Avainsana-arkisto: kirjallisuudenhistoria

Bertel Kihlman – kirjailija, kääntäjä ja kriitikko

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Bertel Kihlman (1898–1977) on monille nykylukijoille tuntematon kielitaustasta riippumatta, sen sijaan hänen poikansa Christer Kihlmanin tuotanto tunnetaan paremmin, sillä lähes kaikki hänen teoksensa on suomennettu. Bertel Kihlman oli kirjailija, kriitikko ja kääntäjä, joka käänsi ruotsiksi muun muassa Veijo Meren, Pentti Haanpään ja Paavo Rintalan teoksia. Hänen oma tuotantonsa jäi suppeaksi käsittäen yhden novellikokoelman, kaksi romaania sekä runoa ja proosaa yhdistelevän Klockan slår tiden går (1963) ja hänen isoisänsä vaiheita käsittelevän Alfred Kihlman och Högbergsgatan 19 (1975). Proosateoksissaan Idyll under åskmoln (1936, ’Idylli rajuilman alla’) ja I väntan på krevaden (1966, ’Räjähdystä odotellessa’) hän tarkastelee vuoden 1917 levotonta ilmapiiriä; teosten nimet enteilevät tulevaa myrskyä, joka rikkoo varakkaan, merenrantahuvilassa kesää viettävän perheen idyllin.*

Tämän postauksen oli tarkoitus käsitellä Kihlmanin novellikokoelmaa Pilgrimsfärden (1932, ’Pyhiinvaellusmatka’), mutta koska innostuin kirjoittamaan unohdettujen kirjailijoiden löytämisestä, esittely jää seuraavaan kertaan.

Bertel Kihlman, kuva otettu 1918-1919.
Bertel Kihlman kuvattuna 1918–1919. Kuva: Espoon kaupunginmuseo. Haettu osoitteesta Finna.fi, jossa kerrotaan Kihlmanin kuuluneen Pellingin retkeen osallistuneeseen ryhmään.

Bertel Kihlmania ei mainita Kai Laitisen Suomen kirjallisuudenhistoriassa (1997) eikä edes uudemmassa, kolmiosaisessa Suomen kirjallisuushistoriassa (1999). Ruotsinkielinen Finlands svenska litteraturhistoria I-II (2000) mainitsee hänet Nya Argus -lehden pitkäaikaisena päätoimittajana ja Veijo Meren Manillaköyden kääntäjänä, mutta ei kerro sanallakaan hänen omista teoksistaan. Thomas Warburton (1984) kertoo kirjallisuushistoriassaan arvostavasti Kihlmanin teoksista, mutta vain yhdessä kappaleessa. Jollen olisi mielenkiinnosta viime vuosisadan alkupuolen kirjallisuutta kohtaan löytänyt – erittäin osuvasti nimettyä – artikkelikokoelmaa Kirjoja kätköistä: näkökulmia 1920- ja 1930-luvun unohtuneeseen kirjallisuuteen (1986), en tietäisi mitään Kihlmanista. Pirkko Alhoniemi analysoi artikkelissaan Kihlmanilta tarkemmin mainitun novellikokoelman ja romaanin Idyll under åskmoln. Kolme vuotta myöhemmin Alhoniemeltä ilmestyi tutkimus Isät, pojat, perinnöt (1989), jossa hän käsittelee niin Bertel kuin Christer Kihlmanin tuotantoa. Muuten Kihlmanin tutkimus on rajoittunut käännöstieteessä tehtyihin opinnäytteisiin.

