Avainsana-arkisto: ystävyys

Sisko Latvus: Rudolfin näköinen poika

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Törmäsin Sisko Latvuksen nuortenromaaniin Rudolfin näköinen poika (2025) selatessani Kotimaiset kirjablogit -sivustolta uusia blogipostauksia. Tarina alkaa, kun Jasper vie rippikuvansa mummilleen, joka havaitsee yhdennäköisyyttä Jasperin ja yli sata vuotta kuolleen isoisänsä Rudolfin kanssa. Jasper hätkähtää kuullessaan, että Rudolf oli ammuttu vain 20-vuotiaana. Tämä ”murhamysteeri” johtaa Jasperin sisällissodan sekasortoisiin tapahtumiin. Rudolfin tarina perustuu kirjailijan äidin isän elämään.

Sisko Latvuksen nuortenromaanin Rudolfin näköinen poika kannessa on yhdistetty valokuvan palasia ja piirrosta nuoresta pojasta.

Aivan ensimmäisenä Jasper etsii Rudolfin tiedot Sotasurmat 1914–1922 -sivustolta: ”Kuolinpäivä 25.5. [- -] Surmamotiivi punakaartilainen”. Sukututkimuksesta kiinnostuneen Minna-tädin keräämä aineisto ja kirjastosta lainatut kirjat auttavat Jasperia selvittämään niin sodan taustoja kuin Rudolfin kohtaloa. Keskustelussa vanhempien kanssa paljastuu, että suvut ovat olleet sodassa eri puolilla:

Minun vaarini isä oli veljiensä kanssa valkoisten joukossa. Silloin kun Mannerheim ratsasti Helsinkiin, he olivat marssimassa siellä voitonparaatissa valkoiset nauhat käsivarsissaan.
– Ai milloin ne marssi stadiin? minä halusin tarkentaa.
– No millos se nyt oli. Toukokuussa 1918 varmaan, kun sota oli päättynyt. [- -]
– Aika törkeetä, minä huomautin. – Miten silloin voitiin vielä tappaa ihmisiä, kun sota oli kerran jo ohi?
– Loistava kysymys, isä sanoi. – Sitähän tässä on ihmetelty jo sata vuotta. (20–21)

Latvus kuvaa uskottavasti, miten hämmentävältä sisällissodan aikaiset tapahtumat voivat tuntua 2020-luvun näkökulmasta. Rudolfistakin paljastuu seikkoja, jotka saavat Jasperin toivomaan, ettei olisi koskaan alkanut tutkia asiaa. Mutta Rudolf ei jätä Jasperia rauhaan vaan tulee jopa tämän uniin. Jasper lukee kuulustelupöytäkirjoja ja tajuaa kuulevansa niissä Rudolfin äänen – Jasperin on vain kuviteltava kysymykset ja käännettävä selostus puheeksi, mikä tietysti tekee samalla tekstistä lukijaystävällisemmän.

Teoksen toisessa tarinalinjassa seurataan Jasperin ja hänen ystäviensä bändiharrastusta. Jasper on rippileirillä tutustunut Einoon ja Juuliin, joiden kanssa jatketaan leirillä alkanutta soittamista ja haaveillaan oman bändin perustamisesta. Juulin kanssa Jasper voi myös puhua Rudolfista ja tämän teoista. Ensimmäisenä biisinä opetellaan soittamaan irlantilaisen The Cranberries -yhtyeen Zombie, jonka sanoma on yhä ajankohtainen tänään:

Kun luin Zombien sanoja, se alkoi näyttää Rudolfin sodalta. Jos vaihtoi vuosiluvun 1916 tilalle 1918, sama sodan hirviö uhkasi vieläkin. Since nineteen eighteen, in your head, in your head they’re still fightin’… Aina vain jossakin päin maailmaa ammuttiin ja itkettiin ja ihmisiä kuoli ihan turhaan. (24)

