Kirjallisuutta ja tutkimusta

”Nuo kasvot olivat vanhat. Birgit oli vanha. Mutta noita kasvoja hän rakasti.” Suljettuaan kirjakauppansa Kaspar kävelee puiston halki kotiin, jossa hän siivoaa tyhjät pullot pois ja pesee astiat, minkä jälkeen hän istuutuu hetkeksi vuoteen viereen jakkaralle ja katselee vaimonsa kasvoja, kun tämä nukkuu humalaansa pois. Mutta eräänä iltana Kaspar löytää Birgitin kuolleena kylpyammeesta; onko kyseessä vahinko vai onko masennuskausista kärsivä Birgit tehnyt itsemurhan, jää epäselväksi. Bernhard Schlinkin Jälkeläinen (2026) on tarina Kasparin ja Birgitin avioliitosta mutta vielä enemmän niistä ongelmista, joita kahden ideologialtaan ja kehitykseltään erilaisen maan, Itä- ja Länsi-Saksan, yhdistyminen aiheutti ja jotka näkyvät yhä tänä päivänä.

Kaspar rakastuu Birgitiin Itä-Saksaan 1964 tekemällään opintomatkalla ja auttaa tämän länteen. Birgitin kuoleman jälkeen hänen tietokoneeltaan löytyy ”Ankara Jumala” -niminen pitkä kertomus, joka avaa tapahtumia Birgitin näkökulmasta: millaista oli jättää maa, jota ei Saksojen yhdistyttyä ollut enää olemassa. Birgit kuvailee itäsaksalaisten saamaa vastaanottoa lännessä:

Aluksi heidät toivotettiin riemuiten tervetulleiksi. Heiltä myös kyseltiin kiinnostuneena, millaista idässä oli ollut, miten he olivat idässä eläneet. Mutta oli kuin heiltä olisi kysytty matkasta, jonka he olivat tehneet. Kiinnostus lakkasi, kun sitten kävi ilmi, etteivät he olleet vain käyneet matkoilla ja palanneet, vaan että he tulivat toisesta maailmasta, jossa moni asia ei heidän mielestään ollut kohdallaan mutta joka kuitenkin oli ollut heidän maailmansa [– –]. Oliko idässä muka kehittynyt jotain aivan omanlaistaan? Idässähän oli ollut sortoa, epäoikeudenmukaisuutta ja onnettomuutta, sorto ja epäoikeudenmukaisuus olivat ohitse, joten sorretut itäsaksalaiset saattoivat nyt olla kuten länsisaksalaiset, joita ei ollut sorrettu, eikä heillä enää ollut mitään syytä olla toisenlaisia. Ja jos he sitten olivatkin toisenlaisia, se oli sopimatonta ja sitä paitsi kiittämätöntä, koska he olivat saaneet paljon lahjaksi voidakseen olla yhtä onnellisia kuin onnelliset länsisaksalaiset. (112)

Toisteisuus tekee tekstistä herkullisen ironista. Samalla tavalla me odotamme Suomeen tulevilta pakolaisilta kiitollisuutta ja olemme nihkeitä vastaanottamaan kritiikkiä.

Kasparille paljastuu, että Birgit on ennen lähtöään Itä-Saksasta synnyttänyt tytön terveydenhoitajana toimivan ystävänsä Paulan luona. Birgit oli suunnitellut etsivänsä tytön käsiinsä mutta samalla pelännyt kohtaamista. Kaspar ottaa yhteyttä Paulaan ja löytää Svenjan. Teoksen toinen osa kuvaa Kasparin tutustumista Birgitin tyttären perheeseen. Svenja oli nuorena ollut skinheadien joukoissa, käyttänyt huumeita ja ollut väkivaltainen – isänsä aloitteesta hän oli joutunut viettämään puoli vuotta vankilamaisessa nuorisokodissa. Nyt Svenja on naimisissa Björnin kanssa ja heillä on 14-vuotias tytär Sigrun. Perhe kuuluu äärioikeistolaiseen ja etnonationalistiseen völkisch-liikkeeseen, joka korostaa omavaraisuutta. Valhe testamentista ja vuosittain maksettavasta summasta antaa Kasparille mahdollisuuden pitää yhteyttä perheeseen ja etenkin Sigruniin, joka alkaa muitta mutkitta kutsua Kasparia isoisäksi.

Kaksi täysin erilaista maailmankatsomusta törmää toisiinsa, kun Sigrun alkaa viettää osan lomistaan Kasparin luona Berliinissä. Sigrun ihailee Irma Greseä, Ravensbrückissä ja Auschwitzissa toiminutta poikkeuksellisen julmaa vartijaa. Hän pitää Anne Frankin päiväkirjaa huijauksena ja holokaustia keksittynä. Musikaalisesti lahjakas Sigrun aloittaa pianonsoiton harjoittelun opettajan johdolla. Klassisesta musiikista tuleekin Kasparia ja Sigrunia yhdistävä asia, vaikka ensin tytölle kelpaa vain saksalaisten säveltäjien musiikki. Seuraava ote kuvaa teoksen toisen puolikkaan sävyä:

”[L]aulussa Brüder im Osten und Westen tykkään kohdasta, jossa sanotaan, että uskollisuus on kunniamme, uskollisuus kansaa ja maata kohtaan. Mitä väärää siinä voisi olla?” Hän siirsi tuoliaan taaksepäin, suoristi selkänsä ja lauloi heleällä, kirkkaalla äänellä: ”Unsere Ehre heißt Treue, / Treue zum Volk und zum Reich.” [– –]
Taas Kaspar oli vähällä panna vastaan. Selittää, että Sigrunin laulama laulu oli varastanut melodiansa työväenlaulusta Brüder der Sonne und der Freiheit. Että työväenliike oli völkisch-liikkeen pahin vihollinen ja laulun varastaminen pilkkasi työväenliikettä. Ja että ”Meine Ehre heißt Treue” oli SS:n tunnuslause. (220)

Voiko Kasparin edustama humanistinen ja liberaali maailmankuva syrjäyttää vanhemmilta saadun kasvatuksen? Vastaus ei ole yksioikoisesti kyllä tai ei, mistä kertoo myös loppuratkaisu. Jälkeläinen pitää jännitteensä viimeisille sivuille saakka.

Bernhard Schlink on jäänyt mieleen Lukija-romaanistaan, jonka elokuvaversiossa keskitysleirin vartijan roolissa on Kate Winslet. Häneen ihastuvaa Michaelia esittää nuorena David Kross ja vanhempana Ralph Fiennes. Niin ikään Jälkeläisessä olisi ainesta elokuvaksi.*

Bernhard Schlink: Jälkeläinen. Suom. Pirkko Roinila. Alkuteos Die Enkelin, 2021. WSOY, 2026. 372 s.

*Teoksesta on mahdollisesti suunnitteilla tv-sarja, ks. Berliinin elokuvajuhlien Berlinalen sivu

Arvio Kulttuuritoimituksen sivuilla, kirj. Jukka Ahtela

Arvio blogissa Tarukirja