Posy Simmonds: Gemma Bovery
Sarjakuvaromaaneja ei voi niputtaa yhteen sen enempää kuin tavallisia romaaneja: aiheet, tyyli, pituus, piirrosjälki, tekstin määrä ja kuvien koko vaihtelevat. Yksi viime vuosien vaikuttavimmista lukuelämyksistä – tosin ei romaani – on ollut Marjane Satrapin toimittama Nainen, elämä, vapaus (2024), jonka taustalla on iranilaisen Masha Aminin kuolema. Informatiivinen teos Iranin historiasta ja nykypäivästä on juuri nyt ajankohtainen käynnissä olevan sodan vuoksi (arvioni 6.4.2024).
Useita palkintoja urallaan saaneen Posy Simmondsin Gemma Bovery on ilmestynyt alkuaan The Guardianin sivuilla 1997–1999, ja sen pohjalta on tehty myös elokuva (2014). Vuonna 2024 Simmonds sai ensimmäisenä brittiläisenä taiteilijana pääpalkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla elämäntyöstään. Teoksen taustalla on tietysti Gustave Flaubertin vuonna 1857 julkaistu Rouva Bovary, joka kertoo elämäänsä maalaislääkärin vaimona kyllästyneen Emma Bovaryn kiihkeästä halusta löytää romantiikkaa ja jännitystä. Teos oli erinomainen lukupiirikirja! Ja milläpä muulla Emma rakkauden nälkäänsä ruokki kuin rakkausromaaneilla. Simmondsin Gemma on moderni, päivitetty versio Flaubertin hahmosta.
”Gemma Bovery on maannut haudan mullissa kolme viikkoa.” Näin aloittaa kertomuksensa Raymond Joubert, joka pyörittää leipomoa Normandian Baillevillessä, josta Gemma ja Charlie ostavat ajan patinoiman talon – mikä tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että katto vuotaa ja viemärit ovat tukossa niin, että alakerta löyhkää. Kesäkuussa kaikki on ihanaa, mutta jo lokakuussa ”tappavan tylsää”. Alkuun naapuriin muuttavan pariskunnan nimet huvittavat Joubertia – onhan hän kirjallisesti sivistynyt – mutta teoksen lopulla yhtäläisyydet Flaubertin teokseen menevät niin pitkälle, että hän alkaa pelätä molempien puolesta.
Gemman menneisyys kuvataan pitkässä takaumassa, johon Joubert saa aineksia Gemman kuoleman jälkeen varastamistaan päiväkirjoista. Gemma ja Charlie tapaavat juhlissa, joissa Gemma kulkee synkkänä saatuaan miesystävänsä Patrickin kiinni pettämisestä. Charlie on eronnut vaimostaan, ja lapset asuvat vuoroin molempien luona. Charlien nuhjuinen olemus ja siteet aiempaan perheeseen saavat Gemman pian haaveilemaan toisenlaisesta elämästä. Talo Ranskassa suo kuitenkin vain hetken huojennuksen, kuin myös suhde ”aidosti rappeutuvaa ylenpalttisuutta” henkivässä kartanossa asuvan nuoren Hervén kanssa. Entä miten käy, kun Patrick palaa kuvioihin?
Tekstiä on todella paljon, ja joissakin arvioissa pohdittiin, onko kyse sarjakuvaromaanista vai kuvitetusta proosateoksesta. Joubertin kertomus saa runsaasti tilaa. Joubertin subjektiiviseen tulkintaan tuovat raikkaan tuulahduksen Gemman päiväkirjaotteet. Otteet ovat kursiivilla, minkä lisäksi dialogi kuvissa on vielä eri fontilla. Kuvien asettelu ja koko vaihtelevat pienen pienistä puoli sivua kattaviin, rajatuista täysin reunattomiin. Yhtäältä sivut tuntuivat liian täyteen ahdetuilta, ja kaipasin väljempää esitystapaa. Toisaalta huomasin, että kun aloin suhtautua teokseen kuin romaaniin ainakin, pääsin eri tavalla kiinni tarinaan. Simmonds koukuttaa lukijan niin piirrostekniikallaan – hahmojen ilmeikkäät kasvot kiinnittivät erityisesti huomiota – kuin tekstin sisään rakennetulla ironialla. Jopa Joubertin kertomuksen ranskankieliset lauseet, joista vain osa on suomennettu kunkin ruudun alalaitaan, ovat osa lukijan viettelyä.
Teosta kuvataan kansiliepeeseen nostetuissa arvioissa ratkiriemukkaaksi ja hirvittävän hauskaksi. Teos on kyllä satiirinen, ja vaikka hahmoista jokainen nähdään ironisessa valossa, osoittaa Simmonds myös ymmärrystä ihmisten heikkouksille. Etenkin Gemma on monisärmäinen hahmo, jonka hapuilua seuraa myötätunnolla. Aivan viimeisellä rivillä lukijaa odottaa vielä yksi hauska tvisti.
Posy Simmonds: Gemma Bovery. Suom. Saara Pääkkönen. WSOY, 2026. 116 s. Sivuilla voi lukea näytteen teoksesta.
Mikko Lambergin tarkka ja kriittinen arvio Kulttuuritoimituksen sivuilla
Sortir a Paris -blogissa myös elokuvasta.
Ahvenaario-blogin arvio, kirj. Paavo Ihalainen
Kirjallisuutta ja tutkimusta 