Sisko Latvus on kirjoittanut yli 20 nuortenkirjaa, joista Siperiaan karkotetuista inkeriläislapsista kertova Kaukana omalta maalta (2011) oli Finlandia Junior -ehdokas ja inkeriläisistä paluumuuttajista kertova Kaksi sateenkaarta (2015) Topelius-palkintoehdokas. Latvus on työskennellyt lähetystyöntekijänä Ranskassa ja Venäjällä. Romaanissa Rudolfin näköinen poika usko on läsnä luontevalla tavalla riparilaulussa ja siinä, miten Jasper muistaa kertomuksen ristille naulitusta rikollisesta, joka kääntyy Jeesuksen puoleen sanoen ”Muista minua”. Suvussa kulkevan tarinan mukaan Rudolfin ystävä Juho oli huutanut tien varrella seisseelle tutulle miehelle ”Muistakaa meitä”, kun heitä oli kuljetettu teloitettaviksi (86–87). Muistamisen merkitys toistuu myös Jasperin sanoittamassa Rudolfista kertovassa laulussa, jonka bändi pääsee esittämään itsenäisyyspäivän konsertissa.

Teoksen lopun kiitoksissa nimetään kolme lähdeteosta, joista Antti Rämäsen Rikottu rajamaa oli omassa hyllyssäni (ks. arvioni teoksesta); Rudolf mainitaan kuin mainitaankin kirjassa useita kertoja. Ensimmäiset kiitokset on kuitenkin omistettu tekijän isovanhemmille Annalle ja Rudolfille sanoin ”kiitos elämästä”. Päällimmäiseksi teoksesta jääkin ajatus jokaisen elämän merkityksellisyydestä.

Kirjoitin riparivihkoon: Ammuttu Raivolassa 25.5.1918.
Menin katselemaan ikkunasta ja minua itketti. Pikkulapset juoksentelivat pihalla pallon perässä. He olivat elossa. Varpuset pyrähtelivät koivussa, jonka kellastuneet lehdet olivat putoamassa. Keväällä silmuista kasvaisivat uudet vihreät lehdet. Minä hengitin. Elämäni oli vasta alussa. Jos Rudolfille ei olisi syntynyt Viipurissa tytärtä ja tälle kuutta lasta, joista yksi oli mummini, minua ei olisi olemassa. Hänen elämänsä jatkui minussa.
Ei hän turhaan elänyt. Melkoinen jätkä. (88)

Sisko Latvus: Rudolfin näköinen poika. WSOY, 2025. 112 s. (Kustantajan sivulta voi lukea tekstinäytteen teoksesta.)

Lue lisää teoksen taustoista Sisko Latvuksen blogista

Kirjailijan haastattelu Helsingin Sanomissa, kirj. Laura Kytölä

Arvio Päivi Heikkilä-Halttusen Lastenkirjahylly-blogissa

Malin Klingenberg: Tasangon tyttäret. Gibatin tarinoita

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Malin Klingenbergin Tasangon tyttäret, joka aloittaa Gibatin tarinoita -fantasiatrilogian, ilmestyi syksyllä 2024 mutta nousi jälleen otsikoihin voitettuaan Runeberg Junior -palkinnon. Voittajan valitsivat kahdeksan ehdokkaan joukosta Porvoon esikoululaiset ja ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat. Teos tuli sattumalta eteen kuin selasin E-kirjaston saatavilla olevia ruotsinkielisiä äänikirjoja. Onnekas sattuma, sillä teos on kertakaikkisen hurmaava ja mukaansatempaava tarina, jossa kohtasin kaikuja suosikkisarjastani.

Malin Klingenbergin fantasiaromaanin Tasangon tyttäret kansikuva.
Malin Klingenbergin fantasiaromaanin Slättens systrar äänikirjan kansi.

Ruotsinkielisen äänikirjan lukee Philomène Grandin.

Sisarukset Saba ja Sarina kuuluvat isänsä Lootun johtamaan klaaniin, joka asuu talvisin Gibatin tasangolla saaden elantonsa karjasta, lampaista ja luonnosta. Tytöt eivät juuri muista äitiään, jonka kerrotaan kuolleen. Äitipuoli Maara ei välitä tytöistä muuta kuin silloin, kun tarvitsee heidän apuaan. Tarinaa kerrotan Saban näkökulmasta:

Yritimme parhaamme mukaan laistaa työnteosta leirissä, mutta toisinaan podin huonoa omaatuntoa laiskottelustani. Sarina ei piitannut tuon taivaallista. Hän oli uhmakas ja itsepäinen ja tiesi aina, mitä halusi.
Ulkonäöltäni minä muistutin Lootua, kun taas Sarina oli ilmetty äitimme, Unna. Ehkä siksi Maara piti Sarinasta vielä vähemmän kuin minusta. (15)

