Kirjallisuutta ja tutkimusta

Leo Ågren: Fädrens blod. Söderströms 1961. 239 s.

Viimeiset puolitoistavuotta olen seurustellut tiiviisti kirjailija Leo Ågrenin kanssa. Aloitin ruotsin syventävät opinnot Oulun yliopistossa syksyllä 2019 ja tutustuin hänen teoksiinsa kaikilla kursseilla, joilla se vain oli mahdollista. Tärkeimmäksi itselleni hänen teoksistaan tuli sisällissotakuvaus Fädrens blod, joka ilmestyi elokuussa 1961 – julkaisusta on siis kuusikymmentä vuotta. Sivuainetutkielmassani käsittelen teoksen kielellisiä piirteitä ja erityisesti sitä, millä tavalla sisällissota näkyy kielessä. Ågren käyttää niin kirjakieltä, puhekieltä kuin murretta. Vanhahtavat sanat, intertekstit ja monikielisyys lisäävät kielen rikkautta entisestään.

Fädrens blod – suomeksi vaikkapa Isiemme veri – päättää trilogian, jossa Ågren kuvaa kahden suvun, köyhän ja vauraan, riitaa uudisrakennuksen omistajuudesta. Kaksi ensimmäistä osaa Kungsådern (1957) ja När gudarna dör (1959) sijoittuvat 1700-luvulle. Päähenkilö Rolf Eriksson on Kungsådern-romaanin kapinallisen rengin Olof Gerssonin ainoa jälkeläinen.

Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Pietarsaareen, mutta päähenkilön sotataival on rakennettu niin, että hän käy läpi lähes kaikki sodan vaiheet. Hänet pakkovärvätään valkoisten joukkoihin mutta hän päätyy sattumalta punaisten puolelle. Hän ehtii Tampereelle juuri ennen kuin valkoiset valloittavat kaupungin, antautuu Lahdessa von der Goltzin joukoille, viedään Fellmanin pellolle ja sieltä Tammisaaren vankileirille.

Teoksessa on useita aika- ja kerrontatasoja. Romaanin alussa kertoja-kirjailija, jonka monet kriitikoista samaistivat muitta mutkitta kirjailijaan, ilmaisee kyllästymisensä kertomakirjallisuuteen, niihin paksuihin romaaneihin, joita kustantamot syytävät kymmenittäin joka syksy. Hän heittää kahdensadansivun paksuisen käsikirjoituksen roskiin: hänen on kerrottava tarina omalla tavallaan.

Teoksen toisessa kehyskertomuksessa Rolf kertoo kokemuksistaan kahdelle Jehovan todistajalle, jotka ovat tulleet vierailulle hänen luokseen eräänä syysiltana. Rolfin ja todistajien keskustelut vuorottelevat sodasta kerrottujen episodien kanssa. Näiden lisäksi kertoja tulee toisinaan esiin, kommentoi tapahtumia, keskustelee Rolfin kanssa ja teoksen lopussa osallistuu tämän hautajaisiin. Tämä kielellisesti rikas teos on siis myös rakenteeltaan hyvin monikerroksinen. Erityisesti yksi lause teoksen alusta kannattaa nostaa esiin: ”Finlands inbördeskrig trotsar på något sätt all beskrivning” (6). Mielestäni Ågren kirjoittaa tämän todeksi nimenomaan hylkäämällä perinteisen epiikan ja käyttämällä modernistisia keinoja.

Sisällissotakirjallisuudessa nousivat kaksituhattaluvulla esiin väkivallan ja kärsimyksen teemat, naisten osallistuminen sotaan ja erityisesti punaisten naisten kohtalot sekä seksuaalinen väkivalta vallankäytön muotona (ks. Tiina Kinnusen artikkeli teoksessa Rikki revitty maa, 2018). Ågren kuvaa, kuinka maaliskuun alussa Pietarsaaressa teloitetaan seitsemän miestä yöllisen juhlinnan ohessa pidetyn pikaoikeudenkäynnin jälkeen, kuinka jääkäriupseerin johtama joukko raiskaa punaisen naisen ja kuinka väkivalta ja nälkä tappavat vankeja vankileirillä. Rolf Eriksson edustaa vasemmistoa mutta hän kyseenalaistaa niin punaisten kuin valkoisten motiivit ja näkee sodan mielettömyyden. Ågrenin teemat ovatkin paljolti samoja kuin viime vuosikymmeninä esiin nostetut. Tämän lisäksi niin Lars Sundin kuin Kjell Westön romaaneissa voi nähdä vaikutteita Ågrenilta.

Tulen kirjoittamaan lisää Leo Ågrenista ja hänen teoksistaan niin blogipostauksina kuin pitempinä artikkeleina. Mainittakoon vielä, että käännöskursseihin liittyvässä projektityössäni analysoin trilogian aloittavaa Kungsådern-romaania ja käänsin siitä muutamia lukuja. Kulunut ”työ oli haastava mutta antoisa” on paikkansapitävä mutta samalla vähättelevä kuvaus siitä, miltä tuntui yrittää löytää paras tapa kääntää pohjanmaanruotsin pohjoista murretta, löytää oikeita vastineita kuvaamaan 1700-luvulle kuuluvia esineitä ja ilmiöitä tai kääntää kutsuntoihin liittyvää terminologiaa. Ågren antaa kirkon edustajien ja johtavien virkamiesten puhetyylin törmätä talonpoikien ja palkollisten käyttämään murteeseen, mikä sävyttää monet kohtaukset ironisella huumorilla.

Tutkielmani Språket i Leo Ågrens inbördeskrigsskildring Fädrens Blod on luettavissa Oulun yliopiston julkaisuarkisto Jultikasta

Pietarsaaren surmia on kuvattu useissa romaaneissa. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin: postaukseni (20.3.2019) ja pitempi artikkeli.

Leo Ågrenista on kirjoitettu hyvin vähän eikä hänen teoksiaan ole suomennettu. Yasmin Nyqvistin artikkeli, joka pohjautuu hänen pro-gradu -tutkielmaansa on julkaistu Nya Argus -lehdessä nro 3/2010. Nyqvist tarkastelee diskurssianalyysin keinoin yhteiskuntaluokkien kuvausta Ågrenin trilogiassa.

Leo Ågren Kirjasammon sivuilla ja Wikipediassa

Ågren on syntynyt Uudessakaarlepyyssä, ja Nykarlebyvyer-sivuilta löytyy esimerkiksi Kungsådern-romaani sekä joitain muita hänen tekstejään.