Avainsana-arkisto: Ruotsinkielinen Pohjanmaa

Ulrika Hansson: De oförlåtna

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

”Varhainen aamu on kirkas kuin pisara vettä. Olemme matkalla kohti pimeää ja kylmää, vaikka sitä ei vielä huomaa.”* (7) Ina on lähdössä kohti pohjoista kostaakseen Manderbackan veljeksille, jotka kaksi vuotta aiemmin surmasivat hänen puolisonsa Kaarlon ja heidän kahdeksanvuotiaan poikansa Eirikin. Ina lyöttäytyy paikallisen metsästäjän Jaakin mukaan, koska kuulee tällä olevan selvittämättömiä asioita samaisten veljesten kanssa. Kustantaja Schildts & Söderströms kuvaa Hanssonin uutta historiallista romaania De oförlåtna pohjoiseen sijoittuvaksi eeppiseksi westerniksi, jonka sankaritarta ei hevin unohda.** Teos on saanut kiittäviä arvioita ruotsinkielisissä lehdissä, joissa monissa Hanssonin katsotaan uudistavan lännentarinoiden konventioita ja sukupuolirooleja.

Ulrika Hanssoni romaanin De oförlåtna kannessa on erämaata ja kaksi kivääriä ristikkäin.
Kuuntelin teosta myös äänikirjana, jossa lukijana on erinomainen Emma Klingenberg.

Teos lähtee liikkeelle 1880-luvun ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Ina on ”ryssänpenikka”, joka on tuntenut koko elämänsä ajan ulkopuolisuutta. Hänen haluaan kostaa perustellaan sillä, että kelvoton nimismies, joka kaiken lisäksi on sukua veljeksille, ei vie syyllisiä lain eteen: Inan suru muuttuu kostonhimoksi. Ina ja Jaak ratsastavat kiväärit selässä pohjoiseen seuraten veljesten jälkiä suomenkielisille alueille. Pohjois-Pohjanmaalla asuvalle eteen tulee koko joukko tuttuja paikkakuntia: Kalajoki, Tynkä, Ylivieska, Pyhäjoki, Vihanti, Ruukinkylä. Suomenkieliset tervehdykset, kuten ”Iltaa”, ”Mitä saisi olla”, ja yksittäiset lauseet luovat kuvan kaksikielisestä kanssakäymisestä. ”Se isompi oli hullu”, kuvaa oluttuvan isäntä vanhempaa veljeksistä Jaakille. Murretta on vähän verrattuna Hanssonin aiempiin teoksiin. Ylivieskassa parivaljakko yöpyy Jaakille tutun Eliaksen luona. Jaak kertoo tälle suomeksi Manderbackan veljesten tihutöistä. Inasta on outoa kuulla kerrottavan tapahtumasta vieraalla kielellä.

Det känns märkligt att höra det berättas på ett annat språk, att höra Kaarlo benämnas aviomies och Eirik som pieni poika. Jag tittar i väggen bakom Elias, när Jaak kommer till punkt, men Elias ser på mig, och lika plötsligt som han bjudit in oss att sova i sin stuga blir hans ögon blanka som älven. Innan jag hinner reagera sträcker han ut sin arm över bordet och lägger sin hand över min.
”Otan osaa”, säger han lågt. Han tar del i min sorg på ett sätt som ingen gubbe gjort tidigare [– –]. (103)

Eliaksen ohella Ina kohtaa myös muita myötätuntoisia henkilöitä. Yksi heistä on Pyhäjoen kirkkoherra Gabriel Wilander, joka vaikuttaa merkittävästi loppuratkaisuun.

Henkilökuvaus on erinomaista, kuten aina Hanssonin romaaneissa. Ina, Jaak ja jopa rikolliset veljekset Edmund ja Väinö piirtyvät monitahoisina hahmoina, joiden motiiveja voi jossain määrin ymmärtää, vaikka tekoja ei hyväksyisikään. Yli kolmenkymmenen vuoden ikäerostaan huolimatta Inassa ja Jaakissa on paljon samaa, päällimmäisenä tietynlainen toiseus ja erakkous. Heidän keskinäinen suhteensa joutuu monta kertaa koetukselle, milloin Inan itsepäisyyden vuoksi, milloin Jaakin sorruttua ryypiskelemään. Vaikka aihe on synkkä, on Inan ja Jaakin sananvaihdossa yllättävänkin paljon huumoria.

