin mikä? Vallankummous!”

Priitun ystävissä on niin sosialisteja kuin porvareita – edellisessä sitaatissa puhuu Aini, joka liittyi kuusitoistavuotiaana punakaartiin. Priitu on kirjoitettu maltilliseksi, sodan ja väkivallan tuomitsevaksi mutta silti uskottavaksi hahmoksi, johon kaksituhattaluvun lukijan on helppo samaistua. Kun Emil-eno aikoo liittyä valkoisten joukkoihin, tiuskaisee Priitu:

Kaisa on viimeisillään ja sie lähet vapaaehtosesti rintamalle! Justiinsa! Ja mitäs jo ne ampuukin sinut ensin? – – Sillähän ne asiat ratkiaa – toisia ihmisiä tappamalla! Oikein hieno ittenäinen isänmaa tästä tulikin! (55)

Niin nuoret kuin vanhemmat rovaniemeläiset puhuvat tyyliteltyä peräpohjalaista murretta välivokaaleineen, ja aina toisinaan puheessa ”kuuluu” peräpohjolan murteelle tyypillinen h. Näin Juho pyytää Priitua kahville: ”…mutta olisikohan neiti vappaa iltapäivälä kello kaksi lähtemhän kanssani vaikkapa kahavila Tähteen?” (21) Sairaalaan tullut, ”kuulan persauksiin” saanut mies kertoo yöllä tehdystä hyökkäyksestä työväentaloon seuraavasti:

Mehän vallathin posti, asema ja poliisi. Yöllä käskethin vallottaa vielä työväentaloki. Mutta me perräännythin kyllä meleko pian takasin, kun huomathin, ettei siinä sumusa ja sillä asemäärälä asiaa voinu ratkasta. Sieltähän punikit ampu takasin! – –

[Priitu:] Ei kai siinä ammuskelusa vaan kuollu kukkaan? Minun ystäviä saatto olla sielä työväentalolla.

Kyllä sinun pitäs vähän paremmin valita kaverisi. Ei sielä kukhan kuollu. Karkhun ne lähti. (46–47)

Nuori Priitu kuvaa tapahtumia Rovaniemellä, mutta samaistuttavien hahmojen ja tarkan ajankuvan ansiosta teosta voi suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneita elämästä sata vuotta sitten. Ulla Eton loistelias kuvitus ja lukijalle tarjottu taustatieto takaavat sen, että tämä sarjakuvateos ei yhdellä tai kahdellakaan lukemisella tyhjene.

Nuori Priitu. Talvi 1917–1918 Rovaniemellä. Kuvitus Ulla Etto. Lapin maakuntamuseo 2022. 92 s.

Kuvitus ja ulkoasu Ulla Etto; toimitus Heidi Pelkonen; käsikirjoitus, tiedonhaku Heidi Pelkonen, Suvi Harju, Ulla Etto; taustatekstit Heidi Pelkonen, Suvi Harju; ideointi, tiedonhaku, kommentointi Hanna Kyläniemi, Tuija Alariesto; valokuvat Anni Arvio (Lapin maakuntamuseo), Suvi Harju (Vapriikin kuva-arkisto); venäjän kieli Olga Haataja.

Teoksesta muualla:

Tutustu teoksen sisältöön ja kuvitukseen Lapin Maakuntamuseon YouTube-kanavan videolla.

Tiedote Arktikumin sivuilla

Arvio Lapin Kansassa 14.2.2022 (kirj. Marko Niemelä)

Uusi Rovaniemi -kaupunkilehdessä (kirj. Leena Taivalsaari) julkaistussa artikkelissa Ulla Etto kertoo teoksen alkusivulla olevan piirroksen pohjautuvan tuntemattoman valokuvaajan kuvaan retkeilevistä nuorista. Myöhemmin Etto löysi kuvan paikan Ounasvaaralta.

