Kategoria-arkisto: 2026

Tuomas Koivurinne: 1918

Julkaistu Kirjoittaja: 2 kommenttia

Suomen sisällissodasta on kirjoitettu niin paljon, että teokset täyttäisivät pienemmän kirjaston hyllyt kokonaan. Joukkoon mahtuu myös sarjakuvia, vieläpä erinomaisia sellaisia, ja yksi näistä on Tuomas Koivurinteen sarjakuvateos 1918 (2025). Kymmenen eri näkökulmista kerrottua tarinaa kuvaa sotaa venäläisten aseistariisumisesta Pohjanmaalla sodan loppupäiviin. Tarinoissa liikutaan useilla keskeisillä tapahtumapaikoilla Oulusta ja Tampereelta Lahteen ja Viipuriin. Pääosassa eivät kuitenkaan ole sotatapahtumat vaan ihmiset, mikä tekee tarinoista universaaleja ja koskettavia.

Tuomas Koivurinteen sarjakuvateoksen 1918 kansikuva.

Ensimmäisen sivun kartta toimii eräänlaisena sisällysluettelona sijoittaen tarinat tapahtumapaikoilleen. Tarinat ”Taakka” ja ”Esirippu” ovat yleisiä eikä niitä ole liitetty mihinkään tiettyyn paikkakuntaan. ”Taakka” kertoo sotasairaalassa makaavasta miehestä, joka kirjoittaa kotiin ja kysyy, voisiko pahasti loukkaantunut ”kaveri” tulla heille asumaan. ”Tuollaisilla vammoilla hän olisi taakaksi perheellemme”, vastaa äiti (80). Viimeisessä tarinassa ”Esirippu” nuori kahden lapsen äiti juttelee miehelleen ja kertoo ikävästään. ”Railot” puolestaan kuvaa, miten vastapuolessa saatettiin taistelujen keskellä nähdä ihminen eikä vihollinen ja toimia sen mukaisesti. Kertomuksessa ”Olisit pysynyt kuolleena” punakaartissa mukana ollut nainen palaa raskaana kotiin, ja isä on heittää tyttärensä saman tien ulos. ”Ei minulta kukaan kysynyt…”, puolustautuu tyttö (104).

Tuomas Koivurinteen sarjakuvateoksesta 1918 sivu 53
Eläinten kärsimys tulee esiin monissa tarinoissa. Kuva sivulta 53.

Mustavalkoinen kuvitus on samanaikaisesti yksityiskohtaista ja maalailevaa. Ruutujen koko ja muoto vaihtelevat koko sivun täyttävistä (kirjan korkeus on 29 cm) pienempiin – toisinaan eri aikatasoja tai tilanteita esittävät kuvat on yhdistetty saumattomasti yhdeksi kuvaksi. Punaisten käsivarsinauhat rikkovat vaikuttavasti mustavalkoista yleisilmettä. Koivurinne käyttää taitavasti eri alueiden murteita ja ”Sotaorvon vala” -tarinassa myös ruotsia. Tarinan alku näyttäisi sijoittuvan Inkoon Västankvarniin, jossa toukokuun puhdistuksissa teloitettiin kymmeniä punakaartilaisia – joukossa myös kolme naista. Teloituksista on kaksi kuuluisaa valokuvaa, jossa tummapukuisten miesten keskellä erottuu täysin valkoisiin pukeutunut nainen. Nämä valokuvat on piirretty osaksi tarinaa. Tampereelle sijoittuvan ”Kiirastorstai”-tarinan kuva, jossa mies kävelee hevosen vierellä ja takana reessä makaa ruumiita, toi etsimättä mieleen Antti Tuurin romaanin Kylmien kyytimies (2007) – yksi parhaista koskaan kirjoitetuista (sisällis)sotaromaaneista.

