Kirjallisuutta ja tutkimusta

Mai Tolosen uudessa romaanissa Elin liikutaan maantieteellisesti laajalla alueella: ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta Newarkiin Yhdysvaltoihin ja aina Siperiaan saakka. Daniel ja Hedvig Jakobsonin viisihenkinen perhe käväisee välillä Suomessa Teerijärvellä, mutta palaa pettyneenä Yhdysvaltoihin. Myöhemmin koti perustetaan ensin Wiipuriin ja sitten Tampereelle, jossa Daniel alkaa rakentaa vetureita. Hedvigille ja perheen lapsille – Fannylle, Elinille ja Oskarille – muutto tietää uusia ihmisiä, uutta koulua ja usein myös uutta kieltä, joka on opittava hallitsemaan. Päähenkilö Elinin ohella seurataan taposta tuomitun miehen pitkää ja tuskallista matkaa Pohjanmaalta Siperiaan. Miten nämä kaksi erilliseltä vaikuttavaa juonta liittyvät toisiinsa, selviää vasta teoksen lopulla.

Omskin pölyisille aroille

Elin tutustuu jo varhain tulevaan puolisoonsa Paavo Granöhön. Nuoret ehtivät seurustella pitkään, sillä Elin opiskelee Helsingissä opettajaksi ja Paavo papiksi. Paavo on taiteellisesti lahjakas ja opiskelisi mieluummin maalausta Ateneumissa, mutta taipuu isänsä tahtoon. Epäilys kutsumuksesta on kuitenkin viedä hänen mielenterveytensä. Siperian Omskissa pappina työskentelevä isä hakee Paavon kotiin, ja vähitellen asiat selkiytyvät ja nuoret pääsevät aloittamaan yhteisen elämän. Elin on haaveillut opettajanpaikasta lähellä Tamperetta, mutta koti perustetaan Omskiin, jossa asutaan samassa taloudessa Paavon vanhempien kanssa. Matkalla uuteen kotiinsa Elin tuntee olevansa välitilassa, ”irrallaan kummankin pään vaatimuksista”:

Elinistä tuntui kuin koko entinen elämä olisi jäänyt matkan varrelle. Niin kuin sen olisi unohtanut matkalaukussa Pietarin asemalle. Hän oli matkalla kohti uutta ja jännittävää, kohti elämää Paavon kanssa, jota hän rakasti sydämensä pohjasta.
Junan ikkunassa verhot huojuivat, ruumis huojui, tulevat vuodet huojuivat. Olo oli kevyt. Irrallaan kummankin pään vaatimuksista. Matkalla johonkin uuteen ja ihanaan. Jonnekin missä entinen ei enää vaivaisi, itsestä löytyi ihan uusi ihminen. (227)

Ensivaikutelma Omskista on pettymys: Paavon kuvaileman ihanan joen ja vuorien sijaan Elinin eteen avautuu pölyinen aro. Vähitellen Elin tottuu Omskiin ja sen kirjavaan asujaimistoon. Lapset tuovat niin iloa kuin surua ja auttavat ennen kaikkea kasvattamaan juuret uuteen kotipaikkaan.

Hidas kuolema kaukana kotoa

Taposta tuomitun miehen tarina kertoo 1800-luvun julmasta käytännöstä, jossa tuomitut lähetettiin pakkotyöhön kauas kotiseudultaan. Kuolemanrangaistuksen muuttaminen karkotukseksi ”puettiin lempeän keisarin armeliaaksi tavaksi säästää ihmishenkiä” (54), vaikka tosiasiassa useilla oli edessään hidas kuolema. Matkaa tehtiin pitkälti jalan toisiinsa kahlehdittuina, minkä lisäksi ruoskiminen ja muut julmuudet, nälkä ja kylmä verottivat vankien voimia.

Jekaterinburg oli jo jäänyt taakse. Heidän joukkonsa huojui eteenpäin. Useimmat olivat joutuneet riisumaan rikkinäiset kengät ja kävelivät syyshyhmäisellä tiellä paljoin jaloin. Kahleet olivat jo kauan sitten kalunneet nilkkojen ihon rikki. Heikoimmat olivat nääntyneet matkan varrelle. (167)

Eri osien alussa mainitut paikkakunnat ja vuodet samoin kuin kirjeiden päivämäärät auttavat tapahtumien seuraamisessa. Kopiot lehtiuutisista ja kuolinilmoituksista kertovat paitsi historiallisesta taustasta myös teoksen henkilöistä, joilla on ollut vastineensa reaalimaailmassa. Teoksella onkin vankka dokumentaarinen pohja, tärkeimpinä Elinin Paavolle kirjoittamat 68 kirjettä. Teoksessa olevien kirjeiden tekijä kertoo kuitenkin olevan hänen kynästään. Kerronta on vaihtelevaa, sillä hän-kerronnan ohella kirjeet, joita kirjoittavat Elinin lisäksi Hedvig, Fanny ja tuomittu, sekä otteet Elinin päiväkirjasta tuovat esiin henkilöiden persoonallisia piirteitä ja ajatuksia.

Tekstiin ripotellut pienet seikat, kuten nuken nimi tai intiaanitytön haudalle jättämä pieni valkoinen kivi tulevat vastaan myöhemmin tarinassa. Elin jatkaa kirjailijan aiemmista teoksista tuttuja teemoja, kuten siirtolaisuus ja naisten kohtalot. On jollain tavalla hämmentävää, että jo tuolloin matkustettiin pitkiä matkoja huonoista ja hitaista kulkuyhteyksistä huolimatta. Tolosen teokset linkittyvät teemojen ohella pieneltä osin myös henkilöhahmoiltaan, sillä ainakin oletan, että romaanissa usein mainittu Wiipurissa asuva Bertha-täti on Meiltä on aina lähdetty -teoksesta (2023) tuttu hahmo (ks. arvioni teoksesta).

Mai Tolosen Elin kertoo faktaa ja fiktiota sekoittaen mutta kaunokirjallisuuden keinoin 1800-luvun ja 1900-luvun alun historiasta ja nuoren naisen elämästä. Lämmin suositus kaikille historiallisten romaanien ja elämäkertakirjallisuuden ystäville!

Mai Tolonen: Elin. Warelia, 2025. 340 s.

Mai Tolosen esittely Espoon kirjailiijat -sivulla

Teoksesta Länsiväylä-lehdessä (maksumuurin takana)

Alpo Juntusen tutkimus Suomalaisten karkottaminen Siperiaan autonomian aikana ja karkotetut Siperiassa, jonka Tolonen mainitsee yhtenä lähteenään, on luettavissa Dorian kautta.