Isä Lootun julma luonne paljastuu heti alussa, kun leiriin tulee kolme matkalaista. Isä myy heille yhden lapsista palvelijaksi: ”Meiltä joutaa kyllä lapsi tai pari”, Lootu sanoi. ”Heitä kuhisee täällä kuin luteita.” Tytöt kauhistuvat mutta eivät tiedä, mitä tehdä. Kesäleiripaikalla, jonne sisarukset ratsastavat edeltä, he törmäävät naisen johtamaan klaaniin: Vidja ja tyttöjen äiti ovat kuuluneet aikoinaan samaan klaaniin. Sarina saa myös hämmästyksekseen tietää, että hänen kuuluisi olla seuraava klaanipäällikkö. Lootun klaanin lapsilla on kaikilla ranteessaan äidin hiuksista punottu ranneke, jonka on kerrottu suojelevan heitä Tähtikodossa asuvalta hirvittävältä Matriarkalta. Alve, Vidjan klaaniin kuuluva poika, kyseenalaistaa selityksen. Sarina leikkaa palmikkonauhan pois, ja pian hänen maaginen kykynsä parantaa tulee esiin. Entä mitä tapahtuu, kun Saba luopuu omasta rannekkeestaan?

Tasangon tyttärissä on useita piirteitä, jotka toivat mieleen Robin Hobbin Näkijän taru -trilogiasta alkaneen fantasiasarjan, jossa kyky soluttautua toisen mieleen ja luoda yhteys eläimeen ovat olennainen osa tarinaa – yhteistä on myös se, että taikavoimien käyttämisellä on hintansa. Narri, Fitz ja Yönsilmä-susi ovat houkutelleet minut palaamaan Kuuden herttuakunnan maailmaan yhä uudelleen (tässä yhteisarviossani Sally Greenin ja Hobbin teoksista). Sarjan ensimmäinen osa Assassin’s Apprentice (suom. Salamurhaajan oppipoika, 1996) ilmestyi 1995. Vuotta myöhemmin ilmestyi Georg R. R. Martinin A Game of Thrones (suom. Valtaistuinpeli 1996). Sarjoilla on paljon yhteistä. Martinin Tulen ja jään laulu -sarja on raadollinen ja väkivaltainen, ja vaikka Hobbinkaan maailmasta ei puutu julmuutta, nojaa se laajemmin psykologisesti uskottaviin hahmoihin, esimerkiksi päähenkilö Fitz tekee virheen toisensa jälkeen mutta on juuri siksi niin samastuttavan inhimillinen. Klingenbergin fantasiateos puolestaan on vielä astetta lempeämpi, vaikka ystävykset kohtaavatkin matkallaan monenlaisia vaaroja. Teos sopii hyvin varhaisnuorille ja nuorille kuin myös hyvää fantasiakirjallisuutta arvostaville aikuislukijoille.

Malin Klingenbergin teokset ovat saanet useita palkintoja ja niitä on käännetty 15 kielelle. Tasangon tyttäret -romaanin näyttävän kannen ja alussa olevat piirrokset hahmoista ovat Eeva Nikusen. Seuraava osa Veljeni Veli (Min bror Bror) ilmestyy toukokuussa.

Malin Klingenberg: Tasangon tyttäret. Gibatin tarinoita (Slättens systrar. Berättelser från Gibat). Suom. Outi Menna, kansi ja kuvitus Eeva Nikunen. S&S, 2024. 261 s. Ruotsinkielisen äänikirjan lukee Philomène Grandin.

Teoksesta on esittely Helsingin Sanomissa kymmenen muun lasten- ja nuortenkirjan kanssa. Tasangon tyttäristä kirjoittaa Pauliina Grönholm.

Arvio Ylen sivuilla, kirj. Lotta Green

Arvio Hemulin kirjahylly -blogissa

Ulla Etto: Nuori Priitu. Talvi 1917–1918 Rovaniemellä

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Nuori Priitu kuvaa alaotsikkonsa mukaisesti sisällissotaan johtaneita tapahtumia ja sotaa Rovaniemellä. Pääosassa on seitsemäntoistavuotias Priitu ystävineen. Edellisen kerran Priitu esiintyi 2009 ilmestyneessä teoksessa Priitu Rovaniemen markkinoilla. Uusi teos on suunnattu nuorille ja aikuisille.

