Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu

Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuuVienan punainen kuu (1992) kuvaa viime vuosisadan alun tapahtumia Vienan Karjalassa Uhtuan ja Vuokkiniemen maisemissa. Teoksen alkuosa kertoo Aniviisun eli Anna-Liisa Huotarin lapsuudesta ja nuoruudesta, ystävyydestä Anjaan ja rakkaudesta Kaarloon, nuoreen viulistiin. Anna-Liisa on menettänyt vanhempansa veneonnettomuudessa ollessaan yhdeksänvuotias. Kanadaan lähtenyt ja siellä rikastunut isoisä Ilja Huotari palaa takaisin Uhtualle huolehtiakseen hänestä. Suunnilleen puolet teoksesta kuvaa Anna-Liisan aikuisikää ja sitä, miten Suomen sisällissota tunkeutuu rauhalliseen Vienaan ja sekoittaa ihmisten elämän.

Anna-Liisa ja Anja ovat valmistuneet opettajiksi Sortavalan tyttökoulusta; Anna-Liisa saa opettajan paikan suomenkielisestä ja Anja venäjänkielisestä koulusta. Anjan äiti, opettajana toimiva Darja Mihailovna Remisova on katkeroinut, koska hänen isänsä teloitettiin tsaarin murhayrityksestä. Anja ja Darja ovat molemmat sosialisteja ja kannattavat vallankumousta. Kun valkoiset saapuvat vapauttamaan Vienan ”bolševikeista, punakaartilaisista ja ryssistä”, huomaavat Anna-Liisa ja Anja olevansa eri puolilla. Luutnantti Gilbert Weisenberg pyytää Ilja Huotaria rahoittamaan valkoisten aseita, mutta tämä kieltäytyy. Huotari epäilee vienalaisten saavan saman kohtelun valkoisten käsissä kuin intiaanit saivat siirtolaisilta Amerikassa.

Etsiessään alueelta aseita ja bolševikkisoluja Weisenbergin joukot pahoinpitelevät raa’asti niin Darjan kuin Anjan. Kuvaukset heidän väkivaltaisista kuolemistaan ovat pysäyttäviä. Anja raiskataan ja hänen vatsansa läpi työnnetään pistin.

Hän makasi hiljaa ja liikkumatta alleen leviävässä verilammikossa eikä enää tajunnut että verestä ja kiimasta juopuneet miehet sotkivat häntä saappaankoroilla ja kiväärinperillä, kunnes olivat saaneet sammutetuksi viimeisenkin elämänkipinän. Kuolema tuli vihdoin – armahtaen. (348)

Weisenbergin ja Anna-Liisan välille syttyy kiihkeä suhde, joka saa Anna-Liisan hylkäämään Kaarlon. Anna-Liisa järkyttyy kuitenkin syvästi Anjan kohtalosta; hän pitää Weisenbergia syyllisenä, vaikka tämä ei ollutkaan joukkojensa mukana tapahtumahetkellä. Romanttiselle viihdekirjallisuudelle tyypillistä onnellista loppua odottava joutuukin pettymään.

Vienan punainen kuu yllätti minut monellakin tavalla. Ensinnäkin Darjan ja Anjan väkivaltaiset kuolemat jäivät pitkäksi aikaa mieleen. Toiseksi romaanin loppu yllätti, mikä ehkä kertoo omista vääristä odotuksistani teoksen suhteen. Kuuntelin teoksen ensin äänikirjana (lukijana Erja Manto), ja ”lukukokemus” saattoi senkin vuoksi olla niin voimakas.

Lue pitempi, vähemmän tunteellinen ja hivenen analyyttisempi kirjoitukseni teoksesta seuraavasta linkistä: Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu.

Romaanista myös Kirjakaapin avain -blogissa.
Kirjan pauloissa oli myös kuunnellut teoksen äänikirjana.

Jos sisällissodan tapahtumat Vienassa kiinnostavat, kannattaa tutustua Pekka Vaaran teokseen Viena 1918: kun maailmansota tuli Karjalaan (2018).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s