Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita ja Erika Vikin Kaksosauringot

Korona ja lukeminen

En haluaisi kirjoittaa sanaakaan koronasta mutta… Viime keväänä korona sulki muun muassa harrastuspaikat, uimahallit ja kirjastot – myös kirjaston, jossa työskentelen. Tästä seurasi työn keskeytyminen, joka päättyi toukokuun alkupuolella, kun uloslainaus jälleen aloitettiin. Jos jotain positiivista koronasulusta on löydettävä, niin oli ihana huomata, kuinka paljon kirjastoja kaivattiin sulun aikana!

Ruotsin opinnot pitivät onneksi kiireisenä ja pään kasassa, mutta muuten lukuhalut menivät täysin. Kun tavallisesti on monta kirjaa kesken yhtä aikaa, oli tunne outo, jos nyt ei aivan ainutkertainen. Lukuhalut palautti kaksi upeaa, kotimaista fantasiasarjaa: Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita ja Erika Vikin Kaksosauringot. Yksi tekijä oli myös se, että kuuntelen paljon äänikirjoja, ja ostinkin Turtschaninoffin Maresi-teokset ruotsinkielisinä äänikirjoina; oli nautinto kuulla kirjailijan itsensä lukevan teokset. Maresi-romaanit saivat tarttumaan toiseen fantasiatrilogiaan, jota olin pyöritellyt monesti käsissäni eli Vikin steampunk-henkiseen sarjaan. Nämä teokset luin e-kirjoina, koska kirjastoon ei edelleenkään ollut mitään asiaa, eikä teoksia ilmeisesti ole julkaistu äänikirjoina. Tässä tapauksessa ihan hyvä, koska näiden romaanien myötä lukuintoni palautui jälleen normaalille tasolle.

Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita -trilogia

Teossarjoilla on paljon yhteistä, vaikka ne ovat täysin erilaisia. Taiten rakennetut tarinat ja henkilöhahmot on sijoitettu hurmaavia yksityiskohtia täynnä oleviin maailmoihin, joihin on ilo sukeltaa – fantasiakirjoissa juuri tämä viehättää eniten ja luultavasti oli se, joka auttoi jaksamaan kevään koronauutisoinnin keskellä. Kirjailijoiden taitavuudesta luoda maailmoja ja moniulotteisia hahmoja kertoo se, että teoksia voi suositella niin nuorille aikuisille kuin aikuislukijoille.

Erika Vikin Kaksosauringot-trilogia

Molemmissa teossarjoissa käsitellään tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja. Vikin Kaksosaurinko-trilogia – Hän sanoi nimekseen Aleia (2017), Seleesian näkijä (2017) ja Nefrin tytär (2018) – on ehkä viihteellisempi näistä kahdesta. Romaaneissa on vauhtia ja huumoria, mutta myös tummempia sävyjä, sillä päähenkilöt Aleia ja Corildon kohtaavat molemmat ennakkoluuloja – yksi teossarjan esiin nostama teema onkin erilaisuuden hyväksyminen. Yksikään hahmo ei ole yksiselitteisen hyvä tai paha. Aleia ei muista menneisyyttään ja kantaa sisällään lumousta, joka saa hänet toimimaan arvaamattomasti. Corildon on seleesi, joka kaltaistensa tavoin pystyy aistimaan ja käskemään tuulia. Rauhallinen rinnakkaiselo ihmisten ja seleesien välillä päättyy, kun karkotetut tulilinnut palaavat ja hyökkäävät Seleesiaan.

Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita -trilogiassa – Maresi (2014), Naondel (2016) ja Breven från Maresi (Maresin voima 2018) – käsitellään naisten asemaa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Ensimmäinen osa Maresi palkittiin Finlandia Juniorilla. ”Kaikki alkoi siitä, kun Jai tuli saarelle”, toteaa kertoja Maresi Enrentytär alkusanoissa, joissa hän pohtii myös lukemisen ja kirjoittamisen merkitystä (teossarjan kaikki osat on suomentanut Marja Kyrö):

Kerron, jotta Luostari ei unohtaisi. Kerron myös siksi, että ymmärtäisin mitä tapahtui. Lukeminen on aina auttanut minua ymmärtämään maailmaa paremmin. Toivottavasti sama koskee myös kirjoittamista.
Eniten mietin sanoja. Mitkä sanoista nostavat esiin oikeat kuvat vailla vääristelyä tai kaunistelua? Kuinka paljon sanat painavat? (7–8)

Jain perässä syrjäiselle saarelle tulee hänen isänsä miesjoukkoineen. Seuraa hävitystä, tappoja ja raiskauksia. Tapahtumien seurauksena Maresi löytää oman kutsumuksensa, vaikka vastustelee ja pelkää tietä, jota hänen on kuljettava. Turtschaninoff vaihtaa kerrontatyyliä joka osassa. Maresi on yhden kertojan tarina, kun taas Maresin voima koostuu Maresin luostariin Äidille ja sisarille kirjoittamista kirjeistä. Keskimmäisessä osassa Naondel kertojia ja näkökulmia on useita, ja teos kertoo luostarin ensimmäisen Äidin tarinan, joten Maresi ei esiinny teoksessa lainkaan.

Viimeisessä osassa Maresi kuvailee elämäänsä kotikylässään Rovasin provinssissa. Elämään mahtuu lukuisia vastoinkäymisiä ja menetyksiä, mutta Maresi huomaa myös omaavansa yllättäviä voimia. Viimeisessä kirjeessä on koskettava huomautus:

Ihminen voi kantaa paljon raskaampia taakkoja kuin on milloinkaan uskonut edes mahdolliseksi, Jai ystäväni. Toivon, ettei minun olisi tarvinnut oppia sitä. (383)

Näistä teoksista on kirjoitettu lukuisia arvioita. Gummeruksen sivuilla on kooste Erika Vikin teosten arvioinneista. Kaksosauringot-sivustolla voi tutustua teosten maailmaan. Sivuilla muun muassa Vikin kuvituksia ja hänen piirtämiään karttoja sekä otteita arvioista.

Turtschaninoffista ja hänen teoksistaan löytyy tietoa seuraavien kustantamojen sivuilta: Schildts & Söderströms, Förlaget sekä Tammi. Teosten sivuilla on myös otteita arvioista.

Ks myös Risingshadow, jossa tietoa kaikista näistä teoksista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s