Kirjallisuutta ja tutkimusta

Bertel Kihlman (1898–1977) on monille nykylukijoille tuntematon kielitaustasta riippumatta, sen sijaan hänen poikansa Christer Kihlmanin tuotanto tunnetaan paremmin, sillä lähes kaikki hänen teoksensa on suomennettu. Bertel Kihlman oli kirjailija, kriitikko ja kääntäjä, joka käänsi ruotsiksi muun muassa Veijo Meren, Pentti Haanpään ja Paavo Rintalan teoksia. Hänen oma tuotantonsa jäi suppeaksi käsittäen yhden novellikokoelman, kaksi romaania sekä runoa ja proosaa yhdistelevän Klockan slår tiden går (1963) ja hänen isoisänsä vaiheita käsittelevän Alfred Kihlman och Högbergsgatan 19 (1975). Proosateoksissaan Idyll under åskmoln (1936, ’Idylli rajuilman alla’) ja I väntan på krevaden (1966, ’Räjähdystä odotellessa’) hän tarkastelee vuoden 1917 levotonta ilmapiiriä; teosten nimet enteilevät tulevaa myrskyä, joka rikkoo varakkaan, merenrantahuvilassa kesää viettävän perheen idyllin.*

Tämän postauksen oli tarkoitus käsitellä Kihlmanin novellikokoelmaa Pilgrimsfärden (1932, ’Pyhiinvaellusmatka’), mutta koska innostuin kirjoittamaan unohdettujen kirjailijoiden löytämisestä, esittely jää seuraavaan kertaan.

Bertel Kihlmania ei mainita Kai Laitisen Suomen kirjallisuudenhistoriassa (1997) eikä edes uudemmassa, kolmiosaisessa Suomen kirjallisuushistoriassa (1999). Ruotsinkielinen Finlands svenska litteraturhistoria I-II (2000) mainitsee hänet Nya Argus -lehden pitkäaikaisena päätoimittajana ja Veijo Meren Manillaköyden kääntäjänä, mutta ei kerro sanallakaan hänen omista teoksistaan. Thomas Warburton (1984) kertoo kirjallisuushistoriassaan arvostavasti Kihlmanin teoksista, mutta vain yhdessä kappaleessa. Jollen olisi mielenkiinnosta viime vuosisadan alkupuolen kirjallisuutta kohtaan löytänyt – erittäin osuvasti nimettyä – artikkelikokoelmaa Kirjoja kätköistä: näkökulmia 1920- ja 1930-luvun unohtuneeseen kirjallisuuteen (1986), en tietäisi mitään Kihlmanista. Pirkko Alhoniemi analysoi artikkelissaan Kihlmanilta tarkemmin mainitun novellikokoelman ja romaanin Idyll under åskmoln. Kolme vuotta myöhemmin Alhoniemeltä ilmestyi tutkimus Isät, pojat, perinnöt (1989), jossa hän käsittelee niin Bertel kuin Christer Kihlmanin tuotantoa. Muuten Kihlmanin tutkimus on rajoittunut käännöstieteessä tehtyihin opinnäytteisiin.

Olen suomenruotsalaisia sisällissotaromaaneja tutkiessa törmännyt moneen kirjailijaan, joiden teoksia ei ole suomennettu ja jotka ovat painuneet enemmän tai vähemmän unohduksiin. Onneksi esimerkiksi Sigrid Backmanin romaaneja (muitakin kuin vain sisällissotaromaaneja Ålandsjungfrun ja Familjen Brinks öden), kuin myös Leo Ågrenin teoksia on viime vuosina tutkittu ja nostettu esiin. Bertel Kihlmanin näkymättömyys sai jälleen kerran pohtimaan, kuinka monet kirjailijat jäävät ansaitsemattomasti pimentoon, jos heitä ei mainita edes kirjallisuushistorioissa, ja kuinka heidän löytymisensä voi olla sattumasta kiinni. Kirjasampo-sivusto on oikea aarreaitta, jonka avulla olen löytänyt useita sisällissota-aiheisia teoksia, mutta esimerkiksi Kihlmanin Pilgrimsfärdenissä ei ole asiasanoja (kahdessa muussa hänen teoksessaan on), eikä sisällissota ole varsinaisesti teoksen aihe, vaikka siihen niminovellissa viitataankin.

Kirjallisuushistorian tutkimus on ollut nousussa viime vuodet, mistä todistaa Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimen uusin numero 1/2025. Uusi teknologia ja uudet metodit nostavat varmasti esiin monia katveeseen jääneitä kirjailijoita. Hyvänä esimerkkinä tästä on Anna Biströmin queer-luenta Olga Torckellin novellista ”Fröken Strandberg” (kokoelmassa Kvinnor och andra berättelser, 1897). Torckellin teosten löytymisessä auttoivat Suomen kirjailijat 1809–1916 (1993) ja se että teos oli digitoitu ruotsalaiselle Litteraturbanken-sivustolle. Mainittakoon, että Saga Egmont on alkanut julkaista uudelleen e-kirjoina teoksia, joissa tekijänoikeudet eivät enää ole voimassa – valikoimasta löytyy myös joitain sisällissotaromaaneja, kuten Alma Söderhjälmin Unga träd (1925) ja Ilma Virtalan (oik. Irmeli Näätänen) teoksia.

Kihlmanin teoksia ei ole suomennettu. Alhoniemi (1986, 17) arvelee, että tähän vaikutti 1930-luvun ”aitosuomalaisesti sävyttynyt ilmapiiri”. Suomen- ja ruotsinkieliset kulttuurirahastot voisivat yhdistää voimansa ja rahoittaa projektin, jossa nostettaisiin esiin näitä marginaaliin jääneitä kirjailijoita ja heidän teoksiaan ja tuotaisiin ne uudelleen lukijoiden saataville niin ruotsiksi kuin suomeksi.

* Teosten nimien suomennokset ovat Alhoniemen artikkelista.

Bertel Kihlman Kirjasammossa

ja Wikipediassa