Tuomas Koivurinteen sarjakuvateoksen 1918 sivu 110.
Koivuranta käyttää taitavasti eri murteita; tarinassa ”Sotaorvon vala” myös ruotsia. Viittauksia on kirjallisuuden ohella laulurunouteen ja valokuviin. Ylin kuva esittää Inkoon Västankvarnissa tapahtunutta teloitusta, josta on jäänyt kertomaan kaksi valokuvaa. Valkopukuinen nainen erottuu selvästi teloitettavaksi kuljetettavien joukosta. Kuva sivulta 110.

Tekijä hyödyntää laajasti sisällissotaan liittyviä tarinoita ja aineistoa, mikä tekee teoksesta intertekstuaalisesti rikkaan – ja tämä puolestaan antaa lukijalle ilon bongailla viittauksia ja oppia uutta. ”Sotaorvon vala” -tarinassa lauletaan samannimistä laulua (tunnetaan myös nimellä Punaorvon vala) ja vanhaa virttä 381. Molemmat laulut olivat minulle ennestään tuntemattomia, vaikka voisi olettaa niiden tulleen vastaan niin romaaneissa kuin tietokirjoissa. ”Valittaa täytyy totta ja surra suuresti” -alkavaa virttä ei löydy enää virsikirjasta, mutta se oli työväenliikkeen suosiossa ja sitä laulettiin vankileireillä. Kapinaorkesteri (mm. Mariska, Remu Aaltonen ja Sami Yaffa) teki virrestä oman versionsa (julkaistu 31.3.2017).

Teoksen lopussa on viisitoista sivua yleistä tietoa sodasta ja sen osapuolista. Koivurinne kertoo myös omasta suvustaan, josta sarjakuvaa tehdessä löytyi uutta tietoa. Tärkeimmät lähteet on niin ikään lueteltu. Koivurinne on käsitellyt sotaa myös aiemmin: yhdessä Vesa Vitikaisen kanssa syntyi Hokki. Jatkosodan viimeinen kaukopartio (2015), joka kertoo vihollisen puolelle jääneiden miesten vaarallisesta matkasta takaisin omien joukkoon. Sieltä jostakin (2019) sijoittuu vuoteen 1944 ja kuvaa sodan jälkivaikutuksia.

Ytimekkäästi nimetty 1918 on ansiokas esitys sisällissodasta ja myös kirjana näyttävä ja laadukas, joten teoksen soisi löytyvän kirjastojen ohella koulukirjastoista.

Tuomas Koivurinne: 1918. Sotakirjasto, 2025. 147 s.

Hyllyy-blogin arvio

Arvio Man made lifestyle -blogissa

Kuuntele Kapinaorkesterin ”Kapinavirsi” Youtubessa

Lue myös Ylen artikkeli ”Virsihistorian asiantuntija: Virsikirja kaipaa entistä räväkkyyttään”, kirj. Ari Mölsä (2.8.2015) Artikkelissa virrestä 381 kertoo Pekka Kivekäs.

Posy Simmonds: Gemma Bovery

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Sarjakuvaromaaneja ei voi niputtaa yhteen sen enempää kuin tavallisia romaaneja: aiheet, tyyli, pituus, piirrosjälki, tekstin määrä ja kuvien koko vaihtelevat. Yksi viime vuosien vaikuttavimmista lukuelämyksistä – tosin ei romaani – on ollut Marjane Satrapin toimittama Nainen, elämä, vapaus (2024), jonka taustalla on iranilaisen Masha Aminin kuolema. Informatiivinen teos Iranin historiasta ja nykypäivästä on juuri nyt ajankohtainen käynnissä olevan sodan vuoksi (arvioni 6.4.2024).

