Annika Åman: Utbryterskan
Oravaisten verkatehtaan naisten tarina jatkuu Annika Åmanin Lumpänglar -romaanin ystävien iloksi. Utbryterskan lähtee liikkeelle vuodesta 1932 ja jatkuu vuoteen 1945. Epilogissa näemme välähdyksen vuodesta 1954. Kuten arviossani ensimmäisestä osasta kerroin, teokset pohjautuvat Oravaisten teatterissa esitettyihin suuren suosion saaneisiin näytelmiin. Suosittelen lukemaan teokset järjestyksessä, sillä seuraavassa tulee pakostakin juonipaljastuksia ja Lumpänglarin tapahtumien tunteminen auttaa ymmärtämään henkilöhahmojen luonnetta ja käytöstä.
Alma Laakso, Härmi-Alma kuten työtoverit häntä kutsuvat, on palannut asumaan naisten asuntolaan Sarinelundiin, jossa hänet otetaan vastaan kuin vanha ystävä ainakin, vaikka hän itse tuntee pettäneensä työtoverinsa. Vanhin kutoja Skäri-Hilma on kuollut ja Alma pääsee asumaan hänen asuntoonsa tyttärensä Sagan kanssa. Vain muutamaa viikkoa aiemmin Alma on haudannut kolmevuotiaan poikansa Edvinin, joka hukkui. Saga ei ole sen jälkeen puhunut sanaakaan. Alma suree ja tuntee syyllisyyttä, mutta niin tekee myös Saga. Sen sijaan että lohduttaisivat toisiaan, heidän suhteensa menee vielä pahempaan solmuun. Onneksi Saga löytää ystävän Majasta, jolla on oma taistelunsa syvästi uskonnollisen äitinsä Finan kanssa.
”Få saker var så utbytbara som en kvinna”
Alma saa ensin jatkaa konttorissa mutta on pian napit vastakkain myyntipäällikkö Rehnfeldtin kanssa. Alma ymmärtää pian, että Rehnfeldt moittii hänen työtään vain koska on tuntenut entisen kutomomestari Walleniuksen, jonka kanssa Alma asui useita vuosia.
Alma mindes hur Wallenius hade höjt henne till skyarna, valt ut henne och flyttat henne till kontoret, hur smickrad hon varit. Men också hans ord, långt senare: Få saker är så utbytbara som en väverska. Nu förstod hon, hon var knappast den enda han hade bedragit. Få saker var så utbytbara som en kvinna. Och storleken på lönekuvertet låg i direkt förhållande till hur väl man behagade överheten. (32)
Alma ei jaksa enää ”mielistellä tuollaisia sikoja” – seurauksena Rehnfeldt siirtää hänet pesulaan. Alma ei tunne pesulassa työskenteleviä naisia, mutta nämä tietävät kuka Alma on: ”Den gamla vävmästarens kvinna. Tjänstemannahoran. Hon som mist lillpojken.” (44) Työ on kovaa, ja pian Alman käsien iho halkeilee ja silmät vuotavat ja punoittavat, niin kuin muillakin naisilla. Lopulta Alma menee puhumaan johtajalle työoloista mainiten myös joen saastumisen ja pääseekin muiden naisten – ja johtajan vaimon – tuella puolaamoon töihin. Johtajatar auttaa myös Sagaa tarjoamalla töitä kotiapulaisena. Äidin vastusteluista huolimatta Saga ottaa työn vastaan.
Sodat taustalla mutta vaikutukset näkyvät
Aivan kuin huomaamatta tulee verkatehtaan eri osastoissa tehtävä työ tutuksi lukijalle (katso kuvia puolaamoista Finna.fi:n sivuilla). Talvi- ja jatkosota näkyy teoksessa uutisina ja kirjeinä rintamalta, elintarvikkeiden säännöstelynä ja lisääntyvänä kysyntänä – pitihän sotilaille ommella pukuja. Suhtautuminen sotaan vaihtelee, ja varsinkaan jatkosodan aikaiset haaveet Suur-Suomesta eivät kaikkia miellyttäneet. Osa miehistä osoittaakin mieltään kieltäytymällä lähtemästä rintamalle. Epäoikeudenmukaisuus on saanut Alman kiinnostumaan työväenliikkeen asiasta, ja hän uskaltaa vastustaa myös kehotusta vaihtaa kultasormukset rautaisiin sodan hyväksi ja kehottaa samaan muitakin:
Det här kriget handlar nog om mer än att återta landområden. Ska vi gå med järnringar och bekosta Mannerheims dröm om Storfinland, samtidigt som kvinnor, barn och åldringar dör i tusental i finländska koncentrationsläger i Östkarelen? Nej, behåll ert guld. (221)
Luvut ovat lyhyitä, ja näkökulma vaihtelee pääasiassa Alman ja Sagan välillä. Näiden lisäksi osa luvuista kertoo Gunnarin, Alman entisen rakastetun, elämästä Paljakassa. Gunnar asuu baptisteihin kuuluvan Lisan luona autellen erilaisissa töissä talossa ja seurakunnassa. Lisan kautta Gunnar tapaa vöyriläisnaisen, joka osaa kertoa Gunnarin sisällissodan aikana teloitetuista vanhemmista. Tapahtumaan viitataan muutamissa kursiivilla merkityissä osuuksissa ja Gunnarin lapsuudenmuistoissa. Gunnarin ahdistus ja kiihkeä halu selvittää asia kertovat sodan traumaattisista jäljistä. Kun Alma käy kyläilemässä lapsuudenystävänsä luona, törmää hän sattumalta Gunnariin, eikä tapaamisilta voi välttyä enää sen jälkeen, kun Gunnar jatkosodan alkaessa pääsee takaisin Masuuniin töihin miespulan vuoksi.
Miten Alman, Sagan ja muiden masuunilaisten käy? Vaikka epilogissa kurkistetaan tulevaisuuteen, niin sen verran solmimattomia langanpäitä jää, että kirjasarja toivottavasti täydentyy trilogiaksi. Åman kuvaa elävästi ja lämmöllä henkilöhahmojaan mutta ennen kaikkea työläisnaisten yhteisöä – eikä heistä ole kirjoitettu yhtään liikaa.
Annika Åman: Utbryterskan. Schildts & Söderströms, 2024. 260 s.
Arvio Svenska Ylen sivuilla, kirj. Marit Lindqvist
Kritikerpanelen: Svenska Ylen sivuilla voit myös kuunnella Marit Lindqvistin ja Vasabladetin Lisbeth Rosenbackin keskustelun romaanista.
Kirjallisuutta ja tutkimusta 