Kirjallisuutta ja tutkimusta

Karin Collinsin Hankoon sijoittuva historiallinen romaanisarja on edennyt toiseen osaan. Trilogian ensimmäinen osa Snart har sommarn blommat ut (2022) on julkaistu suomeksi nimellä Säilyt sydämessäin (S & S), enkä epäile yhtään, etteikö myös tätä teosta suomennettaisi. Teos jatkaa lukijalle tutuiksi tulleiden henkilöiden parissa. Ensimmäisen osan lopussa Hanko ja Hankoniemi jouduttiin luovuttamaan talvisodan jälkeen Neuvostoliitolle, ja asukkaiden oli jätettävä rakas kotikaupunkinsa. Hjalmar ja Sara ovat siirtyneet Bromarfiin Saran sisaren luo. Hjalmar ei viihdy ja hän kaipaa suunnattomasti pojanpoikaansa Nisseä, joka on lähetetty Ruotsiin turvaan. Pojan isän Berndtin kanssa seurusteleva Aino asuu vanhan rouva Söderlundin luona Tammisaaressa, kun taas Berndt työskentelee Helsingissä merivoimien esikunnassa. Helsingissä on myös Bellevueta johtanut Disa, joka hoitaa nyt professorin taloutta, mutta kieltäytyy asumasta tämän luona. Sen sijaan hän viettää yönsä Bellevuesta tutun talonmies Bergströmin luona.

Teoksessa eletään välirauhan aikaa ja jatkosodan ensimmäistä syksyä. Tarinan sijoittaminen sodan marginaaliin kotirintamalle jääneiden, erityisesti naisten ja lasten pariin, sekä sotaa edeltävään tai sodan jälkeiseen aikaan on tyypillistä naisten kirjoittamille historiallisille romaaneille – tai ehkä minusta vain tuntuu siltä, koska oma kiinnostukseni vetää minua näiden sotaa muusta kuin taisteluiden näkökulmasta tarkastelevien teosten pariin. Collins on luonut kiinnostavan henkilögallerian erilaisine persoonallisuuksineen. Rohkea oman tiensä kulkija Disa uskaltaa jälleen uhmata sovinnaisia tapoja. Hän tutustuu sairaalassa olevaan Holgeriin, joka on menettänyt molemmat jalkansa ja haluaa vain kuolla. Disa yrittää väittää vastaan, sillä onhan niin paljon minkä vuoksi elää, mutta astuessaan ulos sairaalasta on kontrasti ulkomaailman ja sairaalan steriilin ympäristön välillä lähes liikaa:

Det finns så mycket att leva för, så sade hon. Men stämmer det?
Kontrasten mellan sjukhusets tysta, renskrubbade avdelningar och den ljumma, stimmiga sommarkvällen är så brutal att hon är tvungen att bita sig i läppen. Hur kan världen vara så grym?
Hur kan Holger ligga stympad i en metallsäng och vilja dö, när så många lyckliga unga människor just nu flanerar på stadens gator med armarna om varandra? (280)

Holgerin mukana teokseen tulee mustaa huumoria; seuraavassa kohtauksessa häntä uhataan pakkoruokinnalla.

”Snart blir det tvångsmatning”, säger den strängaste systern bistert. ”Ingen dör på min avdelning bara för att de själva så önskar.”
”Slangar i båda ändor, då”, säger Holger svagt. ”Jag kanske är som en daggmask, ni kan kapa mig var som helst och jag och slangarna sprattlar vidare.” (278)

Jääköön kertomatta, millaisen keinon Disa keksii Holgerin avuksi. Aino työskentelee kaupassa mutta saa sitten lisätyötä konekirjoittajana toimituksesta, jossa tehdään lehteä Hangosta lähtemään joutuneille. Aino käyttäytyy juuri niin ärsyttävästi kuin nuori kahdeksantoistavuotias rakastunut nainen vain voi. Hän tekee jopa yllätyskäynnin Berndtin luo esikuntaan ja valittaa, kun ei saa tältä riittävän usein viestejä ja sitten kun saa, analysoi joka sanan allekirjoitusta myöten:

Det är besynnerligt att en enkel underskrift kan göra ett avstånd värre än det redan är. Att skriva ut hela namnet, och inte använda sig av minsta lilla tecken på kärlek. Skillnaden mellan Berndt, och, till exempel, din B, är milsvid. Hälsningar är rent av rysligt. Varför inte tusen kyssar? (46)

Mutta Aino aikuistuu ja alkaa jopa tuntea myötätuntoa vuokraemäntäänsä kohtaan. Teoksen lopussa hän joutuu nuoren elämänsä suurimman haasteen eteen. Koskettavimmat hahmot ovat Hjalmar ja Sara, joilla pitkästä avioliitosta huolimatta on vaikeuksia ymmärtää toisiaan. Collins nostaa taitavasti esiin ihmisten väliset suhteet kaikkine ongelmineen, sen miten yksi väärällä hetkellä lausuttu sana voi kirpaista syvältä ja saada toisen suistumaan raiteiltaan. Hyvä esimerkki tästä on Ainon keskustelu rouva ja herra Söderlundin kanssa siitä, kuinka kiitollisia hankolaisten tulisi olla siitä, että he saavat asua Tammisaaressa. Hangosta tulleiden pakolaisten vastaanottaminen ja asuttaminen ei liene ollut sen helpompaa kuin karjalaistenkaan.

Karin Collins on kirjoittanut aiemmin kolme dekkaria, joita ei ole suomennettu (ks. esittely kustantajan sivuilta). Jostain syystä pidin tästä trilogian toisesta osasta enemmän kuin ensimmäisestä; ehkä tuttujen henkilöiden matkaan oli nyt helppo solahtaa. Hanko miljöönä on kiinnostava ja vähemmän tunnettu sotakuvauksista, ja koska teoksissa liikutaan kotirintamalla, on näitä helppo suositella myös niille, jotka eivät sotaromaaneista välitä.

Karin Collins: Hos dig min längtan är förtöjd. Schildts & Söderströms, 2023. 391 s.

Teoksesta myös

Svenska Yle, kirj. Marit Lindqvist

Hangöbon-lehti, jota Ainokin on toimittamassa, löytyy Kansalliskirjaston digitoidusta aineistosta.