Useita palkintoja urallaan saaneen Posy Simmondsin Gemma Bovery on ilmestynyt alkuaan The Guardianin sivuilla 1997–1999, ja sen pohjalta on tehty myös elokuva (2014). Vuonna 2024 Simmonds sai ensimmäisenä brittiläisenä taiteilijana pääpalkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla elämäntyöstään. Teoksen taustalla on tietysti Gustave Flaubertin vuonna 1857 julkaistu Rouva Bovary, joka kertoo elämäänsä maalaislääkärin vaimona kyllästyneen Emma Bovaryn kiihkeästä halusta löytää romantiikkaa ja jännitystä. Teos oli erinomainen lukupiirikirja! Ja milläpä muulla Emma rakkauden nälkäänsä ruokki kuin rakkausromaaneilla. Simmondsin Gemma on moderni, päivitetty versio Flaubertin hahmosta.

Posy Simmondsin sarjakuvaromaanin Gemma Bovery kansikuva.

”Gemma Bovery on maannut haudan mullissa kolme viikkoa.” Näin aloittaa kertomuksensa Raymond Joubert, joka pyörittää leipomoa Normandian Baillevillessä, josta Gemma ja Charlie ostavat ajan patinoiman talon – mikä tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että katto vuotaa ja viemärit ovat tukossa niin, että alakerta löyhkää. Kesäkuussa kaikki on ihanaa, mutta jo lokakuussa ”tappavan tylsää”. Alkuun naapuriin muuttavan pariskunnan nimet huvittavat Joubertia – onhan hän kirjallisesti sivistynyt – mutta teoksen lopulla yhtäläisyydet Flaubertin teokseen menevät niin pitkälle, että hän alkaa pelätä molempien puolesta.

Posy Simmondsin teoksen Gemma Bovery sivu 78
Pelkkänä hauskanpitona Gemman taholta alkanut suhde Hervéen muuttuu, kun tämä tulee lausuneeksi sanan Rakkaus: ”Je táime! Je táime! Je táime!”

Gemman menneisyys kuvataan pitkässä takaumassa, johon Joubert saa aineksia Gemman kuoleman jälkeen varastamistaan päiväkirjoista. Gemma ja Charlie tapaavat juhlissa, joissa Gemma kulkee synkkänä saatuaan miesystävänsä Patrickin kiinni pettämisestä. Charlie on eronnut vaimostaan, ja lapset asuvat vuoroin molempien luona. Charlien nuhjuinen olemus ja siteet aiempaan perheeseen saavat Gemman pian haaveilemaan toisenlaisesta elämästä. Talo Ranskassa suo kuitenkin vain hetken huojennuksen, kuin myös suhde ”aidosti rappeutuvaa ylenpalttisuutta” henkivässä kartanossa asuvan nuoren Hervén kanssa. Entä miten käy, kun Patrick palaa kuvioihin?

Posy Simmondsin teoksen Gemma Bovery sivu 99
Flaubertin Rouva Bovary ei toimi vain pohjatekstinä, vaan sillä on iso rooli myös tapahtumissa.

Tekstiä on todella paljon, ja joissakin arvioissa pohdittiin, onko kyse sarjakuvaromaanista vai kuvitetusta proosateoksesta. Joubertin kertomus saa runsaasti tilaa. Joubertin subjektiiviseen tulkintaan tuovat raikkaan tuulahduksen Gemman päiväkirjaotteet. Otteet ovat kursiivilla, minkä lisäksi dialogi kuvissa on vielä eri fontilla. Kuvien asettelu ja koko vaihtelevat pienen pienistä puoli sivua kattaviin, rajatuista täysin reunattomiin. Yhtäältä sivut tuntuivat liian täyteen ahdetuilta, ja kaipasin väljempää esitystapaa. Toisaalta huomasin, että kun aloin suhtautua teokseen kuin romaaniin ainakin, pääsin eri tavalla kiinni tarinaan. Simmonds koukuttaa lukijan niin piirrostekniikallaan – hahmojen ilmeikkäät kasvot kiinnittivät erityisesti huomiota – kuin tekstin sisään rakennetulla ironialla. Jopa Joubertin kertomuksen ranskankieliset lauseet, joista vain osa on suomennettu kunkin ruudun alalaitaan, ovat osa lukijan viettelyä.

