Ei mitään uutta kirjailijarintamalta / Intet nytt på författarfronten
Näin otsikoi Sigrid Backman (1.12.1880–26.5.1938) Svenska Pressenissä (2.3.1938) kahdeksankymmentäkuusi vuotta sitten julkaistun, kirjailijoiden toimeentuloa koskevan kirjoituksensa. Nostettakoon tämä hieman ilkikurinen ja samalla kärkevä teksti esiin hänen syntymäpäivänsä kunniaksi.
Kirjailijoiden toimeentulo on ollut jälleen esillä mediassa viime viikkoina (kuukausina, vuosina, vuosikymmeninä?). Lukuaikapalvelujen kirjailijoille maksama korvaus on mitätön (ks. postaukseni Lukuaikapalvelu vai E-kirjasto 27.10.2024). Viimeksi aiheen nosti esiin Finlandia-palkintojen jakotilaisuudessa Pajtim Statovci, joka moitti kovasanaisesti niin päättäjiä kuin kustantajia siitä, että nämä eivät ole pitäneet kirjallisuuden ja kirjailijoiden puolta vaan heikentäneet toimillaan tai toimimattomuudellaan suomalaisen kirjallisuuden asemaa.
Backman pohtii aluksi, olisiko aiheesta pitänyt kirjoittaa tunteisiin vetoava novelli, mutta ei, se ei olisi lähettänyt riittävän vahvaa hätäviestiä. ”Miten nujertaa huumori, joka itsepintaisesti tulee esiin, kun tarttuu kynään?” Backman kysyy ja harmittelee sitä, että kirjailija ja hänen teoksensa torjutaan liian kevyinä, jos vakavaan aiheeseen sekoittaa huumoria. Tätä vetoomusta kirjailijoiden puolesta värittää samanlainen ironia kuin hänen teoksiaan. ”Ajatella, että kirjailija tosiaan tarvitsee rahaa, siis päivittäisen leipänsä!” Kunpa ruumis saisi sielun tavoin ravintonsa auringosta, kuusta ja tähdistä, niin ei tarvittaisi kirjallisuus- ja kirjailijayhdistyksiä. Näiden pitäisi huolehtia myös kirjallisten seurapiirien ulkopuolella viihtyvien kirjailijoiden taloudellisista intresseistä. Tässä Backman viittaa itseensä, sillä alemman keskiluokan edustajana hän ei tuntenut kuuluvansa ajan kirjailijapiireihin.
Moitteita saa myös apurahajärjestelmä, joka vertautuu kerjäämiseen:
Men redan detta ansökningssystem, detta utlysta tiggeri måste ju i längden verka motbjudande på såväl utdelare som mottagare, två roller som på grund av institutionens art, måste spelas så att säga av en och samma person.
Kirjailijaliiton tekemän tulotutkimuksen mukaan apurahojen merkitys oli peräti 44 prosenttia vuonna 2023. Backmanin esiin tuomista epäkohdista valitettavan moni on yhä tätä päivää.
Nykyään kirjailijan oletetaan ilman muuta markkinoivan teostaan esiintymällä messuilla, kirjastoissa, kouluissa ja jos jonkinlaisissa tilaisuuksissa. Backmanin mukaan kirjailijalta vaadittiin jo tuolloin melkoisia näyttelijänlahjoja, kun piti pitää juhlapuheita, resitoida ja lausua kuin paraskin Thalian palvelija. Itse hän kertoo haaveilleensa posetiviista ja apinasta, jotka ehkä toisivat paremmat tulot kuin kirjoittaminen. Tavallista työtä oli yli viisikymmentävuotiaan kirjailijan turha hakea.
Lopuksi Backman kysyy, milloin tässä kulttuurimaassa aletaan myöntää kirjailijalle edes vaatimatonta eläkettä. Eläke pitäisi myöntää kaikille kirjailijoille riippumatta heidän asemastaan. Vähäisinkin kirkonpalvelija saa palkkansa, mutta kirjailija saa merkkipäivänään ehkä muutaman ystävällisen sanan, vaikka on saavuttanut piispan iän ja tuomiorovastin kokemuksen. Eihän valtion tarvitsisi paljon uhrata, sillä tilastot osoittavat ilahduttavasti, että kirjailijat kuolevat suhteellisen varhaisessa iässä, päättää Backman ironisesti vetoomuksensa.
Statistiken visar ju glädjande nog att diktare dö i relativt tidig ålder. Mycket behövde staten inte offra på dem.
Sigrid Backman kuoli viidenkymmenenkahdeksan vuoden iässä vain kolme kuukautta kirjoituksen ilmestymisen jälkeen.
Svenska Pressen julkaisi 27.5.1938 muistokirjoituksen, jossa suomenruotsalaisen kirjallisuuden kerrotaan menettäneen persoonallisen äänen omaavan kirjailijan.
Kirjallisuutta ja tutkimusta 