Avainsana-arkisto: E-kirjasto

Kuunneltavaa kesään E-kirjastosta

Olen käyttänyt nyt puoli vuotta kuntien yhteistä E-kirjastoa luovuttuani maksullisesta lukuaikapalvelusta, mistä kerroin viime syksynä jutussani Lukuaikapalvelu vai E-kirjasto? Kokemus on ollut pääasiassa myönteinen. Valikoima on rajatumpi, ja jonkin verran olenkin ostanut äänikirjoja. Aineistoa joutuu myös usein jonottamaan kuten fyysisiä kappaleita kirjastosta. Varaaminen on kuitenkin toiminut hyvin, ja varausta odotellessa olen löytänyt aina jotain muuta kuunneltavaa – pääasiassa käytänkin E-kirjastoa kuuntelemiseen, luettavaa on tullut lainattua vain puolikymmentä kertaa. Uutta on Suosikit eli käyttäjä voi lisätä kirjan suosikkeihin, jos sitä ei halua heti lainata tai varata. Uniajastimen ongelmat on ratkaistu, mutta toivoisin vielä sellaista parannusta, että lisäaikaa voisi asettaa ilman, että kirja on suljettava ja avattava uudestaan.

E-kirjastoyksikön palvelupäällikkö Annastiina Louhisalmi summaa Kirjastolehdessä (17.6.2025) E-kirjaston ensimmäistä vuotta: noin 200000 rekisteröitynyttä käyttäjää, yli 7000 nimekettä ja 50000 lukuoikeutta. Ensimmäiset aineistolisenssit ovat vanhenemassa, ja nyt päätetään lainaus- ja varauslukujen perusteella, mitkä lisenssit uusitaan. Alkuvaikeuksien jälkeen kokoelmaan on saatu aineistoa myös isoilta kustantamoilta. Lisäksi tarjolla on yhä enemmän aineistoa muilla kielillä; ruotsin kielen harrastajana minua on ilahduttanut ruotsinkielisen aineiston karttuminen. E-kirjastoa kehitetään koko ajan, ja viimeistään ensi vuoden alussa saadaan mobiilisovelluksen rinnalle selainversio – uskoisin uudistuksen lisäävään e-kirjojen käyttöä. Tulevaisuudessa on myös mahdollista löytää aineisto Finna-tietokannasta, mikä olisi erinomainen parannus.

Louhisalmi sanoo olevansa tyytyväinen nimekemäärään, sillä kokoelma on ollut aktiivisessa käytössä. Lukuaikapalvelujen etuna pidetään usein aineiston suurta määrää, josta luulisi jokaisen löytävän helposti itselle mieluisen kirjan. Mutta asialla on myös kääntöpuolensa. ”Tutkimusten perusteella tiedetään, että pelkkä iso nimekemäärä ei ole hyvä tavoite. Tietyn rajan jälkeen käy helposti niin, että osaa aineistosta ei välttämättä lainata ollenkaan tai sitä lainataan hyvin vähän”, toteaa Louhisalmi. Olen itse huomannut saman E-kirjastoa käyttäessäni, ja kevään aikana on tullut kuunneltua useampi kirja, johon en ehkä muuten olisi tarttunut. Seuraavaksi esittelenkin kaksi romaania, jotka sopivat erinomaisesti kuunneltavaksi – molemmissa on vieläpä loistavat lukijat: Markus Järvenpää ja Jukka Pitkänen.

Kuvassa kahden esiteltävän teoksen kannet eli Dinosaureeni ja Sirkusleijonan mieli.

Sami Oskari Lahtisen esikoisromaani Dinosaureeni on kertakaikkisen hurmaava tuttavuus. Teos toimii yllättävän hyvin äänikirjana monitasoisesta rakenteestaan huolimatta. Lukija kohtaa päähenkilön sekä poikana että miehenä, jolla on jo itsellä pieni tytär. Jussi pohtii suhdettaan vastikään kuolleeseen isäänsä Ondeen ja yrittää olla toistamatta tämän virheitä. Isä keksi jatkuvasti uusia keinoja hankkia rahaa, joskaan nuo keinot eivät aina kestäneet päivänvaloa. Pontikkaa ja lääkkeitä myymällä isä yritti saada kasaan riittävästi rahaa siivousfirman perustamiseen: ”Se on duunia, jonka mikä hyvänsä apina osaa. Ja siinä liikkuu ihan älyttömät massit.” (115) Jussi muistaa isän kodin sekasotkun, ”jossa ei voinut kävellä ilman kenkiä eikä vessassa ollut kuin sanomalehtipaperia.” (114)

Tarinoita Jussista lomittavat pohdinnat kirjoittamisesta, autofiktiosta ja kertomusten totuudellisuudesta – yrittäessään vastata viimeksi mainittua koskeviin kysymyksiin tekijä tuntee uppoavansa suohon.