Ulla Eton sarjakuvateoksen Nuori Priitu kansikuva.

Teoksen kuvituksesta vastaa Ulla Etto, mutta muuten Nuori Priitu on laajan yhteistyön tulos: tekijät ovat enimmäkseen Lapin maakuntamuseosta, mutta valokuvien hankintaan, murreasun kommentointiin ja venäjänkielisiin repliikkeihin on saatu apua muualta. Tarina alkaa vuoden 1917 syksystä ja päättyy toukokuun alkuun 1918. Priitu elää isänsä kanssa kahdestaan äidin jouduttua keuhkoparantolaan Nummelaan. Viljan tuonti Neuvostoliitosta on loppunut ja muistakin elintarvikkeista alkaa olla puute. Priitu joutuu keskeyttämään koulunkäynnin hankkiakseen rahaa perheelle ja pääseekin aputytöksi sairaalaan. Teoksen alussa Priitu kertoo kirjeessään äidille, että hän on käynyt ystävänsä Juhon kanssa eväsretkellä Juhannuskallioilla, jonne oli tullut myös muita. Nuoret on kuvattu alkulehdelle sekä piirrettyinä hahmoina että valokuvin: muille löytyy vastineet todellisuudesta vain Priitu ja Juho ovat kuvitteellisia hahmoja. Teoksen lopussa on yli kaksikymmentäsivuinen Lisätietoja-osio, jossa on valotettu tapahtumia ja henkilöiden taustoja. Siellä kerrotaan muun muassa Priitun ystävästä, Ylivieskasta kotoisin olleesta Senja ”Sessa” Hirvelästä, joka työskenteli sairaalassa ja oli kihloissa Leo Pekkalan kanssa. Alkuaan jääkäriksi halunnut Leo radikalisoitui myöhemmin ja toimi Rovaniemen miliisin päällikkönä. Hänet teloitettiin helmikuun alkupuolella.

Tarkkaa ja yksityiskohtaista kuvausta

Leon kuolemasta kertovassa kuvassa on Priitu suksilla lähellä avantoa, jonne johtavat veriset jäljet; punainen veri erottuu valkean lumen ja sinertävän kaamostaivaan hallitsemasta maisemasta. Kuvaus on tarkkaa ja yksityiskohtaista, ja vaikka monien kuvien taustaa hallitsevat tummat värit, on teksteissä ja hahmoissa käytetty erottuvia värejä. Esimerkiksi marraskuun 1917 suurlakosta kertovan tummanharmaan aukeaman keskellä on kaksi vaaleampisävyistä kuvaa Priitusta sairaalatyössään. Näitä kuvia ympäröivät kuvaukset lakkokomiteasta ottamassa haltuunsa lennätinkonttorin, puhelinkeskuksen ja muut hallinnollisesti tärkeät laitokset, ja heidän repliikkinsä erottuvat punaisissa laatikoissa. Niin ikään fontteja on käytetty kuvastamaan henkilöiden ominaisuuksia ja eri tilanteita: Priitun ja äidin kirjeiden kaunokirjoitus ja papin tuomitsevien sanojen fraktuuraa erottuvat kapitaaleilla kirjoitetusta perustekstistä. Paitsi kuvissa myös teksteissä on pyritty tarkkaan ajankuvaan, esimerkiksi kirjeisiin on poimittu sanoja ja sanontoja ajankohdan todellisista kirjeistä. Kuvien taustana saattaa puolestaan olla esimerkiksi sanomalehden sivu. Myös sisäkannet on käytetty hyödyksi ja niihin on koottu lehtileikkeitä, joissa kerrotaan jäkälän käytöstä ravintona, Espanjasta levinneestä omituisesta taudista ja Ida ja Antti Rädylle syntyneestä tytöstä, jolle annettiin nimeksi Puna-viesti. Tämän uutisen yläpuolella on kuolinilmoitus, jossa isän kerrotaan murhatun Rovaniemellä helmikuussa 1918.

Ulla Eton Nuori Priitu -sarjakuvateoksen kuvituskuva, jossa kaksi tyttöä ajaa rattailla.
Nuori Priitu -teoksen kuvitusta. Aini ja Priitu hevosen vetämän reen kyydissä. Kuva haettu Arktikum – tiedekeskus ja museon tiedotteesta.

