Avainsana-arkisto: Thomas Rydahl

Anna Ekberg & Thomas Rydahl: Merenneidon kuolema

Kustantajien katalogeja selatessa ei voi olla huomaamatta jännityskirjallisuuden suurta osuutta käännetystä kirjallisuudesta. Tero Vainio kirjoitti aiheesta Kalevassa kommentoidessaan Kulttuurirahaston lanseeraamaa uutta tukimuotoa, jonka tarkoitus on edistää maailmankirjallisuuden kääntämistä. Tukea hakee kustantaja ja hakuaika on nyt maaliskuussa 2022.

Valitessani viime syksynä kirjallisuuspiiriimme luettavaa – teemana tänä lukuvuonna tanskankielinen kirjallisuus – törmäsin samaan asiaan: hakutuloksissa vallitsevana genrenä on jännityskirjallisuus. Joki-kirjastojen tietokannasta löytyy kaksikymmentäyksi vuosina 2020–21 julkaistua alkuaan tanskan kielellä ilmestynyttä romaania. Näistä neljätoista kuuluu jännityskirjallisuuden eri lajityyppeihin. Norjankielisissä romaaneissa suhde on 29/18. Pohjoismaisista kielistä eniten käännetty on tietysti ruotsi, jossa jännityskirjallisuuden ja muiden romaanien suhde oli suunnilleen sama (karkeasti laskettuna 160/93).

Miksi tämä johdanto? Ensimmäinen ajatukseni oli, että en ota yhtään jännitys-, rikos- tai poliisikirjallisuuden edustajaa mukaan, koska niitä luetaan muutenkin paljon. Mutta sitten eteen tuli Anna Ekbergin ja Thomas Rydahlin Merenneidon kuolema. Poikkeuksellisen teoksesta tekee se, että tapahtumat on sijoitettu 1830-luvun Kööpenhaminaan ja pääosassa on Hans Christian Andersen. Kyseinen lajityyppi – historiallinen jännityskirjallisuus – on 2000-luvulla noussut vahvasti myös Suomessa. Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarjassa liikutaan 1920-luvun Helsingissä, Pekka Hyytin romaaneissa 1930-luvun Tampereella ja Timo Sandbergin Otso Kekki -sarjassa Lahdessa 1920-luvulta 1940-luvulle – vain muutamia mainitakseni.

Merenneidon kuolema on kirjoitettu kolmen kirjailijan yhteistyönä, sillä Anna Ekberg on pseudonyymi, jonka taakse kätkeytyvät Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich, molemmat ovat sekä elokuvaohjaajia että kirjailijoita. Heidän salanimellä A. J. Kazinski julkaistusta tuotannosta on suomennettu vain Viimeinen hyvä ihminen (2011). Merenneidon kuolema -romaanin alkulehdillä kerrotaan Andersenin pitäneen säännöllisesti päiväkirjaa lukuun ottamatta puolentoistavuoden jaksoa alkaen kesästä 1834. Tekijät ovat sijoittaneet tarinan kyseisen vuoden syksyyn noudattaen näin historiallisen romaanin sääntöä, jonka mukaan kirjailija voi käyttää vapaasti mielikuvitustaan niin sanotuilla harmailla alueilla, joista ei ole lähteitä.

Nuori, prostituoituna työskennellyt Anna löydetään murhattuna ja silvottuna. Andersen on käyttänyt häntä mallina siluettikuviin.

Anna ei ole koskaan nähnyt kenenkään kääntelevän saksia ja leikkelevän niillä paperia tuolla tavalla ja noin taitavasti, ei edes räätälisedän. Hän ihailee sitä – miehen kykyä luoda kauneutta ja saada kaikki muu katoamaan. Jäljelle jää paperinohut painos Annasta hiukset valtoimenaan ja luontoa uhmaavine muotoineen, poissa on kaikki rumuus. lukuisat asiakkaat jotka ovat jättäneet jälkensä Annan silmiin, hänen puuttuva etuhampaansa ja huolesta kielivät juonteet otsassa, huoli pikku-Mariesta – –. (10)

Tekijät käyttävät hyväkseen Andersenista yleisesti tunnettuja seikkoja; taito paperinleikkaajana ja tarinoiden kertojana, hiukan kolho olemus, pettymys teatteriuran kariutumiseen, ystävyys Edvard Colliniin ja oletettu homoseksuaalisuus tuodaan kaikki esiin. Useille rikosromaaneille tyypilliseen tapaan päähenkilö eli Andersen joutuu syytetyksi murhasta ja alkaa sen vuoksi tutkia tapausta yhdessä Annan sisaren Mollyn kanssa. Yhdessä he – Mollyn sanoin paperinleikkaaja ja huora – muodostavat sopivan omalaatuisen parin:

– Emme löydä murhaajaa millään. Katso nyt meitä, Hans Christian sanoo särkyneellä äänellä ja hakee katseellaan jotain, mistä he voisivat peilata itseään. – – Hän tarttuu Mollya käsivarresta, tämä riuhtaisee itsensä irti mutta antautuu silti heidän heijastukselleen ikkunassa. Siinä he seisovat vieretysten, laiha kirjailija, puoliksi varis, puoliksi ihminen nukkavieruissa mustissa vaatteissa ja liian lyhyissä housuissa. Ja Molly mekko ryvettyneenä helmasta, johon muta ja lika ovat tarttuneet, mutta sillä ei ole merkitystä, sillä useimpien katseet eivät koskaan yllä niin alas, ne pysähtyvät rinnoille tiukasti kiristetyn kullanvärisen korsetin nyöreihin ja punaisiin hiussuortuviin, jotka ryöppyävät joka suuntaan ja joista vain kuuliaisimmat on koottu nutturalle.
– Emme näytä lainkaan hullummilta, Molly sanoo. (104–105)

Jos pystyy hyväksymään Andersenin päähenkilöksi ja jossain määrin epäuskottavan motiivin murhille, on perinteisen rikoskirjallisuuden ystävällekin tiedossa viihdyttäviä hetkiä vauhdikkaiden juonen käänteiden parissa. Romaanin ansiot ovat mielestäni kuitenkin aivan muualla. Andersenin elämänvaiheiden ohella teoksessa vetoaa erityisesti miljöön kuvaus. Lukija pääsee sukeltamaan osaksi 1830-luvun suurkaupungin kuhinaa ja näkemään niin köyhien kuin rikkaiden osan. Luokkaerot ovat valtavat, sen saa Molly huomata päästessään palvelijana näkemään kuninkaallisten yltäkylläistä elämää.

Kaupungin lika, kurjuus ja löyhkä kuvataan lukijaa säästelemättä – kuvaus tuo mieleen Patrick Süskindin 1700-luvun Pariisiin sijoittuvan romaanin Parfyymi: erään murhaajan tarina (1986), joka alkaa kuvauksella lemuavasta kalatorista, jonne päähenkilö syntyy. Murhaajan toista uhria Andersen ja Molly etsivät ”paskajärvestä”, jonne tyhjennetään kaupungin jätteet.

[Molly] tuijottaa suurkaupungin asukkaiden jätösten käsittämätöntä taistelutannerta. Rikkaat, köyhät, kerjäläiset ja kuninkaalliset, täällä kaikki ovat samanarvoisia. Sadoittain ruskeita puusaaveja seisoo valkoisen auringon alla ja kuplii ja löyhkää. Niiden takana virtaa ruskea paskajoki, joka on muodostanut suvantokohtaan järven, ihmisten ulosteiden mutaisen meren. Eräänlaisen helvetin maan päälle, Molly ajattelee. (154)

Groteskeja kuvauksia riittää, sillä Andersen ja Molly käyvät vankilassa, mielisairaalassa ja kulkevat tunneleissa kaupungin alla jahdatessaan murhaajaa. Pohjoismaisille jännitysromaaneille tyypilliseen tapaan teoksessa on yhteiskuntakritiikkiä, joka kohdistuu etenkin vallan väärinkäyttöön.

Koronarajoitusten vuoksi käsittelimme romaanin etälukupiirissä. Osallistujat kiittelivät ajankuvaa, vaikka teos muuten jakoi mielipiteet, mikä on vain hyvä, kun kyse on lukupiirikirjasta. Tapanani on pyytää kouluarvosana luetulle teokselle, ja nyt arvosana liikkui kuuden ja yhdeksän välillä. Entä oma arvosanani? Vahva kahdeksan, ja pisteet menevät nimenomaan erinomaiselle miljöön kuvaukselle.

Anna Ekberg & Thomas Rydahl: Merenneidon kuolema. Suom. Katarina Luoma. Minerva, 2021. 470 s.

Kulttuuritoimituksen Anne Välinoro vertaa romaania rikossarjoihin Silta ja DNA.

Teoksesta myös blogeissa Anun ihmeelliset matkat ja Mummo matkalla.