Minäkertoja Inan osuuksia lomittavat kuvaukset takaa-ajetuista: pehmeämmästä ja heikkotahtoisesta Edmundista ja äkkipikaisesta ja väkivaltaisesta Väinöstä. Teoksen otsikko viittaa veljeksiin: he ovat niitä, joille ei voi antaa anteeksi. Edmundin näkökulmasta kerrotuissa tarinoissa paljastuu karu lapsuus ja hänen alisteinen suhteensa Väinöön. Vain kerran Edmund asettuu vastustamaan veljeään. Tarina kuvaa hyvin veljesten suhdetta, sitä miten myös Väinö on riippuvainen Edmundista. Veljekset sattuvat kylään, juuri kun siellä kilpaillaan ritsalla ampumisessa. Edmund on voittaa koko kisan, mutta Väinö pilaa tahallaan viimeisen kiven ampumisen yskänpuuskallaan. Suuttunut Edmund lähtee päinvastaiseen suuntaan kuin Väinö. Hän ei piittaa veljensä huudoista eikä selityksistä – vasta suora anteeksipyyntö kelpaa:

Då ropar Väinö: ”Jag vet! Jag var ett svin!”
Edmund stannar, vänder sig om och ser tyst på honom.
Väinö slår otåligt ut med armarna. ”Du vet ju hur jag är!”
Edmund är tyst några sekunder, sedan börjar han vända för att gå vidare.
Så ropar Väinö, med rösten stark av ilska, bräcklig av vädjan: ”Fölååt tå!” (165)

Kustantajalta saamani tiedon mukaan De oförlåtna ilmestyy suomeksi keväällä 2027. Viimeinkin Hanssonia suomennetaan! Esikoisromaani Jaktlaget oli Runeberg-palkintoehdokas 2020 (arvioni 19.2.2023) ja 2024 ilmestynyt Det är inte synd om Edna Svartsjö sai Svenska litteratursällskapetin palkinnon (arvioni 23.3.2024). Täytyy toivoa, että uusi teos avaisi ovet ja nämä aiemmatkin romaanit suomennettaisiin. Kuuntelin teoksen myös äänikirjana (lukijana erinomainen Emma Klingenberg). Uusimman ohella myös Hanssonin edelliset romaanit löytyvät E-kirjastosta. Hanssonin rikas kieli, psykologisesti tarkka ihmiskuvaus ja hiukan lakoninen tyyli, joka tulee esiin erityisesti dialogissa, tekevät romaanista upean lukukokemuksen.

*”Morgonen är tidig, klar som en droppe vatten. Det märks inte än men vi är på väg mot mörkret och kölden.”
**”De oförlåtna är en episk western i nordisk tappning, med en hjältinna vi sent ska glömma.”

Ulrika Hansson: De oförlåtna. Schildts & Söderströms, 2026. 293 s.

Arvio Svenska Ylen sivuilla, kirj. Marit Lindqvist-Hägerfelth

Hansson kertoo teoksestaan Kristina Lindhin haastattelussa Kyrkans Tidningissä. Aiheeksi nousee erityisesti kosto.

Yvonne Granqvistin arvio ilmestyi Österbottens Tidningenissä 28.4.2026 otsikolla ”Ulrika Hanssons nya hjältinna är vassare än Clint Eastwood” eli Hanssonin uusi sankaritar on terävämpi kuin Clint Eastwood.

Lukemattomia (ja luettuja) ruotsinkielisiämme

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Olen aina pitänyt kielistä, mutta kuten monilla peruskouluikäisillä, ruotsi ei kuulunut suosikkeihini. Innostukseni ruotsin kieleen syttyi iltalukiossa, kiitos hyvän opettajan. Lopullisen sysäyksen kirjallisuudentutkimukseen ja sitä myöten ruotsin kieleen antoivat 2000-luvun vaihteessa kirjastovirkailijakurssilla luetut Lars Sundin romaanit. Tässä Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi joitain poimintoja lukemistani ja lukujonossa olevista kirjoista.

Suomenruotsalaisia Pohjanmaalle sijoittuvia teoksia.

Jos ruotsinkielinen Pohjanmaa kiinnostaa, niin suosittelen Sundin ohella Ann-Luise Bertellin romaaneja. Heiman / Oma maa (2020, suom. 2021) on Oravaisten Kimon kylään sijoittuva hurmaava kertomus Elofista, jonka elämää seurataan lapsuudesta kuolemaan. Lämpimällä huumorilla kerrottu elämäntarina valloitti myös suomenkieliset lukijat. Bertelliltä on ilmestynyt myös Vänd om min längtan (2016, suom. Ikävän jälkeen 2022) ja Glöm bort din saknad (2022, suom. Ikuinen kaipuu).

