Kirjallisuutta ja tutkimusta

Aloin laskeutua loivaa mäkeä tietä kohti, kun minut yllätti pikkuinen otus, joka nökötti minuun päin polun keskellä kulkevalla ruohokaistaleella. Pysähdyin äkkiä. Jäniksenpoika. [- -] Eläin ei ollut kämmeneni leveyttä pidempi. Se nökötti vatsallaan silmät auki ja lyhyet, silkkiset korvat tiukasti selkää vasten. Sen turkki oli tummanruskea, tuuhea ja pörröinen ja kasvoi selkärangan vieressä hauraina kiharoina. [–] Paljasta maata ja kuivaa ruohoa vasten oli vaikea sanoa, missä turkki päättyi ja maanpinta alkoi. (16–17)

Poliittisena neuvonantajana työskentelevä Chloe Dalton on pandemian vuoksi muuttanut maaseutukotiinsa. Kävelyretkellään hän kohtaa pienen jäniksenpojan, mutta jättää sen ensin emon löydettäväksi paikalleen. Kun poikanen nököttää samassa kohdassa vielä Daltonin palatessa neljän tunnin kuluttua, hän vie sen ruohoon käärittynä kotiinsa. Tästä alkaa ainutlaatuinen ystävyys, joka saa kiireistä elämää viettäneen, kaupunkien sykkeessä viihtyneen Daltonin löytämään hitaamman elämäntavan ja yhteyden luontoon.

Vain sata grammaa painanut poikanen jää ennusteista huolimatta eloon. Aluksi Dalton ruokkii sitä 50 millilitran tuttipullolla kolme kertaa päivässä kissanpennuille tarkoitetulla maitojauheella. Poikanen pysyttelee sille vuoteeksi ruohoilla pehmustetussa kenkälaatikossa tuntikausia hievahtamatta, kuten jäniksenpojat tekevät luonnossakin. Tämän vastapainoksi se venyttelee huolellisesti:

Se käveli etutassuillaan eteenpäin mutta pysyi istuallaan ja ojensi ruumistaan, kunnes vatsa oli lattiaa vasten ja takajalat täysin ojennettuina, ainoastaan takakäpälien kärjet olivat lattiaa vasten. Se ojensi häntänsä suoraksi taakse tai käänsi sen maata kohti. Jäniksenpojan ruumis oli nuolisuora neljä tai viisi sekuntia kerrallaan – ja korvat pystyssä ja valppaina – kun se venytti jokaista lihastaan niskasta nilkkoihin. (33)

Teos on täynnä ihastuttavia ja samalla tarkkoja kuvauksia jäniksen käytöksestä ja ulkonäöstä. Dalton oppii – välillä yrityksen ja erehdyksen kautta – mikä hänen hoidokilleen on parasta. Dalton hakee tietoa jäniksistä netistä ja kirjastoista lainaamistaan opuksista, mutta tuloksena on ”lukemattomia kuvauksia siitä, miten jäniksen voi metsästää, tappaa ja valmistaa ruoaksi” (42). Yllättävästi tieto jänikselle kelpaavasta ruoasta löytyy William Cowperin runoista. Näitä eri lähteistä poimittuja sitaatteja on lukujen alussa. Itse luvuissa Dalton jakaa runsaasti tietoa jäniksen historiasta, elinympäristöstä, tavoista ja uhista, joista yksi on tehomaatalous. Daltonin jäniksenpoika paljastuu rusakoksi.

Yhteiselo tuottaa monia oivalluksia ja kumoaa myös monta totena pidettyä käsitystä jäniksistä. Dalton huomaa jäniksenpojan hakeutuvan lähettyvilleen, mitä ei olisi odottanut erakkona pidetyltä eläimeltä. Niinpä työpäivät kuluvat jäniksenpoika vierellä tai sen touhuja puutarhassa seuraten.

Rutiinini ei enää määräytynyt yksinomaan minulle välttämättömien asioiden mukaan vaan minulle ennalta täysin tuntemattoman olennon mielialojen ja liikkeiden perusteella, ja ne eivät vastanneet minkään aiemmin kohtaamani eläimen käyttäytymistä. (38)

Jäniksenpojan elinpiiri laajenee ja eräänä päivänä se loikkaa taloa ympäröivän muurin päältä pellolle. Vaikka Dalton on koko ajan ajatellut jäniksen palaavaan luontoon, riipaisee sen lähtö. Jäniksenpoika palaa kuitenkin takaisin. Eräänä päivänä, kun jänis on reilun vuoden ikäinen, Dalton löytää yllätyksen työhuoneensa verhon takaa: ”Siellä oli toisiinsa painautuneina kaksi jäniksenpoikaa, joilla oli tumman suklaan värinen turkki ja pohjattomat hiilenmustat silmät.” (127) Eikä poikue jää ainoaksi.

Teoksen sisäkansia ja lukujen alkua kuvittavat Denise Nestorin ihastuttavat piirrokset. Alussa on myös Jamie Whyten piirtämä kartta Chloe Daltonin kodista ja sen ympäristöstä; karttaan on merkitty jäniksen reitit muurin yli pellolle ja takaisin taloon. Ystävänä jänis on hurmaava ja lämminhenkinen kertomus, joka avaa lukijankin silmät näkemään tutun luontokappaleen ihmeellisyyden ja toivomaan ”enemmän villejä, häiriöttömiä paikkoja niin villieläimille kuin ihmisille”.

Chloe Dalton: Ystävänä jänis. Suom. Ari Väntänen. Atena, 2025. 198 s.

Arvio Helsingin Sanomissa, kirj. Sanna Kangasniemi

Kirjaluotsin arvio englanninkielisestä alkuteoksesta Raising hare