Tosiasiassa en edes tiedä, olenko enää kiinnostunut tekemään eroa todellisuuden ja kirjani välillä. Tähänastinen yritykseni pitää novellit ja romaanikerronta jotenkin rinnakkaisina, vuorottelevina ääninä tuntuu nyt väärältä. Ei ole romaania, eikä novelleja sen sisällä, on vain yksi kaiken niellyt Dinosaureeni. (222)

Dinosaureeni on yhtä aikaa koskettava ja hauska ja ansaitsisi ehdottomasti enemmän huomiota. Toivottavasti romaani on mukana kisaamassa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnosta tänä vuonna (teos ilmestyi viime syksynä).

Sami Oskari Lahtinen: Dinosaureeni. Lukija Markus Järvenpää. Aula & Co, 2024. 302 s.

Lahtinen esiintyi Kulttuuricocktail Kirjat -ohjelman jaksossa Kirjoja kirjoittamisen voimasta (11.11.2024)

Teoksesta myös Kirjaluotsi-blogissa

*****

Joel Elstelän Sirkusleijonan mieli oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2021. Ehkä kirjan laajuus (lähes 600 sivua) säikäytti tuolloin, mutta onnekseni bongasin tämän nyt E-kirjastosta. Zircco Fantasticolla menee huonosti, eikä johtaja Egon Heuchler ole voinut maksaa väelleen palkkaa moneen kuukauteen. Eletään vuoden 1940 toukokuuta, kun Egon saa kutsun pahamaineiselle Prinz Albrecht Strasselle, SS:n ja Gestapon päämajaan. Seurauksena on, että sirkus saa uuden johtajan, herra Steinwampen, joka on sirkuksen lihavaa miestäkin paksumpi ja josta huokuu hyväntuulisuuden sijaan ”piilotettua, häilyvää ilkeyttä” (54). Steinwampe on kuvattu lähes liioitellun vastenmieliseksi, ja niinpä hänen groteski loppunsa sekä hirvitti että nauratti.

Sirkus lähtee kiertueelle uusitulla natsi-ideologiaa myötäilevällä ohjelmistolla. Egon masentuu ja päästää itsensä rappiolle, mikä herätti ainakin minussa halun ravistella tyyppiä. Sirkuksesta katoaa ihmisiä, heitä hyväksikäytetään ja nöyryytetään. Viimeinen esiintyminen on Passaussa, jossa yleisön joukossa on myös Heinrich Himmler. Toisin kuin sirkuslaiset luulevat, matkan on tarkoitus jatkua toisella junalla ilman telttoja ja vaunuja Puolaan, kaupunkiin nimeltä Oświęcim, jolle on annettu saksankielinen nimi Auschwitz. Romaanin yksi vahvuus on siinä, että lukija eläytyessään henkilöiden kohtaloihin ja tulevaisuudentoiveisiin, samalla tietää enemmän kuin he ja seuraa sydän syrjällään tapahtumien kehitystä. Onko sirkuslaisilla mitään mahdollisuuksia pelastua?

Lähes kaikissa lukemissani arvioissa moitittiin romaanin pituutta. Tiivistämisen varaa olisi ollut, mutta toisaalta pikkuhiljaa kasvava piinaava tunnelma pitää lukijan otteessaan. Elstelän uusi romaani Izak (2025), joka oli Runeberg-palkintoehdokas, sijoittuu sekin Saksaan mutta 1910-luvulle.

Joel Elstelä: Sirkusleijonan mieli. Lukija Jukka Pitkänen. WSOY, 2021. 582 s.

Lue Jani Saxellin romaania ja kirjailijaa käsittelevä juttu Kansan Uutisista (30.1.2022)

Lukuaikapalvelu vai E-kirjasto?

