Kirjallisuutta ja tutkimusta

Tunnen miten vanha tuttu häpeä vyöryy päälleni kuin talonkorkuinen aalto. Olen yhä sama Reeta, töllisteltävänä ja armonpaloja anelemassa. Kelpaamattomana ja äänettömänä. – – Kaitsijamiehet kuin kiusallaan hokevat neitiä ja nyökkivät päätään kuin varisparvi. (49)

Maahan viilletty raja kuvaa äidin ja tyttären kautta ilman taloudellista turvaa jääneiden naisten elämänvaiheita viime vuosisadan alkupuolella Kemissä ja Haukiputaalla. Reeta menettää äitinsä ja sisarensa, kun laivanlastaajia kuljettanut purjevene kaatuu. Kokemus huutolaisuudesta jättää pysyvät jäljet. Sahalla ystävä Mari haaveilee Amerikkaan lähdöstä, mutta Reetalle riittää Arvi. Tämä kuitenkin hylkää, kun saa tietää Reetan olevan raskaana. Keskenmeno ja uusi raskaus juhannustansseissa kohdatulle Toivolle määrittävät Reetan elämän jatkon. Työt vähenevät eikä köyhäinavusta saatu mitätön summa auta selviämään talven yli. Pakon edessä Reeta antaa Signe-tytön kasvatiksi Toivolle ja Elmille, joilla ei ole omia lapsia.

Signe on kuusi kuukautta tullessaan Toivolle ja Elmille ja kuusi vuotta, kun hänet Reetan toiveesta tuodaan takaisin. Tällä välin Reeta on mennyt naimisiin Veinin kanssa, joka tarvitsi vaimon ja joka hyväksyi Reetalle prostituution seurauksena syntyneen pojan. Signe ei voi antaa äidilleen anteeksi sitä, että tämä ei antanut hänen jäädä ainoaan tuntemaansa kotiin. Kuusitoistavuotiaana Signe lähtee takaisin Kemiin ja piirtää ”terävän viillon” junan ylittäessä joen: ”Siinä menee eilisen ja huomisen raja” (133). Takaisin Reetan luo hän sanoo tulevansa ”[k]un helvetti jäätyy”.

Signe pääsee ensin lautatarhalle töihin ja myöhemmin saksalaisten sotasairaalaan, jossa eteen tulee Hans. Suomalaisten naisten ja saksalaisten sotilaiden seurustelusta on kirjoitettu niin tutkimuksia kuin fiktiota. Monissa romaaneissa on kuvattu myös halveksuntaa, jota naisiin kohdistettiin etenkin aseveljien muututtua vihollisiksi (esim. Paula Havasteen Yhden toivon tie, joka osin sijoittuu Kemiin).

Jälkisanoissa kirjailija kertoo Reetan ja Signen hahmojen kautta voineensa kuvata ”ylisukupolvista sosiaalista perimää”. Signe ei halua olla äitinsä kaltainen mutta hänen vaiheissaan toistuu Reetan ja niin monen muun köyhän naisen kohtalo. Naisten työn kuvaus miehisiksi mielletyillä aloilla sahoilla ja satamissa ansaitsee tulla nostetuksi esiin. Työ on kovaa, eikä miesten naljailu ja muiden naisten halveksunta tee sitä yhtään helpommaksi. Näin Inkeri neuvoo ahtaajaporukkaan päässyttä Signeä:

Ykskään mies täällä ei halua hävitä akalle, olipa millanen juokale tahansa. Ja jokasen akan täällä piittää olla ainakin viis kertaa miestä kovempi työnteossa ja puhheissa. Ja hyvä viinapääkin lasketaan plussaksi. – – Nostelet lautoja niin pirusti ku pystyt etkä anna kenenkään hyppiä nokalles. Tiville muistat sopivasti pokkuroia, miehet ku on sellaselle persoja. Etkä säiky akkojen juttuja, ne aina uusia koettellee. (247)

Hyvin tutunoloista murretta! Tekijä kertookin Kemin murteen olevan sekoitus Pohjois-Pohjanmaan, Tornionlaakson ja Etelä-Lapin murteita.

Teos pohjautuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin – muun muassa alussa kuvattu onnettomuus tapahtui Oulunsalon edustalla ja siinä kuoli kaksikymmentä laivanlastaajana toiminutta tyttöä ja naista. Tapahtumia seurataan yli viidenkymmenen vuoden jaksolta. Kerronta vaihtelee Signen ja Reetan välillä, mutta lukujen otsikoissa kerrotaan henkilö, paikkakunta ja vuodet, mikä auttaa lukijaa seuraamaan tapahtumia. Päähenkilöiden lisäksi myös sivuhenkilöissä tekijä nostaa esiin yleisiä kohtaloita: Amerikkaan lähtevä Mari, Signen ystävä Aili, jonka miehen sota jatkuu kotona, Inkeri, jolla on raskaan työn vastapainona raskaat huvit. Historialliset tapahtumat jäävät taustalle mutta vaikuttavat henkilöiden elämään: sodat, yhteistyö saksalaisten kanssa, Kemi-yhtiön työntekijöiden lakko (Kemin veritorstaista ks. esim. Ylen artikkeli). Anne Vuori-Kemilän edellinen romaani Mustaa jäätä (2020) oli Finlandia-palkintoehdokas, enkä ihmettelisi, vaikka tämäkin saisi palkintoehdokkuuksia.

Anne Vuori-Kemilä: Maahan viilletty raja. Karisto 2023. 332 s.

Teoksesta blogeissa Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Kirjailuja ja Kulttuuri kukoistaa

Arvio Mesta.net-sivustolla