”Nyt se alakaa! Niin mikä? Vallankummous!”

Priitun ystävissä on niin sosialisteja kuin porvareita – edellisessä sitaatissa puhuu Aini, joka liittyi kuusitoistavuotiaana punakaartiin. Priitu on kirjoitettu maltilliseksi, sodan ja väkivallan tuomitsevaksi mutta silti uskottavaksi hahmoksi, johon kaksituhattaluvun lukijan on helppo samaistua. Kun Emil-eno aikoo liittyä valkoisten joukkoihin, tiuskaisee Priitu:

Kaisa on viimeisillään ja sie lähet vapaaehtosesti rintamalle! Justiinsa! Ja mitäs jo ne ampuukin sinut ensin? – – Sillähän ne asiat ratkiaa – toisia ihmisiä tappamalla! Oikein hieno ittenäinen isänmaa tästä tulikin! (55)

Niin nuoret kuin vanhemmat rovaniemeläiset puhuvat tyyliteltyä peräpohjalaista murretta välivokaaleineen, ja aina toisinaan puheessa ”kuuluu” peräpohjolan murteelle tyypillinen h. Näin Juho pyytää Priitua kahville: ”…mutta olisikohan neiti vappaa iltapäivälä kello kaksi lähtemhän kanssani vaikkapa kahavila Tähteen?” (21) Sairaalaan tullut, ”kuulan persauksiin” saanut mies kertoo yöllä tehdystä hyökkäyksestä työväentaloon seuraavasti:

Mehän vallathin posti, asema ja poliisi. Yöllä käskethin vallottaa vielä työväentaloki. Mutta me perräännythin kyllä meleko pian takasin, kun huomathin, ettei siinä sumusa ja sillä asemäärälä asiaa voinu ratkasta. Sieltähän punikit ampu takasin! – –

[Priitu:] Ei kai siinä ammuskelusa vaan kuollu kukkaan? Minun ystäviä saatto olla sielä työväentalolla.

Kyllä sinun pitäs vähän paremmin valita kaverisi. Ei sielä kukhan kuollu. Karkhun ne lähti. (46–47)

Nuori Priitu kuvaa tapahtumia Rovaniemellä, mutta samaistuttavien hahmojen ja tarkan ajankuvan ansiosta teosta voi suositella kaikille, jotka ovat kiinnostuneita elämästä sata vuotta sitten. Ulla Eton loistelias kuvitus ja lukijalle tarjottu taustatieto takaavat sen, että tämä sarjakuvateos ei yhdellä tai kahdellakaan lukemisella tyhjene.

Nuori Priitu. Talvi 1917–1918 Rovaniemellä. Kuvitus Ulla Etto. Lapin maakuntamuseo 2022. 92 s.

Kuvitus ja ulkoasu Ulla Etto; toimitus Heidi Pelkonen; käsikirjoitus, tiedonhaku Heidi Pelkonen, Suvi Harju, Ulla Etto; taustatekstit Heidi Pelkonen, Suvi Harju; ideointi, tiedonhaku, kommentointi Hanna Kyläniemi, Tuija Alariesto; valokuvat Anni Arvio (Lapin maakuntamuseo), Suvi Harju (Vapriikin kuva-arkisto); venäjän kieli Olga Haataja.

Teoksesta muualla:

Tutustu teoksen sisältöön ja kuvitukseen Lapin Maakuntamuseon YouTube-kanavan videolla.

Tiedote Arktikumin sivuilla

Arvio Lapin Kansassa 14.2.2022 (kirj. Marko Niemelä)

Uusi Rovaniemi -kaupunkilehdessä (kirj. Leena Taivalsaari) julkaistussa artikkelissa Ulla Etto kertoo teoksen alkusivulla olevan piirroksen pohjautuvan tuntemattoman valokuvaajan kuvaan retkeilevistä nuorista. Myöhemmin Etto löysi kuvan paikan Ounasvaaralta.

Kuvittaja ja graafinen suunnittelija Ulla Eton sivut, joilla muun muassa näytteitä kuvituksista Nuori Priitu -teokseen ja muihin lasten kirjoihin.