Olen suomenruotsalaisia sisällissotaromaaneja tutkiessa törmännyt moneen kirjailijaan, joiden teoksia ei ole suomennettu ja jotka ovat painuneet enemmän tai vähemmän unohduksiin. Onneksi esimerkiksi Sigrid Backmanin romaaneja (muitakin kuin vain sisällissotaromaaneja Ålandsjungfrun ja Familjen Brinks öden), kuin myös Leo Ågrenin teoksia on viime vuosina tutkittu ja nostettu esiin. Bertel Kihlmanin näkymättömyys sai jälleen kerran pohtimaan, kuinka monet kirjailijat jäävät ansaitsemattomasti pimentoon, jos heitä ei mainita edes kirjallisuushistorioissa, ja kuinka heidän löytymisensä voi olla sattumasta kiinni. Kirjasampo-sivusto on oikea aarreaitta, jonka avulla olen löytänyt useita sisällissota-aiheisia teoksia, mutta esimerkiksi Kihlmanin Pilgrimsfärdenissä ei ole asiasanoja (kahdessa muussa hänen teoksessaan on), eikä sisällissota ole varsinaisesti teoksen aihe, vaikka siihen niminovellissa viitataankin.

Kirjallisuushistorian tutkimus on ollut nousussa viime vuodet, mistä todistaa Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimen uusin numero 1/2025. Uusi teknologia ja uudet metodit nostavat varmasti esiin monia katveeseen jääneitä kirjailijoita. Hyvänä esimerkkinä tästä on Anna Biströmin queer-luenta Olga Torckellin novellista ”Fröken Strandberg” (kokoelmassa Kvinnor och andra berättelser, 1897). Torckellin teosten löytymisessä auttoivat Suomen kirjailijat 1809–1916 (1993) ja se että teos oli digitoitu ruotsalaiselle Litteraturbanken-sivustolle. Mainittakoon, että Saga Egmont on alkanut julkaista uudelleen e-kirjoina teoksia, joissa tekijänoikeudet eivät enää ole voimassa – valikoimasta löytyy myös joitain sisällissotaromaaneja, kuten Alma Söderhjälmin Unga träd (1925) ja Ilma Virtalan (oik. Irmeli Näätänen) teoksia.

Kihlmanin teoksia ei ole suomennettu. Alhoniemi (1986, 17) arvelee, että tähän vaikutti 1930-luvun ”aitosuomalaisesti sävyttynyt ilmapiiri”. Suomen- ja ruotsinkieliset kulttuurirahastot voisivat yhdistää voimansa ja rahoittaa projektin, jossa nostettaisiin esiin näitä marginaaliin jääneitä kirjailijoita ja heidän teoksiaan ja tuotaisiin ne uudelleen lukijoiden saataville niin ruotsiksi kuin suomeksi.

* Teosten nimien suomennokset ovat Alhoniemen artikkelista.

Bertel Kihlman Kirjasammossa

ja Wikipediassa

Anne Helttunen & Annamari Saure: Kynällä raivattu reitti. Suomalaisia kirjailijanaisia

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Naisten historiaa on viime vuosina nostettu esiin useissa tietokirjoissa. Anne Helttusen ja Annamari Sauren Kynällä raivattu reitti (2024) esittelee 35 naiskirjailijaa 1600-luvulta viime vuosisadan puoliväliin. Mukana on tuttujen nimien (esimerkiksi Fredrika Runeberg, Saima Harmaja) ohella useita vähemmän tunnettuja kirjailijoita. Yhteistä on se, että he kaikki kirjoittivat kaunokirjallisuutta: runoja, novelleja ja romaaneja. Johdantoon on koottu vähän tilastotietoa valitusta joukosta: seitsemällätoista naisella oli muitakin opintoja kuin alkeiskoulu, yhdellätoista oli opettajatausta, yhdeksäntoista oli naimissa ja naimattomista ainakin kaksi eli parisuhteessa naisen kanssa.

Kansikuva Anne Helttusen & Annamari Sauren teoksesta Kynällä raivattu reitti.

Tekstien pituus vaihtelee kymmenen sivun molemmin puolin. Jokaisen esittelyn jälkeen on teosluettelo ja Lähteillä-osio, jossa tekijät avaavat, millaisten lähteiden kautta he ovat sukeltaneet kirjailijan elämään ja teoksiin. Erityisen kiitoksen ansaitsee se, että lukijaa innostetaan tutustamaan itse teoksiin kertomalla niiden saatavuudesta, sillä varsinkaan vanhempia kirjoja on turha etsiä kirjaston hyllystä. Onneksi monet löytyvät digitoituina Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doriasta, josta kirjan voi ladata vaikka omalle koneelle (ks. myös Projekti Lönnrot ja Projekti Gutenberg).