Teosta kuvataan kansiliepeeseen nostetuissa arvioissa ratkiriemukkaaksi ja hirvittävän hauskaksi. Teos on kyllä satiirinen, ja vaikka hahmoista jokainen nähdään ironisessa valossa, osoittaa Simmonds myös ymmärrystä ihmisten heikkouksille. Etenkin Gemma on monisärmäinen hahmo, jonka hapuilua seuraa myötätunnolla. Aivan viimeisellä rivillä lukijaa odottaa vielä yksi hauska tvisti.

Posy Simmonds: Gemma Bovery. Suom. Saara Pääkkönen. WSOY, 2026. 116 s. Sivuilla voi lukea näytteen teoksesta.

Hyllyy-blogin arvio

Mikko Lambergin tarkka ja kriittinen arvio Kulttuuritoimituksen sivuilla

Sortir a Paris -blogissa myös elokuvasta.

Ahvenaario-blogin arvio, kirj. Paavo Ihalainen

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbs -sarja

Julkaistu Kirjoittaja: 2 kommenttia

Naisetsivä ja sotienvälinen Englanti – vastustamaton yhdistelmä historiallisten dekkarien ystävälle! Jacqueline Winspearin ensimmäinen Maisie Dobbs -romaani ilmestyi jo 2003, ja kirjoja on kertynyt yhteensä kahdeksantoista. Sarjasta on suomennettu kolme ensimmäistä: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu (2025), Maisie Dobbs ja valkoisten höyhenten tapaus (2025) ja Maisie Dobbs ja välttämättömät valheet (2026). Ensimmäinen osa alkaa vuodesta 1929 ja viimeinen englanniksi ilmestynyt The comfort of ghosts (2024) sijoittuu vuoteen 1945 eli Maisie ratkoo rikoksia myös toisen maailmansodan vuosina.

Jacqueline Winspearin Maisie Dobbs -sarjan kolmen ensimmäisen osan kansikuvat.
Maisie Dobbs -sarjan tyylikkäät kannet on suunnitellut Andrew Davidson.

Ensimmäisessä osassa Maisie on juuri perustanut oman etsivätoimiston, jossa hän tarjoaa ”liike- ja yksityisasioiden tutkintaa”. Talonmies Billy Beale muistaa Maisien joukkosidontapaikalta Ranskasta. Sodan päättymisestä on kulunut jo yksitoista vuotta, mutta Maisie tuntee yhä kylmyyden ja kosteuden, joita ei lämpiminkään päivä pysty täysin karkottamaan. Teoksessa on pitkä, yli viisikymmentäsivuinen takauma, jossa kerrotaan Maisien lapsuudesta, pestautumisesta seitsemäntoistavuotiaana apusisareksi ja sota-ajasta Ranskassa. Vihanneskauppias Frankie Dobbs haluaa vaimonsa kuoltua kolmetoistavuotiaalle tyttärelleen paremman tulevaisuuden ja hankkii hänelle palvelustytön paikan Comptonien kartanosta. Kerran lady Rowan yllättää Maisien aamuyöllä kirjastosta lukemasta, mikä avaa uuden tulevaisuuden: Maisielle annetaan töidensä ohella mahdollisuus opiskella perheen ystävän, nerokkaan Maurice Blanchen johdolla. Myöhemmin Maisie pääsee opiskelemaan Cambridgeen Girton Collegeen, jossa hän saa naapurikseen räiskähtelevän Priscilla Evernden. Teokset kannattaa lukea järjestyksessä tai ainakin aloittaa ensimmäisestä osasta, sillä siinä kerrotaan, miten Maisiesta tulee niin psykologiaa kuin vaistojaan taitavasti hyödyntävä etsivä. Lisäksi monet henkilöistä esiintyvät seuraavissa osissa, esimerkiksi Välttämättömät valheet -romaanin tapahtumat kiertyvät Priscillan ja Mauricen ympärille.