Karin Erlandsson: Taru silmäterästä -sarja

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Lomalla tulee tartuttua kirjoihin, jotka jäävät arjen pyörityksessä huomaamatta. Tänä jouluna sattui kirjoja hyllyttäessä käsiini Karin Erlandssonin nuorten fantasiaromaani Linnunkesyttäjä, joka on alkuaan ruotsiksi julkaistun neliosaisen Legenden om Ögonstenen eli Taru Silmäterästä -sarjan toinen osa. Kuuntelin sarjan äänikirjoina, jotka löytyvät niin suomeksi kuin ruotsiksi valtakunnallisesta lasten ja nuorten digikokoelmasta, joka julkaistiin heinäkuussa 2021 ja on käytettävissä kirjastojen e-kirjastojen kautta (ks. esim. Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan yhteinen Pohjoisen eKirjasto, joka aloitti vuodenvaihteessa).

Kuuntelin teokset ruotsinkielisinä äänikirjoina, lukijana erinomainen Emma Klingenberg. Teossarjan upeat kannet on luonut Sami Saramäki. Sarjan on julkaissut Schildts & Söderströms.

Helmenkalastajia, puunhakkaajia ja vuoristolaisia

Sarjan maailma jakautuu pohjoiseen, eteläiseen, itäiseen ja läntiseen alueeseen. Ensimmäisessä osassa Helmenkalastaja nuori Miranda on eteläisellä alueella sukeltamassa merestä helmiä, jotka hän sitten myy sisäänostajille kuningattaren käytettäviksi. Miranda on helmenkalastajista paras, tai ainakin hän on sitä mieltä, kunnes tapaa itseään paljon nuoremman Syrsan (suomennoksessa Sirkka), helmenkuiskaajan, jolla on ilmiömäinen taito kutsua helmiä. Molemmilta tytöiltä on helmien ympärillä pyörivät ruusuhait katkaisseet oikean käden, mutta se ei heitä juuri haittaa. Kallisarvoisin helmistä on Silmäterä, josta kuningatar säännöllisesti antaa kuulutuksen, jossa löytäjälle luvataan ”seitsenkertaisesti löytönsä painon verran kultaa” (28). Toinen osa Linnunkesyttäjä sijoittuu pohjoiselle alueelle, jossa kasvaa smaragdilatvoja ja jonka asukkaat ovat puunhakkaajia. Kolmannessa osassa Vuorikiipeilijä liikutaan itäisellä vuoristoalueella ja viimeisessä osassa Kukistaja lännessä, jossa on kuningattaren kaupunki.

Kun kaipaus muuttuu riippuvuudeksi

Miranda on helmien lumoissa. Vaikka hänkin myy saaliinsa, hetken aikaa helmet ovat hänen ja vain hänen. Miranda haluaa löytää Silmäterän, helmistä suurimman, jotta hänestä kirjoitettaisiin lauluja ja kaikki tuntisivat hänen urotekonsa. Silmäterä lumoaa etsijänsä, se herättää kaipuun, joka syrjäyttää kaiken muun. Näin on käynyt myös Mirandan isälle, joka vain katoaa: ”Aikaisin eräänä syysaamuna hän oli poissa, ja silloin tajusin heti, minne hän oli mennyt. Odotin häntä koko talven ja tein hänen puolestaan töitä tukkimetsässä.” (30) Saman lumouksen pauloihin ovat joutuneet Syrsan vanhemmat. Mirandan ja Syrsan jäljillä kulkee Iberis, valkotukkainen nainen, joka myös havittelee Silmäterää. Hän saa sen haltuunsa tuhoisin seurauksin, joista myös pieni Syrsa joutuu kärsimään.

Silmäterän vaikutus, sen kyky muuttaa ihmistä, tuo mieleen Tolkienin Taru sormusten herra -teosten sormuksen, joka vähitellen ottaa valtaansa kantajansa ja tuhoaa tämän ihmisyyden. Kukistajassa Miranda kuvailee kaipausta kuningattarelle näin:

Koska olen hyvä ihminen, luulin että kaipuuni voi saada aikaiseksi vain hyvää. En ollut ymmärtänyt, että kaipuu muuttaa ihmistä joka kaipaa, sillä kun kaipuu kasvaa niin suureksi että se valtaa koko olemuksen, ei ole enää väliä, onko hän hyvä vai paha. (161)

Kun löytää Silmäterän, ei kaipaa enää mitään muuta. Mutta millaista on elämä ilman kaipausta? Lydia, joka on hylännyt taitonsa kutsua helmiä ja ryhtynyt parantajaksi, ei ymmärrä, ”miten kukaan voi kaivata sitä, ettei enää koskaan kaipaisi” (192). Kaipuu saa ihmiset toimimaan, se on Lydian mielestä kauneinta maailmassa, eikä hän haluaisi elää ilman sitä.