Samoille seuduille sijoittuu Annika Åmanin Lumpänglar (2022), joka perustuu tekijän samannimiseen näytelmään. Suomenkielinen Alma tulee töihin Oravaisten tekstiilitehtaalle vakaana aikomuksenaan tienata rahat Amerikan matkaan. Lumpänglar tarjoaa taitavaa henkilökuvausta, huumoria jos tragiikkaakin, ja on ehdottomasti niitä romaaneja, jotka pitäisi saada suomeksi. Teokselle on myös luvassa jatkoa, jota odotan innolla.

Maria Turtschaninoff on tunnettu Punaisen luostarin kronikoita -trilogiastaan eli Maresin vaiheita kuvaavista fantasiaromaaneistaan. Viime vuonna hän debytoi aikuisille suunnatulla episodiromaanilla Arvejord (2022, suom. Suomaa). Tapahtumapaikkana on Kokkolasta itään sijaitseva Nevabackan torppa, jonka sotamies Matts saa palkaksi palveluksestaan. Arvejord / Suomaa on taidokkaasti rakennettu, lumoava sukutarina, joka kulkee läpi vuosisatojen. Kirjailija puhaltaa henkilöhahmonsa eloon niin, että lukija uppoutuu jokaisen kohtaloon, vaikka luvun vaihtuessa vuorossa on jo seuraava sukupolvi.

Tällä hetkellä lukujonossa on kaksi suomenruotsalaista romaania. Mikael Forssin teoksesta Bortom mörkret (Scriptum 2023) kiinnostuin Ny tidissä julkaistun arvion myötä. Tässäkin yhtenä tapahtumapaikkana on Pohjanmaa ja ajankuvia muun muassa nälkävuosilta, Lapuanliikkeen ja jatkosodan ajoilta. Karin Collinsin Hos dig min längtan är förtöjd (Schildts & Söderströms 2023) on jatkoa teokselle Snart har sommarn blommat ut (2022, suom. Säilyt sydämessäin 2023). Nyt mennäänkin niin kauas Pohjanmaalta kuin voidaan, sillä teokset sijoittuvat Hankoon. Teokset kuvaavat sota-aikaa mutta keskiössä on kotirintama. Ensimmäisessä osassa eletään talvisodan aikaa ja toisessa välirauhan aikaa ja jatkosodan ensimmäistä syksyä. Hanko miljöönä on kiinnostava ja vähemmän tunnettu sotakuvauksista. Tämän ja hyvin rakennettujen henkilöhahmojen vuoksi suosittelen näitä teoksia niillekin, jotka eivät sotaromaaneista välitä.

Tässä linkki esittelemiini suomenruotsalaisiin teoksiin, mukana niin uutta kuin vanhempaa kirjallisuutta.

Ulrika Hansson: Jaktlaget

Julkaistu Kirjoittaja: Jätä kommentti

Miten ihmeessä tätä teosta ei ole suomennettu? Ulrika Hanssonin Jaktlaget oli Runeberg-palkintoehdokas 2021 ja sai ylistäviä arvioita. Teoksen nimenä Jaktlaget (metsästysseura, -porukka) ei alkuun tuntunut kovin houkuttelevalta, niinpä olinkin positiivisen yllättynyt vetävästä tarinasta ja psykologisesti tarkasta henkilökuvauksesta.

Ulrika Hanssonin romaanin Jaktlaget kansikuvassa on ranta ja naurulokkeja.

Teos alkaa kuvauksella happamasta ja pistävästä hajusta, joka pian taas pilaa alkavan kevään.

Om några månader kommer lukten att slå emot honom direkt. Sur och frän. Ammoniak. Han lutar sig mot den röda husväggen. Så har han stått många tidiga vårar och följt dem med blicken, när de böljar fram över sjön som ett stort vitt lakan. De flaxar planlöst medan de skränar och hånskrattar.
[– –]
De kommer alltid i april, som en lantlig karikatyr av Hitchcocks fåglar. Kring den tjugonde juli drar de vidare som ett rövarband som obekymrat lämnar förstörelse efter sig.