Kuvittaja ja graafinen suunnittelija Ulla Eton sivut, joilla muun muassa näytteitä kuvituksista Nuori Priitu -teokseen ja muihin lasten kirjoihin.

Heikki Paakkanen: Saksa-Suomi im Bunde

Julkaistu Kirjoittaja:

Sissijermu, Natsi-Saksa ja koskenlaskijateoria

Heikki Paakkanen: Saksa-Suomi im BundeHeikki Paakkanen: Saksa-Suomi im Bunde; sotahistorialliset kommentit Markku Jokisipilä. Zum Teufel, 2014. 56 s.

Sarjakuva-Finlandialla (2011) ja Puupäähatulla (2013) palkittu Heikki Paakkanen ruotii uusimmassa teoksessaan Suomen ja Saksan suhteita toisen maailmansodan aikana. Saksa-Suomi im Bunde on Sissi ja siviilipalvelushenkilö -sarjan kuudes osa. Aiemmissa albumeissa parivaljakko on tutustunut muun muassa Ruotsiin, Ranskaan ja Venäjään; satiirisesti nykyilmiöitä käsittelevä Marssiopas Venäjälle on muiden teosten tavoin käännetty kohdemaan kielelle.

Siviilipalvelusmies löytää museon vintiltä ammuksesta tehdyn lampun, josta ilmestyy Talvisodan henki eli tarinan sissi. Epäsuhta parivaljakko on eri mieltä lähes kaikesta. Alkulehdille sijoitetussa kuvassa sivari etsii sanakirjasta sanaa Vergangenheitsbewältigung, ja omalla tavallaan tämä tarina liittyy viime vuosien lisääntyneeseen pyrkimykseen kohdata menneisyyden vaikeat ja häpeälliset asiat.

Parantajantaidoillaan mainetta niittänyt sissijermu lähetetään kenttälääkintäkonsultiksi Saksan pääesikuntaan, ja hän päätyy lopulta Hitlerin henkilääkäriksi. Seuraa joukko omalaatuisia hoitomuotoja vatsahuuhteluista höyrysaunaan. Erään hoidon aikana sissi tulee maininneeksi Mannerheimin lähestyvät syntymäpäivät, jolloin Hitler saa ajatuksen lähteä vierailulle Suomeen. Sivujen alaruuduissa sivari kommentoi kärkevästi sissin tarinointia: ”Vierailun taustoista on oikeata tietoa, olet patologinen valehtelija!” tai ”10 miljoonaa viatonta ihmistä olisi säästynyt jos olisit survonut äijän täyteen syanidia Zyklon B:tä, mitä vain jo silloin…!”

Poliittisen historian tutkija Markku Jokisipilän tietoruudut taustoittavat sissin kertomuksia sisältäen niin yleistä tietoa kuin kiinnostavia yksityiskohtia. Esimerkiksi saksan ylijohto ei suinkaan koostunut ”sairaista imbesilleistä sadisteista”, sillä Nürnbergin oikeudenkäynnin yhteydessä teetetyt psykologiset testit kertoivat useiden olleen huippuälykkäitä, mikä taas saa sivarin pohtimaan, voisiko hänkin ”paineen alla ja kieroutuneen velvollisuustajun ajamana suistua eläimelliseksi hirviöksi”. Piirrokset ja tietoiskut muodostavatkin yhdessä onnistuneen kokonaisuuden.

Tarinassa riittää kerroksia ja Paakkasen ruuduissa yksityiskohtia, albumi kestääkin hyvin useamman lukukerran. Loppusivuilla vinoillaan vielä niin ajopuu- kuin koskiveneteorioille: läksiäislahjaksi Hitler saa koskenlaskijajuustopaketin, jonka ”etiketin allegoris-embleemisessä vaakuna-aihiossa ilmenee Suomen pyrkimys ja kyky ulkoisia voimia ja vaikutteita hyödyntäen selvitä ajan virrassa…” Tähän voi vain todeta sivarin sanoin: ”Huimaavaa!”

Uudemmat artikkelit »