Usein esiin nousee tekijöiden henkilökohtainen suhde kirjailijan tuotantoon: isosiskon hyllystä löytyneet Rebekka Räsäsen nuortenkirjat, samastuminen Saima Harmajan runoihin ja innostus päiväkirjan kirjoittamiseen tai Tulenkantajien sytyttävä vaikutus. Tarkemmat lukukohtaiset lähteet ovat teoksen lopussa samoin kuin henkilöhakemisto. Tekstin joukossa on useita tietolaatikoita, jotka syventävät ajankohtaan liittyviä aiheita. Fredrika Wilhelmina Carstensin yhteydessä kerrotaan köynnösvertauksesta, joka esiintyy paitsi Carstensin kirjeromaanissa Murgrönan (1840, suom. Muratti 2007) myös muissa 1800-luvun romaaneissa. Naisen ajateltiin turvaavan mieheen kuin hauras muratti, joka kietoutuu suojaa hakien vahvan tammen ympärille. Alli Nissisen yhteydessä kerrotaan Marttaliitosta, jonka perustajäsen hän oli. Elsa Heporauta oli monessa mukana, ja hänen yhteydessään kerrotaankin ensimmäisistä tieteiskirjallisuutta kirjoittaneista naisista, kansanopistoista ja Kalevala korusta.

Kuvakoosteessa 1900-luvun alkupuolen kirjailijoita.
Viikonloppuna 5.–7.7.2024 vietettiin jälleen Wanhan voiman päiviä; tapahtuma vetää Oulaisiin joka kesä tuhansittain ulkopaikkakuntalaisia (kävijämäärä liikkuu 15 000–20 000 välillä). Alueelle siirretyn Käpylän koulun yläkerrassa on koulumuseo, josta löytyi tämä kuvakooste. Näistä kymmenestä naiskirjailijasta kuusi on esitelty Kynällä raivattu reitti -teoksessa.

Teoksesta löytyy siis paljon hyvää, mutta sivumäärä (esittelyjen osuus on noin 450 sivua) on väistämättä pakottanut karsimaan sisältöä. Maila Talvion esittelyssä havahduin ihmettelemään, miksi kirjailijan tiiviit yhteydet kansallissosialistiseen Saksaan kuitataan vain maininnalla 1930-luvulla tehdyistä luentomatkoista (samaan kiinnitti huomiota Suvi Ahola arviossaan Helsingin Sanomissa 18.3.2024). Ovatko tekijät halunneet esittää kirjailijat mahdollisimman myönteisessä valossa? Kieltämättä havainto sai miettimään, mitä muuta on jätetty ”rivien välistä” luettavaksi. Teosta on moitittu myös siitä, että sekä kustantaja että tekijät puhuvat tutkimuksesta, vaikka kyse on aiempiin tutkimuksiin perustuvasta tietokirjasta (keskustelusta lisää Kritiikin uutisissa). Joissakin arvioissa on myös pidetty turhana Minna Canthin ja muiden tunnettujen kirjailijoiden mukaan ottamista. Itse näen heidät eräänlaisina solmukohtina, jotka auttavat asemoimaan oudommat nimet kirjallisuuden kartalle. Mainittakoon esimerkkinä, että ennen ja jälkeen Canthin esitellyt Theodolinda Hahnsson ja Hanna Ongelin saavat enemmän tilaa kuin Canth. Toki henkilögalleria olisi voinut olla täysin erilainen, mutta kyse on tekijöiden subjektiivisista valinnoista. Tämä heille sallittakoon, vaikka onkin myönnettävä, että petyin suuresti, kun Sigrid Backman ei ollut esiteltyjen joukossa. Backman kirjoitti sisällissotaromaaneissaan Ålandsjungfrun (1919) ja Familjen Brinks öden (1922) ymmärtävästi ja myötätuntoisesti hävinneistä punaisista nousten näin F. E. Sillanpään ja Runar Schildtin rinnalle. Lisäksi häntä on kiitetty itsenäisistä naishahmoista.

