Avainsana-arkisto: ensimmäinen maailmansota

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbs -sarja

Julkaistu Kirjoittaja: 2 kommenttia

Naisetsivä ja sotienvälinen Englanti – vastustamaton yhdistelmä historiallisten dekkarien ystävälle! Jacqueline Winspearin ensimmäinen Maisie Dobbs -romaani ilmestyi jo 2003, ja kirjoja on kertynyt yhteensä kahdeksantoista. Sarjasta on suomennettu kolme ensimmäistä: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu (2025), Maisie Dobbs ja valkoisten höyhenten tapaus (2025) ja Maisie Dobbs ja välttämättömät valheet (2026). Ensimmäinen osa alkaa vuodesta 1929 ja viimeinen englanniksi ilmestynyt The comfort of ghosts (2024) sijoittuu vuoteen 1945 eli Maisie ratkoo rikoksia myös toisen maailmansodan vuosina.

Jacqueline Winspearin Maisie Dobbs -sarjan kolmen ensimmäisen osan kansikuvat.
Maisie Dobbs -sarjan tyylikkäät kannet on suunnitellut Andrew Davidson.

Ensimmäisessä osassa Maisie on juuri perustanut oman etsivätoimiston, jossa hän tarjoaa ”liike- ja yksityisasioiden tutkintaa”. Talonmies Billy Beale muistaa Maisien joukkosidontapaikalta Ranskasta. Sodan päättymisestä on kulunut jo yksitoista vuotta, mutta Maisie tuntee yhä kylmyyden ja kosteuden, joita ei lämpiminkään päivä pysty täysin karkottamaan. Teoksessa on pitkä, yli viisikymmentäsivuinen takauma, jossa kerrotaan Maisien lapsuudesta, pestautumisesta seitsemäntoistavuotiaana apusisareksi ja sota-ajasta Ranskassa. Vihanneskauppias Frankie Dobbs haluaa vaimonsa kuoltua kolmetoistavuotiaalle tyttärelleen paremman tulevaisuuden ja hankkii hänelle palvelustytön paikan Comptonien kartanosta. Kerran lady Rowan yllättää Maisien aamuyöllä kirjastosta lukemasta, mikä avaa uuden tulevaisuuden: Maisielle annetaan töidensä ohella mahdollisuus opiskella perheen ystävän, nerokkaan Maurice Blanchen johdolla. Myöhemmin Maisie pääsee opiskelemaan Cambridgeen Girton Collegeen, jossa hän saa naapurikseen räiskähtelevän Priscilla Evernden. Teokset kannattaa lukea järjestyksessä tai ainakin aloittaa ensimmäisestä osasta, sillä siinä kerrotaan, miten Maisiesta tulee niin psykologiaa kuin vaistojaan taitavasti hyödyntävä etsivä. Lisäksi monet henkilöistä esiintyvät seuraavissa osissa, esimerkiksi Välttämättömät valheet -romaanin tapahtumat kiertyvät Priscillan ja Mauricen ympärille.

Kaikissa kolmessa romaanissa juoni liittyy jotenkin sotaan: ensimmäisessä osassa tutkimus vie Maisien tutustumaan maatilaan, jossa kasvovammoja saaneet sotilaat saavat toipua muiden katseilta suojassa. Toisessa osassa Maisie selvittää nuorten naisten kuolemia: miksi neljä ystävystä lakkasi sodan jälkeen pitämästä yhteyttä ja kuka heille kantaa kaunaa? Kolmannessa osassa Maisie joutuu palaamaan Ranskaan: hänen on löydettävä todisteet erään lentäjän kuolemasta ja selvitettävä, missä Priscillan veli Peter menehtyi. Maisie joutuu myös itse vaaraan, ja vasta teoksen lopulla paljastuu, kuka monien murhayritysten takana on. Teokseen on ahdettu aivan liian paljon asiaa; pelkästään nuoren hyväksikäytetyn Avrilin tapauksesta olisi riittänyt aiheeksi. Lukeminen alkoikin takkuilla puolen välin jälkeen, etenkin kun juoni – vanha linna, salainen huone, salakielellä kirjoitettu päiväkirja, tammen juurelle haudattu rasia – alkoi muistuttaa nuorten seikkailuromaania. Onneksi kolmas, Englantiin sijoittuva osuus oli jälleen vetävämpi.

