Emilia Laatikainen: Ei ois susta uskonu
Tänä keväänä on tullut luettua monta upeaa sarjakuvateosta. Näihin kuuluu ehdottomasti myös oululaisen Emilia Laatikaisen Ei ois susta uskonu – tosin ”löysin” teoksen vasta, kun se palkittiin Sarjakuva-Finlandialla. Voittajan valitsi kuudenkymmenenkolmen sarjakuvateoksen joukosta kirjailija, toimittaja Roman Schatz. Laatikainen kuvaa sarjakuvan keinoin alkoholiriippuvuuttaan ja siitä selviytymistään. Schatz luonnehtiikin teosta rohkeaksi ja riipaisevaksi ja pitää erityisenä ansiona sen tarjoamaa vertaistukea muille päihdeongelmien kanssa taisteleville (ks. HS 22.3.2024). Schatzin arvioon on helppo yhtyä, ja teos onkin omistettu ”Jokaiselle vielä kärsivälle addiktille”.
”Käyn hakee vielä yhen ja lähen sit kotiin.” ”En aio juoda huomenna.” Nämä ja kymmenet muut lupaukset päättyvät usein kahdenkymmen oluen tai useamman viinipullon juomiseen. Välillä Emilia sanoo voivansa halutessaan lopettaa juomisen, välillä ettei hän pysty olemaan juomatta. Päätökset olla juomatta kaatuvat kerta toisensa jälkeen.
Niin tyttöystävä kuin vanhemmat yrittävät saada Emilialle pitkäkestoisempaa apua, eikä vain toistuvia käyntejä katkolla. Lopulta alkaa pari kuukautta kestävä kuntoutusjakso, joka on kuvattu yksityiskohtaisen tarkasti. Vaihtelevat tunteet – ahdistus, levottomuus, turhautuminen, syyllisyys ja häpeä – saavat Emilian kysymään, ”[m]itä mä teen kaikille mun tunteille?” Yksi ryhmäistunnoissa purettava tehtävä on oman elämäntarinan kirjoittaminen niin, että se tuo esiin päihteidenkäytön. Tämä tarina kerrotaan myös lukijalle ikään kuin kuntoutusjakson sisäkertomuksena. Emilia harrastaa yleisurheilua, mutta joutuu kiusatuksi. Nilkan murtuminen lopettaa urheiluharrastuksen, kun Emilia on seitsemäntoista, ja silloin hän myös juo ensimmäistä kertaa: ”Kokeilin pikkuhiljaa juoda enemmän. Romantisoin juomista, addiktioita, taiteilijaelämää ja syömishäiriöitä blogissa.” (91) Alkoholismista kärsivät aina myös läheiset, mikä paljastuu Emilialle viimeistään läheiskohtaamisessa: vanhemmat ovat tunteneet pelkoa ja huolta mutta myös häpeää, ja sisarukset ovat jääneet omine ongelmineen Emilian varjoon.
Kansia lukuun ottamatta teos on mustavalkoinen, mikä korostaa vakavaa aihetta. Piirrosjälki on selkeää, teksti- ja kuvakoko vaihtelevat suuresti; esimerkiksi osa kuntoutuksessa vietetyistä päivistä eri aiheineen ja pohdintoineen on tiivistetty yhteen ruutuun, joka on täynnä piirroksia ja tekstiä. Teoksen nimi Ei ois susta uskonu viittaa niihin vähätteleviin ja epäuskoisiin kommentteihin, joita Emilia sai tilanteestaan.
Emilian tunteet ja pohdinnat alkoholista ja riippuvuudesta, siitä miten kuntoutuksen jälkeen ”addiktio kuiskailee” ottamaan pari kaljaa antavat tarttumapintaa kaikille, jotka kamppailevat omien riippuvuuksiensa kanssa. Tekijä toteaakin lopussa: ”Minä en voi enkä halua neuvoa ketään. Ainoa keino, jolla voin yrittää auttaa muita, on jakaa oma kokemukseni. Näin minä selvisin.” (174) Tämän sarjakuvateoksen toivoisi löytyvän jokaisesta koulusta ja jokaisesta kirjastosta.
Emilia Laatikainen on sarjakuvataiteilija ja kuvataiteen opettaja. Katso ihastuttavat ja rohkaisevat lintuaiheiset piirrokset taiteilijan sivuilta.
Emilia Laatikainen: Ei ois susta uskonu. Suuri Kurpitsa, 2023, 2. painos 2024. 176 s.
Teoksesta ja palkinnosta Helsingin Sanomien sivuilla ja Ylen sivuilla
Laaja esittely Ilta-Sanomien sivuilla, kirj. Veera Reko
Kirjallisuutta ja tutkimusta 