Kasvu ystävyyteen

Miranda ja Syrsa ovat monitahoisia, eläviksi piirtyviä hahmoja. Taukoamatta pälpättävä Syrsa, jonka hiukset on sidottu neljäksi eri suuntaan sojottavaksi töyhdöksi ja jonka nauru helisee kuin kellopeli, tuo huumoria tarinaan. Miranda puolestaan joutuu sitkeästi taistelemaan Silmäterän vaikutusta vastaan. Helmenkalastajassa Iberis sieppaa Syrsan, mutta Miranda päättää jatkaa yksin merelle etsimään Silmäterää.

– Iberis tarvitsee Sirkkaa, Hildegard sanoo. – Hän aikoo kohdella Sirkkaa kaltoin. Niin hän on tehnyt ennenkin.
– Ei sillä ole mitään väliä, mitä Iberis tekee Sirkalle, minä sanon. – Tyttö saa luvan pärjätä.
Hildegard pudistaa päätään, näyttää kuin hänellä olisi kyyneliä silmissä. (152)

Yksin merellä ajelehtiessaan Miranda on kuulevinaan Syrsan naurun. Välillä hän kuvittelee tytön juoksevan rannalla muiden lasten kanssa ja samanaikaisesti toivoo, ettei Iberis vahingoittaisi tätä. Lopulta Mirandan on myönnettävä:

[E]n tarvitse Sirkkaa mihinkään, mutta minulla on ikävä hänen kellopelinauruaan ja kalkatustaan, kaikkea sitä, mitä ei voi käyttää mihinkään. Minä kaipaan Sirkkaa. (181)

Taianomainen tarina lumoaa aikuisenkin lukijan

Erlandsson on luonut taianomaisen maailman ja tarinan, jonka juonenkäänteet koukuttavat aikuisenkin lukijan. Teosten käsittelemät teemat ovat ajattomia: unelmien toteutumiseen johtavan kaipauksen ja tuhoisan pakkomielteen ero, ystävyyden merkitys ja ennen kaikkea sen ymmärtäminen, mikä elämässä on merkityksellistä. Ei ihme, että sarjan osat ovat saaneet lukuisia palkintoja ja palkintoehdokkuuksia; aloitus- ja päätösosa olivat molemmat Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaita ja Pärlfiskaren (Helmenkalastaja) sai Runeberg Junior -palkinnon 2017.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa aivan lyhyesti ja keskittyä enemmän kieleen, siihen miten fantasiamaailman eliöt saivat nimensä ja miten ne on suomennettu. Mutta koska tässä kävi niin kuin kävi, palaan sarjaan toisessa postauksessa, jossa enemmän kielestä ja kääntämisestä.

Legenden om Ögonstenen eli Taru silmäterästä -sarjan teokset (suomentanut Tuula Kojo):

  • Pärlfiskaren 2017, suom. Helmenkalastaja (2017)
  • Fågeltämjaren 2018, suom. Linnunkesyttäjä (2018)
  • Bergsklättraren 2019, suom. Vuorikiipeilijä (2019)
  • Segraren 2019, suom. Kukistaja (2020)

Fantasian ystäville suosittelen myös Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita ja Erika Vikin Kaksosauringot -sarjoja – näiden romaanien maailmaan uppoaminen avasi lukujumini koronakeväänä 2020. Lue lisää!

Schildts ja Söderströmsin Karin Erlandssonia esittelevällä sivulla on paljon tietoa niin kirjailijasta kuin hänen teoksistaan. Kustantamo S&S:n suppeampi suomenkielinen esittely kirjailijasta.

Teossarjan sivusto, jossa voi tutustua Erlandssonin luomaan maailmaan, henkilöhahmoihin, kasveihin ja eläimiin.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ehdokkuusesittely neljännestä osasta Segraren

Kirjahilla nostaa blogissaan esiin sen, että sukupuolta tai vammaa ei korosteta teoksissa sen kummemmin eivätkä ne määrittele henkilöitä.

Teoksesta myös Kallellaan kertomuksiin -blogissa.