Kaiken kaikkiaan teos on hyvä kokonaisuus, joka esittelee monia kiinnostavia kirjailijakohtaloita ja houkuttelee tutustumaan syvemmin heidän elämänvaiheisiinsa ja tuotantoonsa. Lainasin kirjan kirjastosta, mutta koska löysin teoksesta muutamia uusia nimiä sisällissodasta kirjoittaneiden listaani ja koko liudan lähteitä, tämä kirja tulee hankittua itselle joko e-kirjana tai fyysisenä kappaleena.

Anne Helttunen & Annamari Saure: Kynällä raivattu reitti. Suomalaisia kirjailijanaisia. SKS kirjat, 2024. 491 s.

Teoksesta myös:

Kiiltomadon sivuilla (kirj. Marissa Mehr) ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja-blogissa

Suvi Aholan arvio Helsingin Sanomissa

Silvia Hosseinin arvio Suomen Kuvalehdessä

Keskustelua teoksesta Kritiikin uutisissa maaliskuussa 2024 (osallistujina Kati Launis ja Jasmine Westerlund sekä teoksen tekijät)

Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa

Julkaistu Kirjoittaja:
Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa

Lukuvinkkejä aloittelijoille ja mestareille

Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaaAino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa. Avain, 2014. 260 s.

Maailman parhaat teokset on listattu lukuisia kertoja, ja kuten Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen toteavat esipuheessaan, listausten mielekkyys on helppo kyseenalaistaa. Linnasta humisevalle harjulle -teoksen kirjat on valittu Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksessä syksyllä 2013.
Kaikki kirjallisuuden ystävät saivat ehdottaa listalle jotain kaunokirjallista teosta, ja Amman lukuhetki -blogiin tulikin yli 500 ehdotusta, joista lähes 150 sai ääniä.

Kirjaesittelyt aloittaa Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina (1978): ”Pidä ruususi / raivaa sen sijaan / ruokapöytä / pidä ruususi / valehtele sen sijaan / hiukan vähemmän.” Ote houkutteli välittömästi tarttumaan uudelleen kauan sitten luettuun runoteokseen. Jokaisen esittelyn lopussa kerrotaan, kenelle teosta suositellaan ja lisätietoa kaipaavien iloksi on mainittu muutama lähde. Suosituksia ei ole tarkoitettu liian vakavasti otettaviksi, esimerkiksi Tove Janssonin muumikirjaa Taikatalvi suositellaan niin talvi-ihmisille kuin ei-talvi-ihmisille ja J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herraa ”fantasiasta viehättyville, hyvää ja pahaa pohtiville, usean aamiaisen ystäville”.

Joiltakin kirjailijoilta, kuten juuri Tolkienilta ja Janssonilta ja esimerkiksi Astrid Lindgreniltä, listalle on yltänyt useampi teos. Ilahduttavinta kuitenkin oli, että mukana on useita kaksituhattaluvulla ilmestyneitä teoksia. Kymmenen parhaan joukossa ovat odotetusti Finlandia-voittajat Kjell Westö ja Sofi Oksanen, mutta lukijat olivat äänestäneet viidenkymmenen joukkoon myös yllätyksiä, kuten Emmi Itärannan lähitulevaisuuteen sijoittuva, vesivarojen ehtymisestä kertova Teemestarin kirja (2012) tai Yann Martellin elokuvaversionakin tuttu Piin elämä (2001), joka kuvaa nuoren pojan selviytymistä pelastuslautalla tiikeri seuranaan mutta pohtii myös laajemmin elämän merkitystä.

Teoksen takakannessa varoitetaan juonipaljastuksista, mutta esitellyt kirjat ovat sellaisia, että vaikka tapahtumista tietäisikin takakansitekstiä enemmän, se ei häiritse lukuelämystä. Linnasta humisevalle harjulle toimii erinomaisena oppaana suosikkikirjojen maailmaan mutta antaa oivallisia lukuvinkkejä myös kirjallisuutta enemmän harrastaville. Niin ja sitten koko kisan voittaja: arvaatteko, mikä teos oli saanut eniten ääniä?