Tuhannet naurulokit valtaavat Langsjön joka kevät. Järvessä ei voi uida, rantasauna peittyy lokkien jätöksiin ja lintujen kirkuna raastaa hermoja. Bengt on yksi eniten ongelmasta kärsivistä. Koska laji on suojeltu, ja viranomaiset nostavat kätensä pystyyn, alkaa Bengt varovasti kysellä metsästysseuralaisilta, ketkä olisivat valmiita tekemään asialle jotain. Vaimo Solveig on mukana toteuttamassa suunnitelmaa.

Bengtin ja Solveigin ohella teoksessa seurataan Ingerin ja Christerin elämää. Christer kohtelee sekä vaimoaan että poikaansa alistavasti. Inger vertaa miestään kellotapulin edessä seisovaan vaivaisukkoon: ”Han är som fatigubbi vid klockstapeln, brukar hon tänka. Lika tom i blicken, lika träaktigt innanmäte.” Takaumana kerrotaan kohtaus, jossa Christer pakottaa yksitoistavuotiaan Johanin vedessä liian syvälle eikä päästä ylös pojan kasvavasta paniikista huolimatta. Bengt puuttuu asiaan, ja hänestä tuleekin Johanille läheisempi kuin isästä. Nyt Johan on jo aikuinen, ja Inger näkee voivansa irrottautua ahdistavasta avioliitosta. Christer vastustaa suunnitelmaa lokkien tappamisesta, mutta miten estää häntä kertomasta asiasta viranomaisille?

Teoksessa on myös huumoria, joka paljolti nousee dialogista. Erityisen herkullisesti on kuvattu seurakunnan järjestämän kiitollisuuskurssin ohjaaja ja osallistujat. Seuraavassa viitataan myös kylään yhteisönä, jossa on hyvät ja huonot puolensa.

”Tja, vad är jag tacksam över”, säger Bodil och kliar sig i bakhuvudet med stora rörelser, så som Inger bara brukar se män göra. ”Det mesta av det som redan blivit nämnt, antar jag. Och så är jag tacksam över att vara så privilegierad att jag kan gå en tacksamhetskurs på min fritid [– –] Inger får plötsligt svårt att hålla sig för skratt. Bodil märker det och ger henne ett litet snett flin.
Turen går vidare. ”Ja … att odla, rädisor och sånt”, mumlar Inger. ”Och goda vänner är bra”, det låter bättre i plural fastän det egentligen är Tora det är frågan om. Vet de att hon helst bara umgås med Tora? ”Och min son, förstås”, avslutar hon. De andra ler. Hur mycket vet de om henne, om Christer? Hur mycket har de småpratat om dem över en kopp kaffe? Byn är både stor och liten.

Dialogia värittää murre, jossa kuuluvat Pohjanmaan ruotsin lyhyet vokaalit – kuten tervehdyksenä toistuvassa ”Hej bara!” – ja diftongit. Ainakin minun korviini tekstiä tulkitsee onnistuneesti näyttelijä ja ohjaaja Christian Sandström. Tässä muutama poiminto murteellisista ilmaisuista:

Nu far vi heim å sova.
Aldä veit man.
”Ja veit int! Hur fan sku ja veta hä?”

Teoksen lopussa Hansson kertoo kaiken muun olevan mielikuvituksen tuotetta mutta ”miljöön, mentaliteetin ja lintuinvaasion” olevan totta ja koskevan hänen kotipaikkakuntaansa Teerijärveä. Ja toden totta, aiheesta löytyy runsaasti artikkeleita; Yle uutisoi kesällä 2017, että viisi vuotta aiemmin tehdyt ruoppaukset olisivat ratkaisseet pitkään jatkuneen ongelman.

Hanssonilta on ilmestynyt jo toinen romaani Fannys väg (2022), jossa Fanny ja hänen 12-vuotias poikansa muuttavat Helsingistä Pohjanmaalle, koska poikaa kiusataan koulussa. Vaikka koulukiusaaminen aiheena tuntui ankealta, otin teoksen kuunneltavaksi, koska Pohjanmaa miljöönä kiinnostaa ja odotan vähintään yhtä kiinnostavaa ihmiskuvausta kuin esikoiselta.

Ulrika Hansson: Jaktlaget. Schildts & Söderströms, 2020. Lukija Christian Sandström. (315 s.)

Teoksen arvio Svenska Ylen sivuilla, kirj. Lasse Garoff

Tekijän haastattelu Kyrkpressenin sivuilla, kirj. Emelie Wikblad

Arvio Horisont-julkaisussa, kirj. Mikaela Sonck