Työskentelen yleisessä kirjastossa ja työhöni informaatikkona kuuluu myös kirjaston palvelujen esittely. E-aineistojen esittelyssä yksi tärkeä palvelu on e-kirjat. Omalla kirjastokimpallani on ollut jo pitkään käytössä Ellibs, ja on edelleen, sillä Joki-kirjastot liittyvät kuntien yhteiseen E-kirjasto-palveluun vuodenvaihteessa 2024–2025. Kun olen esitellyt Ellibsin ääni- ja e-kirjoja ja kehunut, kuinka helppokäyttöisiä ne ovat, on omatuntoni soimannut, koska itse olen niiden sijaan käyttänyt lukuaikapalvelua. Yksi syy on tietysti valikoima, joka Ellibissä ja myös nykyisessä E-kirjastossa on suppeampi kuin kaupallisissa palveluissa.

CD-levyistä MP3:iin ja lukuaikapalveluihin

Aloitin äänikirjojen kuuntelun työmatkoilla. Ensin kuljetin mukanani CD-soitinta, johon vaihdoin aina levyn (ihan totta!), sitten MP3-soitinta (huomattavasti kevyempi!). Jossain vaiheessa aloin kokeilla lukuaikapalveluja. Ensin Elisa Kirjaa, josta tuli ostettua sekä äänikirjoja että e-kirjoja (Elisa Kirja yhdistyi kesällä 2024 Bookbeatiin). Sen jälkeen tulivat kuukausimaksulliset palvelut, joita testasin tarkoituksella: Nextory, Storytel ja viimeiseksi Bookbeat, johon jämähdin, vaikka edellisissäkään ei ollut mitään vikaa. Kaikissa näissä palveluissa on valtava määrä aineistoa ja vieläpä useilla eri kielillä.

Lukuaikapalvelujen sovelluksissa on ajastin (joka toki löytyy myös esimerkiksi Ellibsin palvelusta), josta voi valita haluamansa ajan, jonka jälkeen äänikirja sammuu – kätevää, jos haluaa nukahtaa kirjan kuuntelemiseen, kuten minä (ja tutkimusten mukaan moni muukin, ks. YLE:n juttu aiheesta). Eri asia on, kuinka hyvin kirja tulee kuunneltua tällä tavalla. Jos kirja on hyvä tai itselle syystä tai toisesta merkityksellinen, olen usein kuunnellut sen useampaan kertaan. Jos tarkoitus on kirjoittaa teoksesta esimerkiksi blogipostaus tai muu teksti, niin olen hankkinut myös fyysisen kappaleen joko kirjastosta tai ostamalla e-kirjan. Lukuaikapalvelun valikoimaa selatessani on tullut toisinaan sama tunne, kuin isoissa tavarataloissa tai kirpputoreilla: tarjontaa on niin valtavasti, että uuvun jo sisään astuessani, minkä vuoksi välttelen molempia.

Pitäisikö lukuaikapalveluista luopua?

Sen lisäksi, että tunnen kirjastolaisena huonoa omaatuntoa lukuaikapalvelun käytöstä, on toinenkin syy, miksi olen päättänyt luopua ainakin toistaiseksi kaupallisista palveluista. Kirjailijoiden toimeentulosta kirja-alan muutoksessa on puhuttu jo vuosia, ja viime viikkoina aihe on noussut jälleen esiin. Kirjailijan äänikirjasta saama korvaus on noin viidesosa painetusta kirjasta saatuun (joka sekään ei päätä huimaa). Kirjailijoiden avoimen kirjeen, jossa he vetoavat suomalaisen kirjallisuuden puolesta, on tällä hetkellä allekirjoittanut 1144 kirjailijaa. Se että yksittäiset asiakkaat luopuvat suoratoistopalvelusta, ei varmasti hetkauta yhtäkään Suomen äänikirjamarkkinat vallannutta toimijaa.

Palveluissa ei sinänsä ole mitään väärää, ja ne ovat varmasti houkutelleet kirjallisuuden pariin monia, jotka eivät aiemmin ole piitanneet lukemisesta. Toiminnan pitää olla kuitenkin reilua – mitättömiä palkkioita ei voi puolustella sillä, että kuuntelijoiden määrä on kasvanut. Ja vaikka suosituimmat kirjat toisivatkin lisätienestiä tekijöilleen, niin löytyy varmasti tuhansia, joiden kuuntelumäärät ja näin myös tekijöille maksettu palkkio jää olemattomiksi. Suosiokaan ei takaa hyviä tuloja. Kun luin Heli Laaksosen Kirjailija-lehdessä julkaistua kolumnia ”Olemme kumppaneita, emme piikoja!”, jossa hän kertoo esimerkkejä kirjojensa kuuntelijamääristä ja palkkioista, en voinut olla pohtimatta sitä, kuinka valtavia kuuntelijalukujen pitäisi olla, jotta kirjailija saisi nykyisillä palkkioilla edes kohtuullisen ansion.

