Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo

Rikoksia sodan varjossa

Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo. Atena. 2018. 271 s.

Mikko Porvalin Karelia Noir -sarja on ollut virkistävä poikkeus historiallisten rikosromaanien joukossa, sillä Helsingin sijaan tapahtumat sijoittuvat Viipuriin. Kadonneen kaupungin varjo on etsiväkaksikko Johannes Kähösen ja Salomon Eckertin tutkimuksista kertovan trilogian päätösosa. Ensimmäinen osa Sinisen kuoleman kuva kuvasi 1920-lukua, toinen osa Veri ei vaikene 1930-luvun oikeistoliikehdintää päättyen talvisotaan ja Viipurin pommituksiin. Nyt Porvali ottaa käsittelyynsä jatkosodan ja sodan jälkeisen ajan. Jokaisessa teoksessa Porvali kuvaa tutkimusmenetelmien kehittymistä ja poliisin tasapainoilua poliittisten ääripäiden välillä. Päähenkilöinä Kähönen ja Eckert ovat sopivasti erilaisia: edellinen noudattaa lain kirjainta, jälkimmäinen kiertää lakia ja ottaa sen tarpeen vaatiessa omiin käsiinsä.

Mikko Porvali: Sinisen kuoleman kuva
Mikko Porvali: Veri ei vaikene
Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo

Mikko Porvalin Karelia Noir -trilogia Sinisen kuoleman kuva (2015), Veri ei vaikene (2016) ja Kadonneen kaupungin varjo (2018) kattaa neljä vuosikymmentä 1920-luvun alkuvuosista sodan jälkeisiin vuosiin.

Porvali on kertonut halunneensa kuvata rikospoliisin työn todellisuutta, sitä että tutkittavana on yhden sijaan kymmeniä tapauksia samanaikaisesti. Sarjan tässäkin osassa riittää tapahtumia. Uudella rajalla Neuvostoliiton puolelle joutuu kolme miestä, jotka olisi saatava takaisin Suomeen. Jatkosodan alussa Viipuri vallataan takaisin, mutta venäläiset ovat miinoittaneet kaupungin räjähteillä, joiden mekanismi aiheuttaa päänvaivaa – lopulta purkamiseen käytetään apuna jopa Säkkijärven polkkaa. Kähönen seuraa desanttien liikkeitä ja Eckert yrittää tunnistaa sotavankien joukosta vakoojat. Kun Neuvostoliitto rauhan solmimisen jälkeen vaatii sotavankien palauttamista, kuljettavat miehet vakoilijoiksi koulutettuja Tornion kautta Ruotsiin. Sodan jälkeen Kähönen toimii nimismiehenä Kuhmoisissa. Kähöselle tuttu vanhempi pariskunta kuolee, ja vaikka kuolema on luonnollinen, odottaa häntä yllätys. Miehen henkilöllisyyden selvitys vaatii vuosien työn ja nivoutuu yllättäen teoksen alussa kuvattuihin tapahtumiin ja Eckertin sukutaustaan.

Porvali on rikostutkija ja historioitsija. Rikoshistoriasta kiinnostuneille Porvalin teokset antavat paljon, sillä kuvatuista tapahtumista monet, kuten Poikkijärven postiryöstö ja poliisikuolemat, pohjautuvat todellisuuteen. Yksittäisiä tapauksia mielenkiintoisempi on silti teosten miljöö ja ajankuva. Porvali kuvaa koskettavasti niitä, jotka menettivät kotiseutunsa. He eivät menettäneet vain maallista omaisuuttaan, vaan ”sosiaaliset ympyränsä: työpaikan, ystäväpiirin, usein parisuhteen, kantaravintolat, urheiluseurat ja näytelmäkerhot”, sen näkymättömän, jota ei ”osattu purkaa sanoiksi”. Teokset etenevät ajallisesti päätä huimaavaa vauhtia, mikä onkin ainoa moitittava seikka. Olisin toivonut, että tekijä olisi malttanut hidastaa vauhtia, sillä Viipurissa ja näiden etsivien parissa olisi viihtynyt pitempäänkin.

(Arvio julkaistu Vieskan Viikossa 21.2.2019)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s