Kaikissa kolmessa romaanissa juoni liittyy jotenkin sotaan: ensimmäisessä osassa tutkimus vie Maisien tutustumaan maatilaan, jossa kasvovammoja saaneet sotilaat saavat toipua muiden katseilta suojassa. Toisessa osassa Maisie selvittää nuorten naisten kuolemia: miksi neljä ystävystä lakkasi sodan jälkeen pitämästä yhteyttä ja kuka heille kantaa kaunaa? Kolmannessa osassa Maisie joutuu palaamaan Ranskaan: hänen on löydettävä todisteet erään lentäjän kuolemasta ja selvitettävä, missä Priscillan veli Peter menehtyi. Maisie joutuu myös itse vaaraan, ja vasta teoksen lopulla paljastuu, kuka monien murhayritysten takana on. Teokseen on ahdettu aivan liian paljon asiaa; pelkästään nuoren hyväksikäytetyn Avrilin tapauksesta olisi riittänyt aiheeksi. Lukeminen alkoikin takkuilla puolen välin jälkeen, etenkin kun juoni – vanha linna, salainen huone, salakielellä kirjoitettu päiväkirja, tammen juurelle haudattu rasia – alkoi muistuttaa nuorten seikkailuromaania. Onneksi kolmas, Englantiin sijoittuva osuus oli jälleen vetävämpi.

Luin kaikki kolme osaa peräjälkeen reilussa viikossa, mikä myös voi olla syy jonkinmoiseen kyllääntymiseen. Toisaalta viihdyin Maisie Dobbsin seurassa, ja nämä teokset olivat juuri sitä, mitä tarvitsin pitkän ja intensiivisen kirjoitusrupeaman jälkeen – kirjoitustyön vuoksi olen laiminlyönyt bloginikin. Toinen lievästi häiritsevä tekijä oli kieli. Billie, josta tulee Maisien apulainen, puhuu slangia ja käyttää sellaisia sanoja kuin kaiffari kloddi, natikat. En tiedä mitä sanoja alkuteoksissa on käytetty, joten ei niistä sen enempää. Maisie puhuu enimmäkseen yleiskieltä, joten sellaiset sanat kuin jukra ja hotsittaa (muodossa hotsittaisikohan) pistävät silmään. Joidenkin henkilöiden puhetavalle on selitys. Ensimmäisessä osassa Maisien huonetoveri Enid yrittää opetella puhumaan paremman väen tavoin:

Enid keskittyi ankarasti puhetapaansa, sillä hän uskoi vakaasti etenevänsä elämässä vain, jos oppisi huolittelemaan puhettaan ja käyttämään mun ja sun sijaan sanoja minä ja sinä. Totta puhuen Enidin kiihkeä into päästä parempiin asemiin johti väliin puheeseen, jossa oli iloisesti katu- ja kirjakieltä sekaisin.
”Onko tämä sun eka palveluspaikka vai olitko sinä tätä ennen jossain muualla?” Enid kysyi. (100)

En muista, kerrottiinko kartanon keittäjän, rouva Crawfordin, puhetyylistä mitään, mutta hieman särähti korviin kirjakieliset omistusmuodot esimerkiksi lauseissa ”Oletko kuullut sinun isästä viime aikoina?” ja ”Hänen mielestä minun aika sinun kanssa riittää jo varmaan.” (246) Ehkä hän puhuu jotenkin oudosti myös alkuteoksessa.

Näissä romaaneissa viehätti nimenomaan ajankuva, se miten sodan jäljet näkyvät yhä vuosien kuluttua. Koska tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun alkuun, rikoksia ratkotaan perinteisesti jalka- ja aivotyöllä – rauhallinen tahti ilman älylaitteita, somettamista ja aseiden pauketta miellytti ainakin minua.