Luin kaikki kolme osaa peräjälkeen reilussa viikossa, mikä myös voi olla syy jonkinmoiseen kyllääntymiseen. Toisaalta viihdyin Maisie Dobbsin seurassa, ja nämä teokset olivat juuri sitä, mitä tarvitsin pitkän ja intensiivisen kirjoitusrupeaman jälkeen – kirjoitustyön vuoksi olen laiminlyönyt bloginikin. Toinen lievästi häiritsevä tekijä oli kieli. Billie, josta tulee Maisien apulainen, puhuu slangia ja käyttää sellaisia sanoja kuin kaiffari kloddi, natikat. En tiedä mitä sanoja alkuteoksissa on käytetty, joten ei niistä sen enempää. Maisie puhuu enimmäkseen yleiskieltä, joten sellaiset sanat kuin jukra ja hotsittaa (muodossa hotsittaisikohan) pistävät silmään. Joidenkin henkilöiden puhetavalle on selitys. Ensimmäisessä osassa Maisien huonetoveri Enid yrittää opetella puhumaan paremman väen tavoin:

Enid keskittyi ankarasti puhetapaansa, sillä hän uskoi vakaasti etenevänsä elämässä vain, jos oppisi huolittelemaan puhettaan ja käyttämään mun ja sun sijaan sanoja minä ja sinä. Totta puhuen Enidin kiihkeä into päästä parempiin asemiin johti väliin puheeseen, jossa oli iloisesti katu- ja kirjakieltä sekaisin.
”Onko tämä sun eka palveluspaikka vai olitko sinä tätä ennen jossain muualla?” Enid kysyi. (100)

En muista, kerrottiinko kartanon keittäjän, rouva Crawfordin, puhetyylistä mitään, mutta hieman särähti korviin kirjakieliset omistusmuodot esimerkiksi lauseissa ”Oletko kuullut sinun isästä viime aikoina?” ja ”Hänen mielestä minun aika sinun kanssa riittää jo varmaan.” (246) Ehkä hän puhuu jotenkin oudosti myös alkuteoksessa.

Näissä romaaneissa viehätti nimenomaan ajankuva, se miten sodan jäljet näkyvät yhä vuosien kuluttua. Koska tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun alkuun, rikoksia ratkotaan perinteisesti jalka- ja aivotyöllä – rauhallinen tahti ilman älylaitteita, somettamista ja aseiden pauketta miellytti ainakin minua.

Jos historiallinen rikoskirjallisuus kiinnostaa, niin lisävinkkejä löytyy artikkelistani ”Sisällissota kaksituhattaluvun rikosromaaneissa” (pdf, 2019), jossa esittelen muun muassa Virpi Hämeen-Anttilan, Timo Sandbergin ja Mikko Porvalin teossarjoja.

Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu (Maisie Dobbs, 2003). Suom. Tuulia Tipa. Tammi, 2025. 345 s.
Maisie Dobbs ja valkoisten höyhenten tapaus (Birds of a Feather, 2004). Suom. Tuulia Tipa. Tammi, 2025. 379 s.
Maisie Dobbs ja välttämättömät valheet (Pardonable Lies. 2005). Suom. Maria Lyytinen. Tammi 2025. 394 s.

Tammi-kustannuksen sivuilla on lukunäyte jokaisesta romaanista.

Jacqueline Winspearin sivuilla on luettelo kaikista Maisie Dobbs -sarjan teoksista.

Sarjan aloitusosasta myös blogeissa Kirjahilla ja Kirjasähkökäyrä.

Lars Mytting: Sommen kuusitoista puuta

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Lars Myttingin Sommen kuusitoista puuta tuli eteeni hyllyttäessä, ja kun ihmettelin, miten en ollut aiemmin huomannut vuonna 2020 ilmestynyttä, lähes viisisataasivuista romaania, se oli hankittu ostotuella, vähälevikkisen laatukirjallisuuden hankintaan myönnetyllä tuella, ja tullut kirjastoomme pari kuukautta aikaisemmin. Jokaisen kirjojen ystävän ikuinen ongelma on se, että kaikkiin kiinnostaviin teoksiin ei ehdi tutustua, mutta kuinka paljon ilmestykään teoksia, joihin ei koskaan edes törmää. Onneksi tämä teos osui käteeni.

Lars Myttingin romaanin Sommen kuusitoista puuta kansikuva.

Mytting on aiemmin kirjoittanut kansainvälistä menestystä saaneen tietokirjan Täyttä puuta (2013), ja puilla on iso rooli myös tässä romaanissa, sillä tarina kiertyy kuudentoista Sommen taistelukentällä kasvaneen arvokkaan saksanpähkinäpuun ympärille. Norjan Saksumissa asuva Edvard Hirifjell pääsee vanhempiinsa liittyvän salaisuuden jäljelle, kun hän isoisänsä kuoleman jälkeen löytää papereita tämän jäämistöstä. Edvard menetti vanhempansa ollessaan kolmevuotias, ja hänellä on vain hajanaisia muistikuvia tapahtumista. Vanhemmat menehtyivät Authuillessa Pohjois-Ranskassa vuonna 1971, kun he jostain syystä olivat menneet ensimmäisen maailmansodan aikaisen taistelukentän aidatulle alueelle ja altistuneet vanhoista kranaateista peräisin olleelle kaasulle.

Mytting vyöryttää lukijan eteen monella aikatasolla ja useissa eri maissa liikkuvan monipolvisen tarinan. Mutkikkaan juonen seuraamista vaikeuttaa osaltaan se, että jotkut henkilöt esiintyvät monella eri nimellä. Sinnikkäät tutkimukset vievät Edvardin Shetlantiin etsimään tietoa isoisänsä Einar-veljestä ja sieltä mutkien kautta Ranskaan. Itse asiassa juoni on sen verran koukeroinen, että luovun yrityksestä selittää sitä enempää. Sen sijaan poimin tähän loppuun muutamia sitaatteja – henkilöhahmojen monisärmäisyys, ensimmäisen ja toisen maailmansodan tapahtumien nivoutuminen Edvardin suvun historiaan ja se, miten taitavasti ja rakkaudella kirjailija kuvaa visakoivusta ja saksanpähkinäpuusta tehtyjä esineitä tekevät romaanista lukemisen arvoisen.