Maksuton E-kirjasto

Siispä takaisin kirjaston palvelujen käyttäjäksi – ja nämä palvelut ovat ilmaisia, mitä itsekin aina korostan asiakkaille. Lisäksi sillä reilulla kahdellasadalla eurolla, jonka olen vuodessa maksanut lukuaikapalvelulle, saan ostettua monta kirjaa itselleni tai vaikkapa lahjaksi. Uskon myös, että jatkossa valitsen kuuntelemani kirjat tarkemmin ja keskityn niihin paremmin. Käy tutustumassa kuntien yhteiseen E-kirjastoon!

Kuvassa oikealla kuvakaappaus E-kirjaston aloitusnäytöstä. Alimmaisena linkki, josta palveluun pääsee tutustumaan kirjautumatta eli vaikka kuntasi ei olisi vielä liittynyt E-kirjasto-palveluun, voit tutustua siihen lataamalla sovelluksen puhelimellesi.

Palvelu toimii toistaiseksi vain puhelimella ja tabletilla; selaimella käytettävä versio on tulossa myöhemmin.

Kuvakaappaus E-kirjasto-sovelluksen aloitusnäytöstä.

Tähän loppuun vielä lainaus Ville Hämäläisen Kiiltomadossa 13.1.2023 ilmestyneestä jutusta ”Äänikirjan helppous tuottaa vaikeuksia”, jossa hän käsittelee äänikirjoja ja suoratoistopalveluita monesta eri näkökulmasta kirjastoja unohtamatta:

Vaikka jokainen äänikirjan kuuntelija ei ostaisi kirjaa, ehkäpä riittävän houkutteleva kirja lainattaisiin kirjastosta? Kirjastolainasta tekijä saa sentään vakiokorvauksen, joka ei ole kustantamoiden liikesalaisuuksien takana.
Kyse ei ole vain kirjailijasta, vaan myös lukijasta. Äänikirjapalveluita kiitellään saavutettavuuden lisäämisestä, mutta kirjastot toimivat myös ilman luottokorttia ja kuukausimaksua.

Olen edellä nostanut esiin vain muutamia puolia lukuaikapalveluita ja kirjailijoiden asemaa koskevasta keskustelusta. Seuraavista linkeistä löytyy lisää tietoa ja näkökulmia aiheeseen:

Kirjailijoiden avoin kirje suomalaisen kirjallisuuden puolesta (julkaistu 1.10.2024)

Bookbeatin toimitusjohtaja Niclas Sandin viittaa vastineessaan kuuntelukertojen kasvaviin määriin. Helsingin Sanomat (3.10.2024)

WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen toteaa myös vastineessaan, että lukuaikapalvelut ovat lisänneet kirjallisuuden myyntiä ja sitä kautta kirjailijoiden tuloja. Helsingin Sanomat (4.10.2024)

Ylen Kulttuuricoctail: Miten äänikirjamurros muuttaa kirjamarkkinaa? (6.3.2024) Keskustelemassa Kirjailijaliitosta Ville Hytönen, Storytelistä Tuuva Harjanne ja WSOY:sta Timo Julkunen. Lue myös Sisko Savonlahden haastattelu Helsingin Sanomista. Artikkelissa edellä mainittujen Storytelin ja WSOY:n edustajien lisäksi Siltala-kustantamon Touko Siltalan kommentit aiheesta. Hän toteaa muun muassa, että ”[ä]änikirjojen tuoma murros jättää osan taiteellisesti painavaa ja kirjallisuutta eteenpäin vievää ilmaisua vaille soveliasta jakelukanavaa”.

Kulttuuricoctailiin sisältynyt Aleksis Salusjärven videokolumni on kuunneltavissa myös erikseen: Pitäisikö äänikirjojen kuuntelusta tuntea huonoa omaatuntoa?