Jos historiallinen rikoskirjallisuus kiinnostaa, niin lisävinkkejä löytyy artikkelistani ”Sisällissota kaksituhattaluvun rikosromaaneissa” (pdf, 2019), jossa esittelen muun muassa Virpi Hämeen-Anttilan, Timo Sandbergin ja Mikko Porvalin teossarjoja.

Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu (Maisie Dobbs, 2003). Suom. Tuulia Tipa. Tammi, 2025. 345 s.
Maisie Dobbs ja valkoisten höyhenten tapaus (Birds of a Feather, 2004). Suom. Tuulia Tipa. Tammi, 2025. 379 s.
Maisie Dobbs ja välttämättömät valheet (Pardonable Lies. 2005). Suom. Maria Lyytinen. Tammi 2025. 394 s.

Tammi-kustannuksen sivuilla on lukunäyte jokaisesta romaanista.

Jacqueline Winspearin sivuilla on luettelo kaikista Maisie Dobbs -sarjan teoksista.

Sarjan aloitusosasta myös blogeissa Kirjahilla ja Kirjasähkökäyrä.

Löytöjä keväältä 2026

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Kustantajien katalogeja on mukava selailla ja samalla laittaa osa suosikeista varaukseen verkkokirjastossa. Jos jotain ei halua heti varata, niin suosikkilistoilla teostiedot säilyvät kätevästi. Finna-kirjastoissa Suosikkeihin voi tehdä omia listoja, nimetä ne mielensä mukaan ja tarvittaessa lisätä myös muistiinpanoja.

Tässä muutamia poimintoja kevään katalogeista:

Mikkel Fønsskovin romaanin Kirkas yö kerrotaan perustuvan tositapahtumiin. Teos sijoittuu toisen maailmansodan ajan Tanskaan. Nuori musiikinopettaja saa paikan pienen kylän opettajankoulutuslaitoksesta, mutta miten hänen ja opiskelemaan tulleiden nuorten käy, kun natsit marssivat Tanskaan. Ilmestyy Karistolta maaliskuussa.

Virpi Vainion historiallinen romaani Petsamon enkeli ilmestyy maaliskuussa. Aikakausi ja tapahtumapaikka kuulostavat houkuttelevilta: Petsamo vuonna 1937. WSOY:n sivuilla voi lukea lukunäytteen teoksesta.

Kolme kansikuvaa kevään 2026 kirjakatalogeista.

Johanna Holmströmin Vargens unge (2024, suom. Suden lapset) oli kiehtova luku- ja kuuntelukokemus. Kainuun seudulle sijoittuu myös uusi, huhtikuussa Förlagetilta ilmestyvä jännäri Björndråparen. Suomeksi teos ilmestyy Otavalta kesäkuussa nimellä Karhunkaatajat.

Huhtikuussa ilmestyy myös Malin Klingenbergin Gibatin tarinoita -fantasiatrilogian kolmas osa Vågornas barn – suomennos ilmestynee S&S:ltä loppukeväästä. Teossarjan ensimmäinen osa voitti Runeberg Junior -palkinnon. Kirjat sopivat kaikenikäisille, ja mikä hienointa, nämä ovat luettavissa ja kuunneltavissa Ekirjastosta.

Posy Simmondsin palkittu Gemma Bovery -sarjakuva ilmestyy maaliskuussa. Kustantajan sivuilla teosta kuvataan dekkarisävyiseksi tragikomediaksi. Ja nimeke tuo tietysti mieleen Flaubertin Rouva Bovaryn.

Lopuksi vielä ”kesäinen” vinkki: Virpi Hämeen-Anttilan Kuoleman kuriiri on jo kolmastoista Karl-Axel Björkin tutkimuksista kertova dekkari. Teokset sijoittuvat 1920-luvun Helsinkiin, ja ajankuva hurmaakin näissä teoksissa vähintään yhtä paljon kuin juoni. Julkaisupäivä on 28. toukokuuta, joten tällä on jälleen ihana aloittaa kesä.