Edvard lukee löytämiään papereita ja ”kelaa Hirifjellin aikaa taaksepäin”.

Vuodet kävivät synkemmiksi ja synkemmiksi. Hylkäys karjamajan palovahinkojen korvauksesta. Maanpetturuustuomio vuodelta 1946. Putosin keskelle sotavuosia. Heidän Nasjonal Samling -jäsenkorttinsa. Kymmeniä kuivuneilla kuminauhoilla sidottuja kirjekuoria. Hakaristejä, kotkia ja sensuurileimoja. (81)

Isoisä oli kuulunut kansallissosialistiseen Nasjonal Samling -puolueeseen, ja yhä vielä hänen autonsa kylkeen piirreltiin hakaristejä. Einar puolestaan liittyy Ranskassa vastarintaliikkeeseen. Sodan jälkeen hän yrittää löytää rakastettunsa Isabellen siinä onnistumatta. Einar palaa Shetlantiin murtuneena ja rappiokunnossa. Agnes, johon Einar on tutustunut aiemmin, auttaa häntä. Kiitokseksi Einar pistää Agnesin hiussalongin sisustuksen uusiksi:

Kaunein huonekalu oli lipasto, jossa oli kolmekymmentä pientä laatikkoa saksille ja pikkuesineille. Jokainen laatikko oli päällystetty kiiltelevillä helmiäistipoilla, ja suljettuina ne muodostivat lipaston pintaan tulppaanin ääriviivat, samanlaiset kuin lampuissakin.
”Kaikki ajopuusta”, Einar sanoi. ”Kuten sinä ja minä.” (214)

Sommen taistelun kuvaus on kaikessa groteskiudessaan vaikuttava. Taistelu on jatkunut heinäkuun alusta lähtien, ja kymmeniätuhansia sotilaita on kuollut heti ensimmäisinä päivinä.

Konekiväärit täplittivät koko etulinjaa ja tappoivat aggressiivisimpien etenemisten aikana sadoittain miehiä vain muutamissa minuuteissa. Kasapäin sotilaita jäi roikkumaan piikkilanka-aitoihin, joista heitä ei saatu irti. He mätänivät kesähelteessä, liha alkoi riippua velttona ja löysänä. Jopa niitä ruumiita, jotka oli saatu haudattua, oli vaikea pitää maan sisässä, sillä jokainen vastahyökkäys räjäytti raadot uudelleen esiin. (277)

Kuvauksen keskellä lukijaa muistutetaan siitä valtavasta asiantuntemuksen ja osaamisen määrästä, jonka valtiot tuhlasivat tappaakseen miljoonia ihmisiä: ”Sillä työvoiman ja tietotaidon määrällä olisi voinut rakentaa pyramidin päivässä” (278).

Pelto- ja kirkkomaat, metsät ja kylät muuttuivat kaikki silmänkantamattomiin jatkuvaksi rapavelliksi. – – Uudet sotilaat ihmettelivät pieniä pilviä, jotka näyttivät roikkuvan suoraan maan yläpuolella ja näkyivät viidenkymmenen metrin päähän. Vasta tunnistaessaan korviinsa epätodellisen kovana kantautuvan surinan he ymmärsivät, että pilvet olivat ruumiilla herkuttelevia kärpäsparvia. (278)

Pidin romaanista, mutta olen samaa mieltä Veijo Hietalan kanssa (Turun Sanomat 21.7.2020): kaikkea oli vähän liikaa ja teos olisi vielä parempi, jos kirjailija olisi tiivistänyt kerrontaa. Anne Cathrine Straume moittii teosta Norjan yleisradion sivuilla julkaistussa arviossaan paljolti samoista asioista: kirjailija ei tunnu luottavan siihen, että lukija osaisi ajatella itse (julkaistu 15.9.2014). Straume viittaa myös alkuteoksen ”kryptiseen” otsikkoon Svøm med dem som drukner, mutta ei lähde tulkitsemaan sitä. Kerrankin suomennettu nimeke tuntuu osuvammalta, vaikkakin alkuteoksen otsikko, joka viittaa uimiseen hukkuvan kanssa, antaa enemmän tulkintamahdollisuuksia. Teoksen lopussa tapahtuu Shetlannin myrskyävällä rannikolla kohtaus, johon otsikko voisi viitata konkreettisesti, mutta sillä on myös symbolinen merkitys, joka viitannee rinnalla kulkemiseen. Lue myös Mummo matkalla -blogin arvio.

Lars Mytting: Sommen kuusitoista puuta (Svøm med den som drukner). Suom. Saku-Petteri Urpo. Sammakko, 2020